


Miten meillä meni vol 2
Esseen tyyppi: / esseepistettä.
12 h näyttö
Valmistelu
Vuden-2017 12h näyttö (tai pinkkunäyttö) taputeltiin lähes myyntipäivien perään. Tiimillä oli mahdollisesti vieläkin väsymystä edellisviikon myntipäivistä. Sen ei kuitenkaan annettu lähtkohtaisesti haitata tekemistä. Pinkkunäyttöön valmistauduttiin periaatetasolla hyvin. Projektipäälliköt oli valittu jo hyvissä ajoin ja he hoitivat osuutensa valmisteluissa hyvin. He olivat rakentaneet muunmuassa aikataulurungon päivälle, sekä huomioineet aivoriihen merkityksen innovoinnissa. Päivää ennen näyttöä pidimme myös tiimillä pajan, jossa kävimme läpi myyntipäivien opit ja menestykset. Niistä viisaampina osasimme jo vältellä tiettyjä sudenkuoppia matkamme varrella. Valmisteluiden avulla tiimimme koki olevansa valmis kohtaamaan myyntipäivän haasteet avoimin sylin.
12H toimeksiannot
Toimeksiannot annettiin perinteidenkin mukaan jo aikaisin aamulla. Suurin osa toimeksiantajista oli tullut paikalle ja esitteli oman toimeksiantonsa ennakkoluulottomasti akatemialaisille. Tiimimme sai kokonsa vuoksi kaksi erillistä toimeksiantoa kahdelta eri toimeksiantajalta. Toimeksiannot poikkesivat suhteellisen paljon toisistaan, joten oli luonnollista jakaa porukka vahvuuksiensa mukaan oikeisiin tiimeihin. Projektipäällikkömme suoritti jaon mallikkaasti ja kenelläkään ei tainnut olla vastaan sanomista aiheeseen. Pisteet siis heille siitä! Toimeksiantajat jäivät vielä kyselytunnille, johon menivät projektipäälliköt sekä heidän valitsemat edustajansa. Projektipäälliköt valitsivat mukaansa taitavasti kriittisen ajattelun hallitsevat ihmiset. Nämä ihmiset osasivat kysyä oikeat kysymykset ja selvittää oikeat asiat perinpohjaisesti toimeksiantajiltamme. Suuri hatunnosto siis heillekkin. Kyselytunnin aikana muu porukkamme piti yhteistä aivoriiheä asioiden tiimoilta. Päivä kuitenkin aloitettiin aivojumpalla erilaisten tehtävien ja leikkien avulla. Tämä osoittautui mukavan erilaiseksi tavaksi lähestyä innovointihaastetta.
Innovointiprosessi
Aivojumpan jälkeen saimme kyselytunnilla olleet sankarimme takaisin ja pääsimme aloittamaan innovointitehtävämme todenteolla. Käytmme reilusti aikaa yhdessä pohdiskellen ja ideoita heitellen. Tässäkohtaa projektipäällikkömme ei välttämättä pitänyt ohjaksiaan aivan niin kireällä kuin olisi voinut ja aikaa sekä energiaa rupesi kulumaan asioiden vellomiseen. Ruokatauon jälkeen tiimimme oli taas energisempi ja tulosta alkoi kehittymään. Pienen hakemisen jälkeen saimme jaettua tiimillemme kunnolla tehtävät ja pääsimme käärimään hihat toden teolla. Olimme useaan otteeseen puhelimitse yhteydessä toimeksiantajaamme ja saimme asioita hoidetuksi. Varjopuolena tiimin jakautuessa tekemään omia asioitaan, oli haastavampi pysyä kärryillä yleisestä tekemisen tilasta. Projektipäälliköllä oli kuitenkin taatusti asiat hallussa ja tiedossa, sillä hän pystyi tukemaan kaikkia tiimejä työskentelyn aikana. Oppina seuraavaan voisi kuitenkin mahdollisesti kehittää ja oppia metodi, jolla myös työryhmien välillä vallitsisi tietämys muiden työryhmien tilanteesta. Olemme siis ikuisen lempiaiheemme parissa -sisäinen viestintä.
Loppuhuipentuma
Työskentelyaika alkoi lähenemään loppuaan ja osa asioista tuntui jäävän (perinteisesti) viimetippaan. Raportti saatiin valmiiksi ja työnjälkeen olimme kaikki melko tyytyväisiä. Esityksen valmistuminen jäi liiankin viime tinkaan ja se näkyi myös ulosannissa. Esityksen valmistelussa hämäsi kokonaisuden käsittäminen. Kun projektin kokonaisuus alkoi hämärtymän, oli haastava saada iskostettua kaikki olennainen esitykseen. Esitys pidettiin ja siinä osoittautui selkeitä puutteita muunmuassa ajankäytön kannalta. Onneksi olimme kuitenkin olleet toimeksiantajaamme yhteydessä niin aktiivisesti, että hän käytännössä tiesi esityksemme sisällön jo ennen varsinaista esitystä. Tässä nousukin merkittävästi esille toimeksiantajan käyttäminen vastaavanlaisessa projektissa. Ymmärsimme, että toimeksiantajamme on olemassa meitä varten ja hänen apujaan on suotava käyttää. Emme siis epäilleet lainkaan kysyä suoraan, mitä hän haluaa ja millä tavalla. Tehtäväksimme jäi siis vai toteuttaa toimeksiantajamme toive, kun olimme saaneet likistettyä sen tarpeeksi selkeäski esille. Esityksen yksityiskohdista huolimatta ryhmämme työ palittiin hyvällä arvosanalla. Erityisesti idean kirjallinen ulosanti oli miellyttänyt toimeksiantajaa, eikä itse ideassakaan ollut suurempia moitteita toimeksiantajan suunnalta. Päivän päätteeksi oli mahtava päästä jututtamaan toimeksiantajaa ja kulemaan hänen ajatuksiaan päivästä. Kaikenkaikkiaan päivästä jäi hyvä mieli ja oppimisen tunteita tuli itse kullekkin pitkin päivää. Pääsemme varmasti purkamaan 12H näyttöämme seuraavassa pajassamme, jolloin on taas uudet oppimisen paikat edessä.
Tärpit päivästä
Lopuksi haluan koota mehevimmät tärpit päivästämme. Näitä tärppejä pääsee itse kukin hyödyntämään tulevissa projekteissa.
-Projektipäälliköiden toiminta selkeää ja määrätietoista
-Toimeksiantajaan kannattaa olla yhteydessä mielummin liikaa kuin liian vähän
-Suunnittele esitys ja raportti tarpeeksi laadukkaaksi (ne ovat loppuviimein tärkeimmät arvostelukriteerit)
-Pysy kärryillä, mitä tiimissä tapahtuu yleisesti
-Huolehi riittävästä energian saannista päivän aikana. Myös tauot!
-Loppuraporttiin olisi hyvä kirjoittaa myös tiivistelmä
-Ammena oppia kaikesta mitä teette tai ette tee
Lähteet:
24H purkupaja 17.11.2017
12H purkupaja 29.11.2017
Chesbrough, H. (2003). The era of open innovation. MIT Sloan Management Review 44(3), 35−41