Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Mitä se dialogi oikein on?



Kirjoittanut: Johanna Sauvula - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Sitra
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Näin Proakatemialta valmistuvana pajatunteja on minulle kertynyt yhteensä 560 tuntia (matkailutiimissä muita pienempi raja). Pajoissa asioita pohditaan ja opitaan usein dialogia hyödyntäen. Jos pajatunneistani vaikka puolet oletetaan olleen dialogisia pajoja, on dialogin treeniä pajojen yhteydessä kertynyt viimeisen 3,5 vuoden ajalta 280 tuntia (n. 12 vuorokautta). Koen, että aika ja harjoitus on avannut paljon sitä, mikä dialogin ydin lopulta on. Opintojen alussa se tuntui vähän kaukaiselta asialta, eikä sitä alkuun ihan ymmärtänytkään, miksi dialogista niin paljon puhutaan ja mitä se merkitsee. Sitran artikkelissa Mikä tekee dialogin: Dialogisen vuorovaikutuksen tunnuspiirteet ja edellytykset pureudutaan tähän aiheeseen hyvin havainnollistavasti.

Dialogin pyrkimyksenä on tuottaa ymmärrystä toisten näkemyksistä ja luoda merkityksiä toiminnan kohteena oleville asioille.” (Holm, Poutanen, Ståhle, 2018.)

Sitran artikkelin kirjoittajien (2018) mielestä dialogilla on seuraavat ehdot:

  1. Osallistujat ovat dialogitilanteessa tasa-arvoisia.
  2. Dialogi rakentuu toisten näkökulmien aktiiviselle ja myötäelävälle kuuntelulle.
  3. Dialogin osallistujien tulee olla valmiita omien taustaoletustensa tarkasteluun ja kyseenalaistamiseen.
  4. Dialogi edellyttää keskinäistä luottamusta.

 

OSALLISTUJAT OVAT DIALOGITILANTEESSA TASA-ARVOISIA

Lähtökohta on, että jokaisella dialogin osallistujalla on yhtäläinen ihmisarvo ja että jokainen näkökulma on arvokas. Muun elämän valtasuhteet tulisi sivuuttaa dialogissa. Artikkelissa viitataan amerikkalaisen professori Daniel Yankelovichiin, jonka mukaan tasa-arvoisuus on usein haastavaa hierarkisissa suhteissa. Ylempiarvoiset luulevat kohtelevansa muita tasa-arvoisesti, vaikka usein näin ei ole. Pidettäessä itseämme ylempiarvoisena emme kuuntele ja alempiarvoisena emme uskalla puhua. (Holm ym. 2018.)

Mielestäni tämä näkyy dialogin opettelun vaiheissa selkeästi. Tiimimme koostuvat erilaisista ihmisistä, emmekä alkuun edes tunne toisiamme kovin hyvin. Sosiaalisissa tilanteissa monesti syntyy erilaisia tiedostamattomiakin valtasuhteita, jotka näkyvät myös dialogissa. Eri persoonallisuuksien tavat kommunikoida vaikuttavat myös dialogiin. Nopeat ja äänekkään tyypit usein jyräävät hitaampien ja hiljaisten yli. Isossa tiimissä koen haasteeksi myös kaikkien 20 eri näkökulman läpi käymisen. Se vaatii aikaa, mikä voi alkaa tuntumaan mähmimiseltä.

Omakohtaisesti nopeatempoisena tyyppinä minulle on ollut suuri haaste hidastaa vauhtiani, keskittyä todella asiaan mistä puhutaan, eikä sinkoilla ajatusteni kanssa asiasta toiseen. Olen ollut juuri se tyyppi, joka luulee olevansa tasa-arvoinen, mutta joka omalla toiminnallaan osoittaa toisin.  Olen ymmärtänyt, että kaikilla ajatukset eivät kulje yhtä älytöntä vauhtia, jolloin toisten voi olla vaikea pysyä sanomani äärellä, mikäli yhdellä puheenvuorollani pompin asiasta jo kolmanteenkin.

Tehokkaassa kanssakäymisessä kiteyttämisen jalo taito on valttikortti. Se jos joku ärsyttää, että samaa asiaa toistetaan moneen kertaan, eikä keskusteluun tuoda mitään uusia näkökulmia. Jos ei ole sanottavaa, joka jollain tavalla laajentaa yhteisymmärrystä, on kannattavampaa olla hiljaa.

Vaikka toisinaan minusta tuntuisi, että jokin näkökulma olisi turha tai itsestäänselvä, on hyvä muistuttaa itselleen, että kyseinen avaus on voinut olla antoisa jollekin toiselle. Senkin vuoksi nyt ymmärrän paremmin, miksi yksikään näkökulma ei ole dialogissa turha.

 

DIALOGI RAKENTUU TOISTEN NÄKÖKULMIEN AKTIIVISELLE JA MYÖTÄELÄVÄLLE KUUNTELULLE

Holmin ym. (2018) mukaan tämä on tarkkaa huomion kiinnittämistä siihen, mitä toinen sanoo ja tarkoittaa. Tämä mahdollistaa omien näkökulmien uudelleen arvioinnin toisen sanoman mukaan. Mikäli toista ei ymmärrä, tulee kysymysten avulla tarkentaa ymmärrystä. Dialogin tavoitteena on ennen kaikkea ymmärryksen kasvattaminen siitä, miten toiset osapuolet näkevät ja kokeva asian, ovatko näkökantamme sovitettavissa yhteen ja mitä voisimme heiltä oppia. Lähtökohtaisesti yhteisymmärrys tai samaa mieltä oleminen ei ole tavoite.

Tämän oivaltaminen vei aikaa. Nopea ajatusten sinkoilu ja höpöttävä luonne jyräävät kuuntelemisen yli. En tietoisesti jää pohtimaan mitä toinen todella sanoi ja miten se peilautuu omaan näkemykseeni, koska minulla ikään kuin automaattisesti on jo seuraava juttu kommentoitavana tai se pulpahtaa pintaan sen suurempia ajattelematta. Joskus sitä ihan odottaa, että sanoisipa tuo toinen nyt asiansa loppuun, jotta voin tämän oman ajatuksenjuoksun ”timanttini” esittää. Eihän tällaiseen toimintaan mahdu niin minkäänlaista pohdintaa, puntarointia saati sitten oman sanoman merkityksen arviointia. Varmasti aika usein etenkin opintojen alussa osa sanomisestani oli ihan turhaa, mikä ei vienyt kokonaisuutta eteenpäin lainkaan. Se on vaikea kysymys, mikä on kussakin tilanteessa tärkeää ja sen opettelu vaatii harjoittelua. Koen nyt osaavani vähän paremmin kuunnella muita ja oivaltavani nimenomaan toisten sanomisesta jotakin uutta. Minulla ei ole enää myöskään tarvetta osoittaa omaa pätevyyttäni osallistumalla jokaiseen asiaan, jolloin voin helpommin kuunnella muiden sanottavaa.

 

DIALOGIN OSALLISTUJIEN TULEE OLLA VALMIITA OMIEN TAUSTAOLETUSTENSA TARKASTELUUN JA KYSEENALAISTAMISEEN

Katsomme maailmaa aina omannäköistemme silmälasien läpi. Havainnot ovat väistämättä aina itsemme perspektiivistä nähtyjä ja ne sisältävät oletuksia asioiden syy-yhteyksistä, itselle tai muille arvokkaista asioista tai oikeasta ja väärästä. Dialogi onkin oivallinen menetelmä omien taustaoletusten ja luokittelujen tutkimiseen. (Holm ym, 2018.)

Mielestäni on tärkeää ymmärtää, että meillä jokaisella todella on oma kokemuksemme tästä maailmasta ja kustakin käsillä olevasta tilanteesta. Oma näkökantamme on aina jollakin tavalla rajattu ja sitä siivittää elämänkokemuksemme. Kun ymmärtää, että en voi tietää ja nähdä kaikkea, se avaa tilaa uteliaisuudelle, omien näkemystensä tarkasteluun ja kyseenalaistamiseen. Sekään ei ole helppoa.

Muistan tältä syksyltä pajan, jonka ennakkotehtävää olin pohtinut hyvin kapeakatseisesti. Tämä kävi ilmi dialogissa ja minua alkoi ärsyttämään, miten toinen henkilö kertoi ajatelleensa asiaa kanssani samoin, mutta nyt pajassa oivaltaneensa, miten väärässä hän on ollutkaan ja miten hienoa oli havaita tämä oppi. Minua ärsytti se, että tämä toinen henkilö pystyi niin nopeasti tunnistamaan oman näkemyksensä rajallisuuden ja hän selkeästi pystyi heti siinä hetkessä laajentamaan ymmärrystään käsitellystä aiheesta. Itse olin siinä kohdassa vielä miettimässä, että tämä omaani poikkeava näkemys oli taas toisesta ääripäästä nähty kokemus, eikä sekään mielestäni ollut sen enempää oikeassa kuin oma näkemyksenikään. On ollut vaikeaa päästää irti omista näkemyksistä ja laajentaa niitä, mutta siinäkin koko ajan kehittyy.

 

DIALOGI EDELLYTTÄÄ KESKINÄISTÄ LUOTTAMUSTA

Osallistujien tulisi pystyä luottamaan siihen, että toiset voivat antaa hänelle jotakin arvokasta ja siihen, että osallistujiin voi ihmisinä luottaa. Kuuntelemalla ja pyrkimällä ymmärtämään toisten näkemyksiä, ihminen on mukana prosessissa, jossa itse kehittyy. Luottaessa toisten näkökulmien arvokkuuteen, pystyy kuuntelemaan tarkemmin ja luottaessa toisiin ihmisiin pystyy jakamaan omia näkemyksiään. Vuorovaikutuksen laatu ja määrä jäävät vähäisiksi, mikäli kumpikaan näistä luottamuksen ulottuvuuksista uupuu. Dialogiin pystytään vain silloin, kun osallistujat ovat valmiita sekä ilmaisemaan näkemyksensä avoimesti että altistamaan oman ajattelunsa toisten keskustelijoiden vaikutukselle. (Holm ym, 2018.)

Allekirjoitan yllä kuvatun täysin. Dialogin ja tiimin perusta on luottamus. Luottamuksen rakentumiseen vaikuttaa mielestäni myös oleellisesti rohkeus ja armollisuus. Meistä jokaisen täytyy rohjeta ottamaan se askel tuntemattomaan ja avata omia näkemyksiä ja tuntoja tiimille. Jonkun täytyy olla se ensimmäinen rohkea, joka näyttää toteen sen, että edes hölmöjen ajatusten kertominen ei saa aikaan tiimissä syyllistämistä tai tuomitsemista. Ja toisaalta jokaisen täytyy olla rohkea siitäkin ymmärryksestä huolimatta, että olemme kaikki vasta opettelemassa dialogia, emmekä aina osaa suhtautua kaikkeen sanomiseen arvostavasti tai kysyvästi, mistä vuoksi voi tulla fiiliksiä myös tuomitsemisesta. Siihenkään tuskin maailma kaatuu ja asian käsittelystä voidaan oppia taas lisää. Tähän liittyy se perinteinen, epäonnistuminen on lahja.

Dialogin harjoitus on saanut minut ymmärtämään sen, että minulla ei useinkaan voi olla mitään kaiken kattavaa ”valmista” näkökulmaa olemassa ja sen muotoutumiseen tarvitaan muiden kysymyksiä ja toisenlaisia näkökulmia. Se, että uskaltaa kertoa keskeneräisen näkemyksensä, on myös luottamuksenosoitus tiimiä kohtaan. Että minulla on nyt tällainen näkemys asiasta, mitä olette mieltä, miten tämä saadaan kehitettyä vielä paremmaksi.

Minun lasieni läpi katsottuna tilanne näyttäisi siltä, että niin laajasti emme ole luottamusta saaneet rakennettua, että yhteisön tasolla tällainen luottamus ja epäonnistuminen niin usein näkyisi. Koska korona ja etäaika, kommunikointi on yhä enemmän viestien muodossa. Nostankin tähän esimerkiksi Teamsissa kirjoittamani kommenttini Proakatemian synttärijatkoista Periscopessa koskien. Kyseenalaistin ja kaipasin muiden näkemystä omani jatkoksi siitä, onko kyseisiä jatkoja koronan vuoksi järkevää pitää kasvotusten. Näkemykseni oli kapea, enkä taustoittanut sitä juuri mitenkään. Ymmärrän, että viestini sai projektitiimissä tunteet kuumenemaan. Jo tuota kommenttia kirjoittaessani osasin odottaa, etteivät kaikki ole kanssani samaa mieltä ja voin saada tulisenkin vastauksen. Varsinaisen asiani lisäksi toinen pointtini tässäkin tapauksessa on se, että mielestäni tällaiselle keskustelulle, luottamukselle ja rohkeudelle on yhteisössämme vielä paljon kasvun varaa. Se ei tapahdu, mikäli emme tee yhteisön tasolla näkyväksi uskoakseni jo tiimeissä tapahtuvaa dialogin opettelua, kompastelua ja onnistumista. Sen vuoksi halusin tämän ei niin mallikkaan kommenttini juuri yhteisön tasolla tuoda ilmi. Esimerkki ei ole ehkä mitenkään paras mahdollinen dialogia kuvastamaan, koska keskustelu heräsi vain muutaman henkilön välille viestiketjuna, mutta koen siinä olleen mahdollisuuksia yllä kuvattujen dialogin ehtojenkin näyttäytymiselle.

Uskallatko sinä ilmaista näkemyksesi avoimesti ja altistaa oman ajattelusi toisten keskustelijoiden vaikutukselle? Jos et, miksi näin on? Millaisilla toimilla voisit kerätä rohkeutta? Mikä on pahin skenaario, joka voi tapahtua, jos kerrotkin näkemyksesi avoimesti? Uskon, että asiat ovat aina selvitettävissä keskustelemalla. Harvoin oman näkemyksen avaamisella saa aikaan mitään täysin peruuttamatonta ja maata kaatavaa. Siitähän se dialogi vasta lähtee etenemään.

 

LÄHTEET:

Holm, R., Poutanen, P., Ståhle P. 26.11.2018. Mikä tekee dialogin: Dialogisen vuorovaikutuksen tunnuspiirteet ja edellytykset. Luettu: 29.11.2020

https://www.sitra.fi/artikkelit/mika-tekee-dialogin-dialogisen-vuorovaikutuksen-tunnuspiirteet-ja-edellytykset/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close