Tampere
22 Sep, Friday
19° C

Proakatemian esseepankki

Mitä?! Ottaako sääntö Suomi kehitysloikan??



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Hip hei, ja järki se voiton vei! Suomen alkoholilaki on nyt paljon tapetilla, sillä siihen on tulossa suuria muutoksia Suomen mittapuulla. Mikään laki on tuskin ollut yhtä säädeltyä ja järjetöntä kuin alkoholilaki. Uuden alkoholilain vaikutukset tulevat todellisuudessa olemaan paljon laajempia mitä tavallinen kuluttaja todellisuuudessa osaa kuvitellakkaan. Moni ajattelee että nyt viikonloppu oluita ostaessani voinkin marketista ottaa perinteisen kolmos oluen sijaan nelosolutta, ja baarit saattavat olla vähän myöhempään auki. Uuden lain myötä suurin muutos tulee koskemaan varmastikkin ravintola-alaa sekä panimoita. Ravintola-ala on yksi matalapalkka aloja, jolla työskentelevällä henkilöllä on monesti useampia kuin yksi työpaikka. Suurin osa tilipussista kertyykin lisistä, kuten yö- ja pyhälisät. Tämä tarkoittaa sitä, että kun ravintolan aukioloajat pidentyvät, sillä on suuri vaikutus alalla työskentelevien ihmisten toimeentuloon.

Moni ajattelee että jatkossa kun asiakas voi ostaa ravintolasta juotavaa myös kotiinlähtiessään, alkaa rellestys kaduilla ja ongelmat lisäntyvät. Väittäisin, että näin ei kuitenkaan käy. Kyllähän ihmiset nykyäänkin lähtee porukalla jatkoille koteihinsa, missä monesti sitten kiskotaan viron tuliaisia. Nelosoluen hinta tulee varmasti tippumaan, mikä tarkoittaa Viron viinarallin heikentymistä, sillä hinta ero alkoholia sieltä ostaessa, jää paljon nykyistä pienemmäksi. Tämä tarkoittaa suoria verotuloja Suomelle, sekä pimeän viinakaupan kannattavuuden laskua. Myös tapahtumien järjestäminen helpottuu, olut karsinoiden poistuessa, ja tulee varmasti myös laskemaan hintaa festareilla, mikä tarkoittaa suoraan sitä, että ei tarvi vetää överi kännejä metsässä ennen kuin siirtyy festivaalialueelle. Tämä on varmasti myös kehitysaskel suomalaisten “pohjien kiskomis” kulttuuriin.

Alapuolelle olen listannut asioita jotka tulevat lakimuutoksen myötä muuttumaan. Muutokset on ehdottomasti koko kansantalouden kannalta enemmän kuin kannattavia, ja ihmettelenkin miksi nämä tulevat muuttumaan vasta nyt. Noh, parempi se on kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan! Yksi ainoita tahoja jotka tästä eivät hyödy, on rakas valtionomistama monopolimme Alko. Siinäpähän kärsivät, on jo korkea aikakin tulla 2017 luvulle.

1. Kotivalmistuksen ehdot ja valvontatarve poistuvat (nykyään kotivalmistus on mahdollista vain rajatuista aineista)

2. Erilliset A- ja B-anniskeluluvat poistuvat, jatkossa yhdellä luvalla saa anniskella kaikkia alkoholijuomia. Ravintoloille oikeus 5,5 % vähittäismyyntiin

3. Vuorovastaavan erityiset pätevyysvaatimukset poistuvat. Valvontatarve poistuu

4. 16 vuotta täyttänyt saa anniskella vuorovastaavan valvonnassa (nykylaissa ikäraja 18, poikkeuksena 16v täyttänyt alan opiskelija)

5. Annosrajoitukset poistuvat eli tupla-annokset sallituiksi

6. Velaksimyyntikielto poistuu (nykyisin asiakas ei saisi maksaa pankkikortin credit-puolella)

7. Festareiden anniskelun aluerajauksia kevennetään eli ”olutkarsinat” poistuvat, ravintoloiden yhteiset ns. food court -anniskelualueet sallitaan

8. Ravintola voi catering-luvalla toimia millä tahansa festivaalilla pelkällä ilmoituksella eli tilapäiset luvat poistuvat

9. Anniskelua voi jatkaa ilmoituksella pysyvästi kello 04:ään. Anniskeluaika päättyy klo 01.30, mutta anniskelua saa jatkaa ilmoituksella ja lupakäsittely poistuu. Sulkemisvaatimus poistuu. (Nykyisin anniskeluaika päättyy klo 01.30. Jatkoaikalupa klo 02.30:een tai 03.30:een voidaan hakea erityisin ohjelma- ym,. perustein max. kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Ravintola on suljettava ½ tunnissa)

10. Kauppojen alkoholijuomien enimmäisvahvuus nostetaan 5,5 %:iin. Valmistustaparajoitus poistuu. (Nykyisin kaupoissa saa myydä vain 4,7 % ja käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia – ei siis ”aitoa” sekoitettua lonkeroa)

11. Pienpanimoille oma vähittäismyyntilupa ilman erityisvaatimuksia. Valvontatarve poistuu. Pienpanimopoikkeus eli oma myyntioikeus myös yli 5,5 % panimotuotteille suoraan valmistuspaikalta

12. Alkon myyntiaika pitenee arkisin tunnilla kello 21:een

13. Valmistajat ja tukkumyyjät saavat esittää tuoteluettelonsa painotuotteena ja avoimessa verkossa

14. Happy hour -tarjousten mainostaminen vapautetaan

15. Laissa säädetään vientiverkkokaupasta.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/223691-nain-alkoholilaki-muuttuu-15-paakohtaa

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close