Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Mitä on kipu ja miten sitä voisi hoitaa?



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Johdanto

Kipua voidaan lähestyä useasta näkökulmasta. Sitä voidaan tarkastella täysin mekaanisesti, aivojen ja muun elimistön välillä kulkevana viestinä, joka etenee tietyntyyppisten hermosolujen ja välittäjäaineiden avulla paikasta toiseen ja aiheuttaa reaktioita. Kivun lääketieteellinen määritelmä on ”epämiellyttävä aistimus, joka välittyy sensoristen hermoratojen kautta ja kertoo elimistön saamasta vauriosta tai sitä uhkaavasta vauriosta”. Kipua voidaan lähestyä kivun kokemuksen kautta tai jopa kulttuuriin liittyvänä ilmiönä, jolloin ei olla enää tekemisissä vain fyysisen tapahtuman kanssa, vaan puhutaan siitä millaisia merkityksiä yksilöt ja yhteisöt kivulle antavat ja millä tavalla kipua on soveliasta ilmaista. Kivun voidaan myös ajatella olevan luonnollinen osa elämää, joka voi joskus esiintyä myös aiheuttamatta kärsimystä.
Kivusta ja kivun hoitamisesta on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja. Se on yhtä aikaa arkinen ilmiö, jonka kaikki tuntevat ja osa ihmisen sanatonta yksityistä kokemusta, jota on ulkopuolisen mahdoton ymmärtää pohjiaan myöten.


Mitä kipu on?

Joskus kipu on vain viesti siitä, että elimistö tutkii omaa tilaansa ja vuorovaikutustaan ympäristön kanssa. Joskus se liittyy voimakkaammin kokijansa persoonaan, elämäntilanteeseen ja kulttuuriin. Joissain tilanteissa kipu saa yksilön tason ylittäviä ulottuvuuksia osana kulttuuriin kuuluvia merkityksiä, esimerkiksi uskonnot luovat kertomuksia kivusta ja sen merkityksestä. Ei ole tavatonta, että kulttuureihin kuuluu siirtymäriittejä, joihin liittyy kivun kestämistä tai asenteita siitä, miten kipuun on sopivaa suhtautua ja miten sitä on sopivaa ilmaista.

Kivun olemuksen ymmärtäminen ei ole kuitenkaan vain filosofista pohdintaa siitä mikä on ihmisen osa tässä maailmassa ja millainen myyttinen metataso piilee inhimillisen kokemuksen taustalla. Kun ymmärtää millaisista syistä kipua voidaan kokea ja millaisia ilmenemismuotoja kipu voi saada, on myös mahdollista hoitaa kipua tehokkaasti ja auttaa kipua kokevaa ihmistä löytämään itse ne voimavarat, jotka auttavat tulemaan toimeen kivun kanssa, niin kauan kuin sen kanssa on elettävä.

Kipu, fysioterapia ja kipukokemus

Kipu on yksi yleisimmistä syistä, jonka vuoksi ihmiset hakeutuvat fysioterapeutin vastaanotolle. Kivun uskotaan kehittyneen jo hyvin varhaisessa vaiheessa monisoluisen elämän alkutaipaleella. Kipu on voimakas elämää suojeleva ja ylläpitävä reaktio. Mutaatio kipureseptoreita koodaavassa proteiinissa tekee jotkut ihmiset täysin kivuttomiksi. Kivuttomien elinikä on usein kipua tuntevia lyhyempi. Ilman kipuaistimuksia, keho ei osaa suojella itseään vaurioilta.

Kipuaistimuksiin erikoistuneita neuroneita kutsutaan nosiseptoreiksi (lat. nocere , vahingoittaa, sattua), ne reagoivat mekaanisiin ja kemiallisiin ärsykkeisiin. Nosiseptorin aistima ärsyke kulkee selkäytimen nousevaa hermorataa pitkin keskushermostoon, jossa ärsyke tulkitaan. Ääreishermoston kipuärsyke käsitellään suoraan selkäytimessä, puhutaan monosynaptisesta refleksistä, johon osallistuu yksi tuntohermo ja yksi liikehermo. Tämän koukistusrefleksin avulla käsi vedetään kuumalta hellan levyltä jo ennen kuin tietoinen aistimus kivusta on syntynyt. Mitä syvemmältä kudoksista kipuärsyke tulee, sitä epämääräisempi se on, koska sisäelimissä on vähemmän kipua aistivia hermopäätteitä ja esimerkiksi aivoissa niitä ei ole ollenkaan. Kipuaistimus saatetaan kokea vastaavan selkäydinsegmentin pinnallisemmalla hermotusalueella. Siksi esimerkiksi sydäninfarktin aiheuttama kipu saatetaan aistia vasemmassa käsivarressa rintakehässä tuntuvan kivun lisäksi.

Sitä huolimatta, että kipu on pohjimmiltaan positiivinen ilmiö, joissain tapauksissa kipu voi alkaa häiritä mielekästä elämää. Akuutin kivun ja kroonisen kivun rajana pidetään noin kolmea kuukautta alkuperäisestä vammasta, koska siinä ajassa varsinaiset kudosvauriot ovat yleensä jo parantuneet. Krooninen kipu ei välttämättä liity enää kudosvaurioon, vaan sitä ylläpitää jokin muu mekanismi. Osa kipukäyttäytymisestä saattaa olla opittua ja joskus kudosvauriota seuraa herkistyminen vaurioituneen alueen kipuviesteille. Täytyy muistaa, että tämä nykyisen kaltainen elämäntapa lääkäreineen ja lääkkeineen on melko tuore keksintö. Elimistön näkökulmasta on tarkoituksenmukaista suojella itseään uudelta vammalta kaikin keinoin. Kuntoutuksessa on otettava huomioon se, että palautetaan kivuttoman liikkeen avulla kipupotilaan luottamus omaan liikkumiskykyynsä ja toisaalta totutetaan hermosto uudestaan siihen, että se voi liikkua ilman kipua. Länsimaisessa kulttuurissa kipua pyritään välttämään ja kipu mielletään pelottavaksikin. Itse asiassa kauhuelokuvaharrastajat tuntevat genressä alalajin, joka on nimeltään ”bodyhorror”, jossa kauhuelementti luodaan kivun ja kehon tuhoutumisen pelolla. Sen lisäksi että kipu muistuttaa meitä siitä, että olemme edelleen elossa, se kertoo myös siitä, että tämä on vain väliaikainen asiantila, joka jonain päivänä muuttuu. Ihmisten suhde kipuun elää ja muuttuu, jokainen aikakausi luo oman suhteensa kipuun.

Kivun arviointi on hankalaa, mutta tarpeellista

Kipua on hankala arvioida, koska täysin luotettavaa mittaria sen tutkimiseen ei ole. Pelkän vamman perusteella on hankala arvioida kivun määrää ja laatua. Vamma joka, aiheuttaa toisille lamauttavaa kipua voi toisen mielestä olla vain epämukavaa, mutta ei sietämätöntä. Kipujana on hyödyllinen kivun subjektiivisen kokemuksen arviointiin, mutta sen antamaa tietoa ei voida yleistää. On kehitetty myös laitteita, jotka kuormittavat kudoksia vakioiduilla ärsykkeillä, ja joiden aiheuttamia reaktioita voidaan yrittää taulukoida ikään kuin luonnontieteellisellä tarkkuudella. Menetelmää voidaan aiheellisesti kritisoida siitä, että henkilökohtaiset kokemukset taipuvat heikosti taulukkotiedoksi.

Kivun hoito alkaa kivun arvioinnilla. Miten kovana potilas kokee kivun, millainen on hänen kipukäyttäytymisensä, mikä pahentaa kipua, mikä sitä helpottaa. Vaivaako kipu jatkuvasti vai hellittääkö se esimerkiksi levossa. Missä kohden kipu tuntuu, millainen on kivun luonne. Kivun arviointi on käytännössä potilaan ja häntä hoitavien henkilöiden havaintoihin perustuvaa. Ammattilainen ei pysty tuntemaan potilaan kipua, mutta hän voi arvioida millä tavalla kipu vaikuttaa potilaan toimintakykyyn. Tärkeää onkin hoitaa kipu hyväksyttävälle tasolle ja pyrkiä palauttamaan potilaan itsenäinen toimintakyky mahdollisimman hyväksi. Yleisesti kivun arviointiin käytetään subjektiiviseen tuntemukseen perustuvaa VAS-kipujanaa, jolla kipu sijoitetaan asteikolle 1 -10, jossa 1 on ei lainkaan kipua ja 10 on suurin mahdollinen kipu. Kipujana on hyödyllinen työkalu esimerkiksi terapeuttisen harjoituksen vaikutusta kipuun arvioitaessa, mutta sen yhteyttä muihin kivun arviointimenetelmiin, kuten onko kipu hyväksyttävällä tasolla ja vaikuttaako se toimintaan, ei olla kiistattomasti osoitettu. Aina ei ole mahdollista saavuttaa täyttä kivuttomuutta. Kivun pitkittyessä on kuitenkin syytä pyrkiä ymmärtämään sen syyt ja luonne, jotta sen kanssa eläminen muuttuu siedettäväksi. Joskus jo sen ymmärtäminen mikä kipua aiheuttaa, tekee kivusta siedettävämpää.

Yksilön ja kulttuurin värittämä kipukokemus

Kivun fysiologinen perusta on useimmilla ihmisillä sama, painetta, kuumaa, kylmää ja kemiallista ärsytystä aistivat reseptorit ovat kutakuinkin samanlaisia kaikilla ihmisillä. Pois lukien harvinaiset perinnölliset tilat, jossa mutaatio kipureseptoreita säätelevissä geeneissä joko herkistävät kipuaistimukselle tai jopa poistavat sen kokonaan. Kuitenkin kipukäyttäytymiseen ja kivun kokemiseen vaikuttavat kulttuuri jossa eletään ja kieli jota puhutaan. Esimerkiksi Britanniassa selvitettiin järjestelmällisesti sanastoa, jolla potilaat kuvailivat kipuaan. Yksi sana, jota britit käyttävät yleisesti kivun kuvaamiseen on ”rankaiseva”. Kun samansuuntainen selvitys tehtiin Suomessa, ”rankaiseva” jätettiin pois kivun kuvauksista, koska suomalaisessa kulttuurissa ei ole luontevaa ajatella kipua rangaistuksena. Sen sijaan Suomessa on tyypillisempää vähätellä kivun kokemusta ja vetäytyä sosiaalisesta kanssakäymisestä. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että vaikka kipukäyttäytyminen vaihtelee suurestikin dramaattisesta valittamisesta omiin oloihin eristäytymiseen, kivun aiheuttama toimintakyvyn haitta on melko samanlainen kulttuurista riippumatta.

Kivun käsitteleminen ja kivunlievitys

Tapoja käsitellä kipua on yhtä monia kuin on kivun kokijoitakin. Tunnetuimpia taiteilijoita, jotka ovat ilmaisseet kokemansa kivun taiteen keinoin, on espanjalainen Frida Kahlo, jonka monissa omakuvissa kipu on puettu symboliseen muotoon. Kokemus on ikään kuin nostettu ylipersoonalliselle tasolle, jolla ihminen ei ole enää kipunsa kanssa yksin vaan siihen liittyy yhteys koko muuhun ihmiskuntaan. Kun kivun kokemus ylittää yksilön kokemuksen rajan, se on joillekin helpompi kestää. Katolilaisen perinteen marttyyreistä kerrotaan usein tarinoita, joissa he kestävät suuriakin kärsimyksiä niihin heidän kokemusmaailmassaan liittyneen henkisen ulottuvuuden vuoksi. Moni tavallinen ihminenkin on löytänyt kivulleen tarkoituksen taiteesta, uskonnosta tai filosofiasta. Terapeutti ei voi tarjota vakaumusta tai taidetta kaikille pomminvarmana vastauksena kroonisesta kivusta kärsiville, eikä hän liioin voi tuputtaa vastaukseksi omaa vakaumustaan. Ajatus siitä, että ihmisten kanssa toimiessa voidaan kivun ymmärtämiseksi ja käsittelemiseksi löytää voimavaroja joskus myös muualta kuin konkreettisista kivunlievitystoimenpiteistä, on hyvä pitää mielessä.

Kipua voidaan lievittää lääkkeettömästi fysikaalisilla hoidoilla, kuten kylmä- ja kuumahoidoilla, sähköllä, ultraäänellä, akupunktiolla tai terapeuttisella harjoittelulla. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että noin 10%:lle ihmisistä placebovaikutus yksinään riittää kivunlievitykseksi. Placeboon herkästi reagoivat hyötyvät nähtävästi muita enemmän myös ”oikeaan” kivunlievitykseen, kun taas negatiivisesti hoitotulokseen suhtautuvien kipu ei lievity tehokkaasti edes voimakkailla opiaateilla. Käytännön hoitotyössä ei pidä aliarvioida ihmisen kohtaamisen merkitystä. On mahdollista, että kipua on mahdollista lievittää jo sillä, jos kyetään tukemaan ihmisen uskoa siihen, että kivun kanssa voidaan elää ja että kipua voidaan hoitaa.

Kivun esiintyvyys ja yhteys elämäntapaamme, sen fyysisiin ja henkisiin haasteisiin, on vielä osittain selvittämättä. Tuskin on sellaista elämäntapaa tai -vaihetta, joihin automaattisesti pitäisi kuulua kipua. Siksi herättää ihmetystä, jos kipuoire kuitataan sillä, että tuossa iässä tai tuossa ammatissa kipu on normaalia ja sitä pitääkin sietää. Urheilijat koettelevat usein suorituskykynsä ja jaksamisensa rajoja, mutta hekään eivät ole yli-ihmisiä, joiden keho tai psyyke kestää loputtomasti ylikuormittamista. Tavallinen tarina on, että kipua vasten harjoitellut tai kilpaillut urheilija päätyy ennen pitkää sairaslomalle ja joutuu joskus jopa lopettamaan uransa jonkin loukkaantumisen vuoksi, joka olisi ollut inhimillisemmällä kohtelulla täysin vältettävissä. Varsinkin nuoret urheilijat ovat usein turhan alttiita uhraamaan terveytensä uralleen. Varttuneemmat urheilijat ovat usein tässä suhteessa kantapään kautta viisastuneita. Kivun kokeminen on toisinaan silmät avaava kokemus, mutta ei voida etukäteen tietää miten kukin sen käsittelee. Jotkut varttuneemmat urheilijat ovat kokemuksensa kautta oppineet pitämään huolta kehostaan ja mielestään. Sen sijaan jotkut saattavat hoitaa kipunsa kipulääkkeillä ja palata uudestaan ja uudestaan kuormituksiin, jotka lopulta johtavat peruuttamattomiin muutoksiin ja pysyviin haittoihin toimintakyvyssä, eikä tämä toimintamalli rajoitu vain urheilijoihin. Siksi olisi mielestäni aina tärkeää ymmärtää myös se mikä kipua aiheuttaa. Akuutti vamma ei välttämättä toistu samanlaisena enää koskaan, mutta vuosien ajan päivittäin toistuvat työtavat olisi mahdollista ottaa huomioon jo ennalta. Viimeinen lause pätee myös muihin kuin urheilijoihin.

Mitä ajattelen kivusta ja kivunhoidosta nyt

Kipu on monipuolinen ilmiö, jonka olemuksen tyhjentävä ymmärtäminen on hankalaa, ehkä jopa mahdotonta. On kuitenkin mahdollista arvioida, millainen potilaan kokema kipu on, ja voidaan päätellä mistä kudoksista kipuviesti syntyy. On myös mahdollista arvioida sitä mikä kivun on aiheuttanut. Tutkimusten ja haastattelun perusteella voidaan valikoida kivunlievityskeinot ja pystytään antamaan potilaalle tietoa siitä mikä häntä vaivaa ja miksi.

Hankalampaa on puuttua vaikkapa siihen, jos ihminen ylpeilee syömiensä lääkkeiden määrällä ja keräilee itselleen diagnooseja tai jos joku kokee asian niin, että iän myötä kaiken kuuluukin kulua, rappeutua ja sattua. Jokaisen kohdalla olisi löydettävä ne voimavarat ja sisäisen motivaation lähteet, joiden avulla tilanne olisi mahdollista käsitellä. Mikäli ymmärtää niitä fysiologisia prosesseja, joista kipuaistimus syntyy, ja miten niihin vaikutetaan, ei terapeutti ole silloin vain sielunhoidon varassa, vaikka ihminen onkin psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, jonka yksilöllistä kokemusta elämästä ei ulkopuolinen tarkkailija pystykään pohjiaan myöten ruoppaamaan.

Ammattilaisen on ymmärrettävä kipu ja siihen liittyvät ilmiöt hyvin, jotta hän voi toimia hienotunteisesti, koska kivun hoitoon liittyy myös muuta kuin pelkkää fyysisistä terapiaa. Säälittely ei auta potilasta, eikä terapeutin rooli ole velloa ongelmissa apua tarvitsevan ihmisen kanssa, vaan hänen työnsä on pyrkiä etsimään tilanteeseen ratkaisuja.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close