Tampere
10 Dec, Sunday
-9° C

Proakatemian esseepankki

Mitä minä osaan?



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Olen pohtinut miten kesällä toteuttaisin projekteja, vauvan ja kahden vanhemman pojan kanssa, sulassa sovussa. Tähän yhtälöön olen löytänyt toistaiseksi vain yhden niin sanotusti helposti toteutettavan työnkuvan, sillä fyysisesti helpoin tapa olisi tätä työtä tehdä kotoa käsin. Aloin miettimään kiperiä kysymyksiä siitä, mitä haluan isona tehdä ja missä olen hyvä. Näihin asioihin vastaaminen on joka kerta yhtä tuskallista, sillä tuntuu, että tulevan miettiminen etukäteen on aina yhtä hankalaa. On eri asia määritellä se mistä tykkää, kuin se että missä on hyvä. Selailin työpaikkahakemuksia eri tehtäviin ja omasta mielestäni en sopinut yhteenkään hakukriteerien puolesta. Surullisa. Mutta ehkä nyt viimeistään on korkea aika alkaa pitämään omaa osaamistaan arvossaan ja alkaa miettimään niin, että pystyn vaikka mihin. Hyvä olisi tiedostaa ennen kaikkea se tosiasia, että kokemuksen myötä se paras oppi saadaan, eli työelämässä. Tästä proakatemia on kyllä hyvä esimerkki, miten työelämään valmistautuminen alkaa jo opiskeluvaiheessa, eikä vasta sitten “oikeissa töissä”. Ehkä ymmärrän tämän hyödyn konkreettisemmin vuoden parin kuluttua paremmin.

Kun aloitin akatemialla, en pitänyt omaa kirjoitustaitoani erityisesti minään, en kuvitellut osaavani kirjoittaa idearikasta tekstiä. Akatemian aikana on kuitenkin pitänyt (saanut) kirjoittaa niin paljon, että sen sujuvuudesta ja erityisesti mielekkyydestä on tullut normaalia – ainakin omasta mielestäni. Tässä, kuten monessa muussakin asiassa, on vielä paljon opittavaa ja kehitettävää, mutta koen tämän silti yhdeksi ns. omaksi jutukseni.

Olen kiinnostunut sisällöntuotannosta ja erityisesti some-kampanjoiden ideoimisesta ja toteuttamisesta. Olen tämän kevään panostanut pääosin opinnäytetyön tekemiseen, joten luonnollisesti, ainakin minun kohdallani, projektitunnit ovat tästä asiasta kärsineet ja jääneet vähille. Yritän kovasti tasapainoilla kodin ja opiskelun kanssa, mutta mitenkään helposti tämä ei ainakaan tällä hetkellä tunnu sujuvan. Tiedän valmistuvani joulukuussa, eikä se edes ole vaihtoehto, ettenkö jostain syystä valmistuisi. Nyt tarvisee saada opinnäytetyö hyvällä vauhdilla pakettiin ja sen jälkeen keskittyä enemmän projekteihin.

Copywriter on varmasti osuvin nimike tälläiseen työtehtävään ja se edellä olen nyt päättänyt toimia. Copywriterin “virallinen” työnkuva pohjautuu ideointiin ja kirjoittamiseen, kuten mainosteksteihin lehtiin, televisioon, radioon sekä netti- ja mobiilipalveluihin. Työ voi myös kohdistua erilaisten kampanjoiden suunnitteluun. Useimmiten copywriterit työskentelevät mainostoimistoissa ja digimediatoimistoissa. Ammatti vaatii luovuutta, kirjallista ilmaisukykyä, markkinointiviestinnän tuntemusta ja hyviä yhteistyötaitoja.

Lähde: Ammattinetti. 2018. Copywriter. Luettu 9.4.2018. http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/352_ammatti

Julkaistu: Piece of total -blogissa https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=2194406337591023189#editor/target=post;postID=7784998373438455517;onPublishedMenu=allposts;onClosedMenu=allposts;postNum=0;src=postname

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close