Tampere
16 Oct, Saturday
4° C

Proakatemian esseepankki

Mitä kuuluu 24H?



Kirjoittanut: Olivia Pynnönen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Pidimme viime viikolla projektitiimin kanssa kevään viimeisen 24 h palaverin, jonka kunniaksi ajattelin kirjoittaa hieman ajatuksiani kuluneesta keväästä sekä projektin osalta, että projektipäällikön näkökulmasta.

Käynnistimme projektin helmikuussa yhdessä Tuijan ja Tean kanssa pohtimalla mitä asioita haluamme viime vuodesta viedä käytäntöön ja kuinka rakennamme projektista entistä paremman ja mielekkäämmän työskennellä. Pääfokuksemme oli tehdä projektista hauska ja motivoiva.  24 h on pitkä ja ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä vaativa projekti, joten koimme että näihin seikkoihin on ehdottoman tärkeää kiinnittää huomiota. Olen tietoisesti antanut jokaiselle tilaa tehdä asioita omalla tyylillään, ja mahdollistanut etäosallistumisen palavereihin. Koen, että osoittamalla luottamusta ja vähentämällä pingotusta ja stressiä toimeksiantajien hankinnasta projektia on mielekkäämpää tehdä. Vaikka välillä stressi valtaa minut, koitan muistaa, että meillä on vielä runsaasti aikaa ja projekti on hyvällä mallilla. Toinen asia, johon halusimme kiinnittää tänä vuonna erityisesti huomiota, on myynti. Sanotaan, että myymään oppii vain myymällä. Olemme pyrkineet poistamaan myynnin esteitä pitämällä myyntipajoja, purkamalla myyntiprosessia osiin ja osallistamalla uusia tiimiläisiä myyntistrategian luomisessa. Kun tunne omistajuudesta projektia tai mitä tahansa tehtävää kohtaan saadaan luotua, on todennäköisempää, että tiimiläiset pysyvät motivoituneempina projektin loppuun asti.

Projekti on edennyt hyvää tahtia. Pelkäsimme, että koronan vuoksi yritysten kontaktointi on yhtä haastavaa (ellei haastavampaa) kuin viime keväänä, mutta vastaanotto on ollut paljon positiivisempi kuin osasimme odottaa! Haastetta projektin myyntiin on lisännyt se, etteivät pinkut ole nähneet yhtäkään 24 h tapahtumaa, eikä heillä siten ollut minkäänlaista käsitystä projektista. Tätä olemme kuitenkin saaneet taklattua käymällä läpi edellisvuosien toimeksiantoja ja kertoessamme tapahtuman kulusta.

Kesän suunnitelmana on pitää yhteyttä lämpimiin kontakteihin ja yrittää solmia kaupat kiinnostuneiden kanssa. Lisäksi kunkin tiimiläisen tulee kesän aikana tehdä x-määrä kontaktointeija, joiden etenemistä seuraamme projektin yhteisellä teams-kanavalla.  Pakko sanoa, että olemme mielestämme onnistuneet tiimin kanssa tänä keväänä todella hyvin! Olen hurjan ylpeä kaikkien tsempistä ja asenteesta, vaikka korona ja muutenkin kiireinen kevät ovat tuoneet projektiin omat mausteensa. Hyvin rakennetulla pohjalla on hyvä siirtyä kesälaitumille ja palata syksyllä uutta intoa täynnä!

 

Lähteet: 24h palaverit

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close