Mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen? Tämä klassinen filosofinen kysymys on synnyttänyt useita uskonnollisia liikkeitä, jotta kehittyvä ihmiskunta ja tiede saisi siihen tyydyttävän vastauksen. Tieteellisesti tätä ei kuitenkaan ole vieläkään pystytty todistamaan, vaikka ihmisen fyysiset jäännökset päätyvätkin usein hautaan tai uurnaan. Tiede kuitenkin pystyy tarjoamaan vastauksen siihen, mitä ihmiskehossa tapahtuu kuoleman lähestyessä viimeisten viikkojen, päivien ja tuntien aikana. Tähän aiheeseen minun on tarkoitus pureutua tässä esseessä tarkemmin ja saamaan samalla itselleni työvälineitä palliatiivisen fysioterapian saralla. En kuitenkaan mene patofysiologisiin muutoksiin vaan pyrin käsittelemään muutoksia yleisemmällä tasolla, sillä niissäkin on jo tarpeeksi sulateltavaa.

Hengitys- ja verenkiertoelimistö

Lähestyvä kuolema aiheuttaa liikkumisen vaikeuksia, jotka puolesta mahdollistavat huonojen asentojen pitkittymisen. Huonossa asennossa hengittäminen on työlästä ja pinnallista. Lisäksi hengitysvolyymi- ja tiheys voivat muuttua, jonka myötä veren happipitoisuus voi vähentyä tai hiilidioksidipitoisuus lisääntyä, tai molemmat voivat tapahtua yhtä aikaa. Samalla kun veren hiilidioksidipitoisuus kasvaa, tapahtuu myös veren happamoituminen, joka häiritsee mm. ravintoaineenvaihduntaa. Tällöin kyseessä on niin kutsuttu hiilidioksidiretentio, joka aiheuttaa subjektiivisen hengenahdistuksen tunteen, hengitystiheyden kasvua, tajunnantason laskua, uneliaisuutta ja jopa euforian tunnetta.

Hengenahdistus voi johtua hengityslihasten heikkenemisestä ja keuhkojen elastisuuden vähenemisestä. Hengittäminen voi myös aiheuttaa kipua, jonka vuoksi hengitys muuttuu pinnalliseksi ja nopeaksi. Nämä muutokset altistavat kehon herkästi hiilidioksidiretentiolle. Onkin tärkeää ohjata kuolevalle syvää ja rauhallista hengitystä, sillä se laskee kehon virittyneisyyttä ja helpottaa stressiä sekä ahdistusta helpottaen samalla kipuun. Mikäli itse hengitys aiheuttaa kipuja, tulee potilaalle huolehtia riittävä kipulääkitys, jotta oikeanlaisella hengityksellä pystytään ehkäisemään muita ongelmia.

Tuki- ja liikuntaelimistö

Kuolemassa aineenvaihdunta pysähtyy, joten samalla tapahtuu muutoksia myös solujen toiminnassa. ATP eli adenosiinitrifosfaatti on yhdiste, joka toimii elimistön energian lähteenä. ATP:tä käytetään kehossa energian siirtoon ja lyhytaikaiseen varastointiin, ja energiaa käytettäessä ATP:stä irtoaa yksi fosfaattiosa muodostaen ADP:tä. Mitokondriot muodostavat ATP:tä soluhengityksen avulla muodostaen ADP:stä ATP:tä liittämällä siihen yhden fosfaattiosan lisää. Ensimmäisen ATP-tuotanto lakkaa ja ATP:tä toimiakseen vaativat ionipumput pysähtyvät. Kyseiset ionipumput ylläpitävät solunesteen kalsium-ionipitoisuutta, lihasten lepotilan mahdollistamiseksi. Ilman kalsiumionien poistumista soluista lihakset ikään kuin jäävät aktiiviseen jännittyneeseen tilaan. Muutama tunti kuoleman jälkeen solunesteessä on niin paljon kalsiumioneja, että kehittyy niin kutsuttu kuolonkankeus. Kuolonkankeus häviää muutamapäivä kuoleman jälkeen, kun kehon muista solurakenteista vuotaa entsyymejä, jotka tuhoavat lihassolujen sisäiset rakenteet.

Lähestyvä kuolema vaikeuttaa ihmisen liikkumista jopa siinä määrin, että hän ei kykene itsenäisesti vaihtamaan asentoaan vuoteessa. Liikkumisen vähetessä myös keho väsyy ja puutuu lisäten kipuja sekä hengenahdistusta. Tämän vuoksi liikkuminen tai vähintään laadukas asentohoito on äärimmäisen tärkeää kuoleman lähestyessä.

Ruuansulatuselimistö ja ravintoaineenvaihdunta

Yleisimpien ruuansulatuselimistön ongelmista kuoleman lähestyessä on suun kuivuminen ja makuaistin muutokset. Erityisesti suun kuivuminen on ongelmallista, sillä se altistaa infektioille ja limakalvo-oireille, kuten polttelulle ja kivulle. Suun kuivuus voi johtua lääkityksestä, sädehoidosta tai elimistön kuivumisesta, ja sen hoitoon tulee kiinnittää erityistä huomiota elämänlaadun kohentamisen kannalta. Syöpäpotilailla yleisesti esiintyy suun kuivumisen ohella myös makumuutoksia, jolloin makuaisti yleensä heikkenee ja ruoka tuntuu mauttomalta. Tämä vähentää luonnollisesti myös ruokahalua ja elimistön energian saantia. Makuaisti voi olla myös häiriintynyttä, jolloin ruoka maistuu kitkerältä tai makea ei olekaan makeaa. Myös mahdollinen pahoinvointi heikentää ruokahalua entisestään.

Ennen kuolemaa on kuitenkin havaittavissa myös erinäisiä muutoksia muun muassa lihaksiston aineenvaihdunnassa. Ravintoaineet eivät enää imeydy tavanomaisesti, joten ruokahalu heikkenee. Ruokahalun heikkeneminen kuitenkin vähentää myös kehon tarvitseman energian saantia, joten tämä aineenvaihdunnallinen muutos johtaa vääjäämättä ravitsemukselliseen noidankehään, jonka loppuhuipennuksena on kuolema. On kuitenkin tärkeä muistaa, että ihminen ei pääsääntöisesti kuole, koska hän ei syö, vaan hän ei syö, koska hän kuolee. Lihaksiston toiminta ei vaikuta kuitenkaan pelkästään ihmistä liikuttaviin luustolihaksiin, vaan myös kaikkiin muihin kehossa oleviin lihaksiin ja soluihin. Ruuansulatusongelmat yleistyvät kuoleman lähestyessä, ja moni saattohoidossa oleva potilas kärsiikin ummetuksesta, jonka on aiheuttanut lääkkeet tai perussairauden eteneminen. Suolitukokset aiheuttavat herkästi kuitenkin pahoinvointia, joten ruokahalu voi olla olematonta myös tämän vuoksi. Suolitukos johtuu usein pitkittyneestä ummetuksesta, jolloin ulostemassa on päässyt kuivumaan suolistoon liikkumattomaksi. Myös suoliston liikkeiden heikkeneminen, elimistön kuivuminen, liikunnan puute, yleisvoinnin heikkeneminen ja ravinnon laatu lisäävät ummetusta. Ummetus onkin kuolevalla selvästi ripulia yleisempää, ja ripulointi monesti liittyykin lääkitykseen tai ravitsemukseen kuin kuoleman lähestymiseen.

Ongelmia ei kuitenkaan ole ainoastaan ulostamisessa, vaan ongelmia tulee kuoleman lähestyessä myös virtsaamisen yhteyteen: voi kehittyä virtsainkontinenssi eli pidätyskyvyttömyys tai virtsaretentio, jolloin virtsarakko ei tyhjene riittävästi virtsatessa. Osalla potilaista voi myös kehittyä virtsaumpi, jolloin virtsaa ei erity lainkaan. Näistä ongelmista selvästi yleisin on virtsainkontinenssi, joka johtuu lihasvoimien ja -aktivaation vähentymisestä sekä sekavuudesta. Virtsan määrä kuitenkin vähenee selvästi hiipuvan elimistön johdosta osin kuivumisen ja osin elimistön normaalitoimintojen heikkenemisen vuoksi.

Hermosto

Hermoston toiminnan heikkeneminen johtuu hyvin pitkälti ihmisen tajunnantason laskusta ja kehon kemiallisen koostumuksen muuttumisesta kuoleman lähestyessä. Tajunnantaso voi laskea esimerkiksi veren kaasuosapaineiden muutoksien, hengityksen heikentymisen tai kuihtumisen johdosta.

Lähteet

Sand, O., Sjaastad, Ø., Haug, E., Bjålie, J. 2014. Ihminen. Fysiologia ja Anatomia. 8.-11. painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Härkönen, L. 1989. Lähestyvä kuolema. Porvoo: WSOY.
Harve, H. N.D. Hengenahdistus ja ventilaatiovajaus. Erota ja hoida äkillisen hengitysvajauksen eri osatekijät. Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä.

Holli, K. & Saarto, T. 2007. Oireenmukainen hoito. Teoksessa Joensuu, H., Roberts, P., Teppo, L. & Tenhunen, M. (toim.) Syöpätaudit. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 829-846.

Tenhunen, J., Ulmanen, I. & Ylänne, J. 2004. Biologia. Geeni ja biotekniikka. Helsinki: WSOY.

Vainio, A., Saarto, T. & Hänninen, J. 2004. Oireiden mukainen hoito. Teoksessa Vainio, A. & Hietanen, P. (toim.) Palliatiivinen hoito. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 58-138.