


Mitä haluan oppia
Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Asioita, joissa haluan oppia paremmaksi:
- Päätöksenteko kyky
Haluan oppia paremmaksi päätöksen tekijäksi. Olen huomannut olevani riippuvainen muiden mielipiteistä ja perustavani monesti päätökseni sen mukaan mitä muut ovat minulle sanoneet. Huomaan kysyväni mielipiteitä muilta tiimiläisiltä asioihin, jotka minun pitäisi hoitaa. Monesti tällaisissa tilanteissa kysyn apua asioihin, joihin minulla itselläni ei ole mitään mielipidettä, ajattelen vain, että ihan sama minulle miten päin jokin asia hoidetaan. Saan usein eriäviä vastauksia siitä mitä minun kannattaisi tehdä, ja tämä ei oikeastaan helpota omaa päätöksen tekoa lainkaan, vaan alan vatvomaan entistä enemmän. Eräs meidän tiimiläisemme sanoi minulle lauseen, jonka olen kuullut ennenkin, mutta tällä kertaa se kolahti eri tavalla ’’Sä mietit ihan liikaa’’. Miksi minä vatvon ja mietin liikaa? Olen kuitenkin jo tähän mennessä ymmärtänyt sen, että vaikka toiseen suuntaan kumartaa niin samalla toiselle pyllistää. Eli nyt on aika lopettaa vatvominen ja ottaa vastuu omista päätöksistä, kaikkia ei pysty aina miellyttämään.
- Omien rajojen tunnistaminen
Tänä keväänä olen omasta mielestäni ollut aktiivisesti mukana projekteissa sekä hoitanut tiimimme talouspuolta. Näin puolenvuoden jälkeen alan huomata itsessäni jonkin sorttisia väsymisen merkkejä. Projektit ovat olleet pääsääntöisesti ravintola-alan projekteja eikä ravintola-ala oikeastaan kiinnosta minua. Tästä syystä olen huomannut kiinnostukseni lopahtaneen projekteja kohtaan ja se näkyy väsymyksenä sekä pitkäaikaisempana palautumisena. Tiimin talousasioiden hoitaminenkin alkaa jo riittää tältä vuodelta. Kun minut nimitettiin tiimimme talouspäälliköksi, huomasin vastuun alkaneen kasvamaan harteillani. Se on luonut omalla tavallaan stressiä ja vienyt aikaani muilta kiinnostuksen kohteiltani. Alun innostus talousasioita kohtaan on alkanut hiipumaan. Ensi syksynä keskityn vain maksimissaan kahteen asiaan kerrallaan enkä poukkoile projektien välillä. Haluan ensi syksynä olla ns. rivisaawalainen.
- Oman osaamisen kaupallistaminen
Jokaiselta meiltä löytyy lahja sisältään, kyky tehdä jotain tai jokin asia paremmin kuin toiset ja vieläpä niin, että tekemisestä pystyy nauttimaan. Jokainen on hyvä jossakin, mutta välillä on vaikea tiedostaa, että mikä se jokin oikein on. Siispä haluan ensi syksynä keskittyä myös itseeni ja omien vahvuuksien sekä kiinnostuksen kohteiden löytämiseen ja niiden kehittämiseen. Opinnot ovat jo hiukan yli puolenvälin, joten haluan itselleni selkeän suunnan opintojen jälkeen. Kysymys kuuluukin kuinka kaupallistan oman osaamiseni?
- Eroon hätäilystä
Sain rakentavaa palautetta Jääkahvila työskentelystäni mikä herätteli minua hyvällä tavalla. Toimin paineen alla hätiköiden ja silloin sattuu ja tapahtuu. Saatan tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, jolloin tulos on myös sen mukaista, ei siis kovin huolellista. Hätäilyssä on myös viestintä kärsii, saatan lähettää harkitsemattomia viestejä tai ylipäätään olla epäselvä. En stressaannu työstä kovinkaan helposti, mutta kiireisessä työssä en viihdy. Hektinen työympäristö ja nopea päätösten teko ei ole erikoisalaani, mutta olen kehittynyt siinä tämän vuoden aikana ja haluan myös kehittyä myös jatkossakin.