Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Mistä motivaatio kumpuaa?



Kirjoittanut: Rosa Salminen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Motivaatio ja oppiminen
Katariina Salmela-Aro
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Opiskelut voivat välillä tuntua väkinäiseltä ja deadlinet alkavat kasaantumaan. Usein on kyse huonosta ajanhallinnasta. Kuitenkin ennen tähän pääsyä on motivaatio varmasti ollut hukassa tai se ei ole tarpeeksi hyvin kirkastettuna.  

 

Kamppailen usein oman motivaationi kanssa ja halusin ottaa tarkemmin selvää, mistä motivaatio syntyy. On hyvä asettaa itselleen tavoitteita, kun omia tavoitteita ei saavuta voi tulla epäonnistunut olo omasta suoriutumisesta. Tunnistan itseni liian monesti tilanteesta, jossa keksin itselleni jatkuvasti tekosyitä, ettei minun tarvitse tehdä tärkeitä tehtäviä. Tehtävien aloittaminen vaatii päättäväisyyttä ja motivaatioita, että työ tulee tehtyä loppuun. Epäonnistuneiden tavoitteiden pohjalla voi olla motivaatiokysymykset, mikä vaikuttaa siihen kuinka sitoutuneita olemme ponnistelemaan kohti tavoitteitamme.  

 

Mistä motivaatio syntyy? Motivaation perustana on motiivit, joilla tarkoitetaan tarpeita, haluja ja palkkioita. Motiivit voivat olla tiedostettuja tai tiedostamattomia. Se määrää miten tehokkaasti yksilö suoriutuu ja miten hänen mielenkiintonsa määräytyy. Motivaatio on motiivien aikaansaama tila.  

 

Motivaatioita voidaan tarkastella eri näkökulmista. Motivaatiota on erilaisia tyyppejä, sisäistä ja ulkoista motivaatiota. Sisäisen motivaatio kumpuaa ihmisestä sisäisesti ja se ajaa meitä kaikista voimakkaimmin. Me toimimme omasta tahdostamme kaipaamatta ulkoisia palkkioita ja saamme iloa toiminnastamme. Sisäisesti motivoituneina olemme aidosti kiinnostuneita aiheesta ja olemme valmiita ponnistelemaan kohti tavoitteitamme.  

 

Ulkoisen motivaation on riippuvainen ympäristöstä. Sen lähde on lähtöisin jostakin muusta, kun itse toiminnasta. Hyvä esimerkki ulkoisesta motivaatiosta on saada tietty asema yhteiskunnassa, että siitä saa mahdollisimman hyvän taloudellisen hyödyn itselleen. Tällöin motivaatio perustuu palkkioiden saamiseen, eikä se kanna pidemmän päälle.  

 

On tärkeää jaotelle motivaatio, että löytää omat motiiviensa syyt. Syitä voi etsiä esittämällä itselleen kysymyksen, mikä motivoi sinua tällä hetkellä esimerkiksi lukemaan ja opiskelemaan opiskelujasi varten?  

 

Vastattua kysymykseen ala tarkastelemaan vastaustasi. Onko motivaatiosi sisäistä vai ulkoista? Mikä ajaa sinua eteenpäin opinnoissasi? Näitä kysymyksiä on hyvä käydä läpi, kun motivaatio on hukassa. Tarkastele myös, mitä positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia sillä on omaan suoritukseesi. On turha taistella läpi harmaan kiven, jos motivaatio ei ole oikeanlaista. 

 

 

Kommentoi