” Ei siis riitä, että kysytään, millaisia menestyvät ihmiset ovat. Vasta kun kysytään, mistä he tulevat, alkaa menestymisen ja menestymättömyyden takana piilevä logistiikka paljastua.” (Gladwell, 2010,12)

Mistä menestys muodostuu? Miksi jotkut saavuttavat elämässään enemmän kuin toiset? Pelkkä lahjakkuus, viisaus tai korkea älykkyysosamäärä ei takaa menestystä. Gladwell kirjoittaa kirjassa selventävän esimerkin tästä: ”Älykkyydessä on kynnysarvoja,” ”Ammatillisen kypsyyden saavuttaneelle tiedemiehelle, jonka aikuisiän ÄÖ on 130, on aivan yhtä suuret mahdollisuudet saada Nobelin palkinto kuin tiedemiehillä, jonka ÄÖ on 180.” (Gladwell, 2010, 52) Tärkeintä näyttää olevan asioille omistautuminen. Mietin, pystyykö edellä mainittua esimerkkiä suhteuttamaan jokaiseen ammattiin ja vaikka kilpaurheiluun? Esimerkiksi koripallossa on tunnetusti pitkiä kilpailijoita. Tuoko lisäpituus urheilijalle tietyn rajan jälkeen enää mitään lisäetua? Tärkeimpänä työvälineenä on omistautuminen ja sitoutuminen erittäin tarkkaan vuorokausirytmiin koskien ravintoa, lepoa ja lajin harjoittelua.

Mitä mieltä olet, onko olemassa synnynnäistä lahjakkuutta? Mielestäni on. Se voi kuitenkin näkyä voimakkaammin esimerkiksi lapsena kuin aikuisena, koska mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämpää harjoittelu on menestystä ajatellen. Lapsena ja nuorena voi menestyä pelkällä lahjakkuudella, vanhempana sellainen on haastavampaa tai ehkä mahdotonta. Mietin, voiko ”ei lahjakas” kehittyä samalle tasolle luonnollisesti lahjakkaan kanssa, jos hän aloittaa vasta 30 vuotiaana? 20 vuotta lajin parissa aiheuttaa kuitenkin suuren etumatkan.

Entä häviääkö luonnollinen lahjakkuus lapsuuden jälkeen? Vai voiko olla, että on luonnollisesti lahjakas asiassa tai lajissa vielä aikuisisällä, josta ei ole tietoinen? Yleensä ihminen tykkää tehdä asioita missä on hyvä, mutta kaikkea ei tule kokeiltua. Esimerkiksi jos harrastaa jotain tasapainolajia pienestä asti ja on ns. luonnollisesti lahjakas siinä, on todennäköistä, että olisi taitava jossakin toisessakin lajissa, joka vaatii hyvää tasapainoa.

Toisaalta asiaa voisi myös katsoa siitä näkökulmasta, että ei välttämättä ole synnynnäistä lahjakkuutta johonkin tiettyyn lajiin tai asiaan, vaan lahjakkuus on ominaisuus, mikä on tärkeä lajissa menestymiselle esimerkiksi ketteryys.

Jos mietin omaa urheilutaustaa, olin lahjakas pienestä asti. Kuitenkin, koska olin aktiivinen koko ajan, harjoittelua tuli ehkä huomaamatta pitkin päivää juoksun ja hyppimisen muodossa. Koen myös, että pärjäsin myös paljon ns. lahjakkuuden ansiosta. Esimerkiksi 15 vuotiaana minulla leikattiin molemmat polvet samaan aikaan. Pääsin treenaamaan sinä talvena hiihtoa ainoastaan kaksi kertaa ennen sen talven isoimpia kisoja. Voitin kisat, vaikka harjoittelua ei ollut juuri ollenkaan. Verrattuna kilpakumppaneihini, jotka olivat hiihtäneet satoja kilometrejä ja harjoitelleet useita tunteja viikossa. En usko, että tällaista tilannetta voisi tulla vastaan vanhemmalla iällä missään lajissa.

Kilpaurheilussa jokainen treenattu tunti, jokainen ateria ja jokainen levätty yö tai päivä merkitsee. Jos lepäät esimerkiksi tunnin vähemmän viikossa kuin kilpailijasi, se on vuodessa todella paljon. Tai jos verrataan kilpaurheilijaa, joka nauttii alkoholia kerran kuukaudessa kilpaurheilijaan, joka ei juo ollenkaan. Pitkässä juoksussa pienetkin valinnat ja omistautumisen hetket ovat suuria. Voittamisen anatomia –kirjassa oli mielenpainuva pointti. Siinä kerrottiin, kuinka nykyään urheilijat ovat taidoiltaan hyvin samalla lähtöviivalla. Omistautuminen tarkkaan aikatauluun on se, joka loppu viimein ratkaisee voittajan.

Mieleeni tulikin, kuinka voisimme hyödyntää tätä ajattelutapaa Kajossa. Yhteisen ajan löytäminen suurelle porukalle on tuttu ongelma koko Akatemialla. Kalenterista etsitään usein tuntia tai paria. Mitä jos etsittäisiinkin yhteistä aikaa edes 15 minuuttia esimerkiksi joka maanantai? Vaikka reipas aamulenkki korttelin ympäri yhdessä. Vuodessa tämä on jo ajallisesti paljon yhteistä aikaa tai ainakin enemmän kuin ei mitään.

Pelkällä lahjakkuudella ei menesty eikä välttämättä pelkällä omistautumisellakaan, koska menestymiseen vaikuttaa myös paljon esimerkiksi menneisyys, sen hetkinen ympäristö, perhe, kulttuuri, ikä ja tahdonvoima. Menneisyyteen ei voi vaikuttaa mutta tulevaan voi. Pohdin, miten menestykseen voisi vaikuttaa normaalissa arjessa. Järkevää olisi imeä tietoa itseensä ei vain Akatemialla, mutta myös sen ulkopuolella. Ikinä ei tiedä miten arvokasta tietoa vieressä oleva ihminen voisi jakaa. Se on tämän kirjan ehdottomasti tärkein sanoma. Menestys tulee jatkuvasta omistautumisesta. Omistautuminen on loppu viimein se, joka tuo esiin voittajat.

 ”Menestys on seurausta tasaisesti kasautuvista eduista.” (Gladwell, 2010, 122)