Tampere
28 Mar, Thursday
8° C

Proakatemian esseepankki

Mistä innostuin taloustiimissä



Kirjoittanut: Julius Honkanen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Useita artikkeleja
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tuntuvatko talousasiat mielestäsi tylsistä, puuduttavilta, tai onko niitä vaikea ymmärtää? Minusta tuntui tältä myös ennen taloustiimiin liittymistä, mutta näin yrittäjän talousosaamisessa kuitenkin suuren arvon ja siksi päätinkin liittyä taloustiimiin. En ole koskaan ollut hyvä matematiikassa tai ymmärtämään lukuja, mutta se on taito, jossa voi kehittyä. Taloustiimissä oleminen on opettanut minua valtavan paljon ymmärtämään, kuinka yrityksen talous toimii ja koko homma on alkanut tuntua jokseenkin mielenkiintoiselta. Paljon on vielä opittavaa, mutta tätä kautta olen luonut itselleni hyvän pohjan perusasioiden ymmärtämiseen. Vaikka uskon, että en koskaan tule toimimaan tulevaisuudessa esimerkiksi kirjanpitäjänä tai palkanlaskijana niin koen, että on hyvä tietää miten kyseiset tehtävät hoidetaan. Tämä essee on lyhyt katsaus siitä mitkä talousasiat ovat herättäneet minussa erityistä mielenkiitoa.

Kaikista mielenkiintoisinta mielestäni on yrittäjän tuntihinnoittelu. Paljonko minun pitäisi laskuttaa työstäni, jotta kuukausipalkkani olisi sama kuin palkkatöissä? Miten päättelen, kuinka arvokasta tekemäni työ on tilaajan kannalta? Paljonko tuntihintani pitää olla, jotta se kattaa kaikki yrittäjän palkan sivukulut? Tämä tuntuu olevan monelle vaikea hahmottaa ja niin se on itsellenikin. Pidimme tiimimme kanssa aiheesta pajan ja laskimme aikaisempien projektien perusteella yrittäjän todellisen tuntihinnan. Olimme tehneet työtä liian edullisesti. Ella-Roosa Koivupuro on listannut aloittelevan yrittäjän kolme tyypillistä hinnoitteluvirhettä blogissaan seuraavasti:

  1. Hinta on arvaus

Päätät hinnan ilman oikeaa laskelmaa. Arvioit suunnilleen työhön kuluvan tuntimäärän, lisäät siihen hitusen ekstraa ja päätät esimerkiksi projektityölle kokonaishinnan tämän perusteella. Monet päättävät fyysisen tuotteen hinnan sillä mikä nyt vain tuntuu oikealta. Suurin piirtein arvaus ei kuitenkaan ole hyvä hintaperuste. Siinä on riskinä, että alihinnoittelet työsi, etkä osaa ottaa kaikkia mahdollisia sivukuluja huomioon. Väärä hinta vaikuttaa myös asiakaskuvaasi.

  1. Hinta on kopioitu kilpailijalta

Tämä vaikuttaa helpolta ratkaisulta mutta näin ei kuitenkaan kannata tehdä. Kilpailun ja markkinahintojen kartoittaminen oman hinnoittelun kannalta on järkevää. Hintoja ei kuitenkaan kannata kopioida suoraan. Ulkopuolisena et tiedä, mitä kaikkea hinnat pitävät sisällään ja mihin ne perustuvat. Esimerkiksi yrityksen sijainti, koko, tarjonta tai brändi voivat vaikuttaa hintoihin. Lisäksi jos hintasi ovat aivan samat kuin kilpailijoillasi, et erotu heistä.

  1. Hinta on liian alhainen

Kokemattomien yrittäjien ja freelancerien tyypillisin virhe lienee oman työn myyminen liian halvalla. Tähän on monta syytä:

  • Uusi yrittäjä ei ole tarpeeksi itsevarma omasta osaamisesta.
  • Uudella yrittäjällä ei ole kokemusta liiketoiminnan pyörittämisestä.
  • Yrittäjä pelkää, että asiakkaat kaikkoavat korkeiden hintojen takia.
  • Yrittäjän tuntipalkka perustetaan palkansaajan palkkaan.
  • Hinnoittelu lasketaan oman työpanoksen eikä asiakkaalle tuotetun lisäarvon perusteella.

Aihe on todella mielenkiintoinen varsinkin kun meidän tulisi Proakatemialla ottaa palkan sivukulujen (verot, eläkemaksut, vakuutukset, matkakulut, markkinointi- ja asiakashankintakulut, tarvikehankinnat, yritystili, kirjanpito ja muut taloushallinnon kulut) lisäksi huomioon mökkipajat, finalcamp, akatemian tapahtumat, myyntipäivät, oppimisbudjetti yms. tiimikohtaiset kulut. Jotta tiimi saa katettua kaikki kyseiset kulut ja tehtyä tulosta tuntihinnan pitää olla melko suuri. Moni myös epäilee pyytää työstä korkeaa tuntihintaa mutta täytyy muistaa se, että yrittäjinä olemme korkeasta tuntihinnasta huolimatta tavallisia työntekijöitä halvempia. Yrittäjän tuntihinnoitteluun kannattaa ehdottomasti tutustua syvemmin.

 

Toinen erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen asia on budjetointi. Budjetti tarkoittaa yrityksesi taloutta koskevaa toimintasuunnitelmaa. Se kertoo, mistä rahaa tulee, mihin sitä tullaan käyttämään ja kuinka paljon. Budjetointi puolestaan tarkoittaa tämän budjetin tekemistä. (Yrityksen perustaminen.net, yrityksen budjetointi) Budjetin laatiminen ei ole missään yritystoiminnassa pakollista, mutta se on erittäin suositeltavaa. Varsinkin uuden yrityksen alkuvaiheessa on hyvin tärkeä hahmottaa, millä kustannuksilla palveluita tai tuotteita saadaan myytyä ja kuinka paljon niitä tulisi myydä, että toiminta on kannattavaa.

Yleensä budjetti laaditaan tilikausi kerrallaan ja niin mekin teimme myös Saawassa. Budjetista on ollut todella suuri apu liiketoiminnan laajuuden hahmottamisessa. Se on myös toiminut osittain motivaattorina tiettyihin tuloksiin pääsemisessä. Budjetti kannattaa pilkkoa tarpeeksi pieniin osiin selkeyden vuoksi ja projekteille kannattaa laatia omat budjetit. Budjettityyppejä on monia erilaisia kuten:

  • Tulosbudjetti
  • Kassabudjetti
  • Myyntibudjetti
  • Muuttuvien kulujen budjetti
  • Kiinteiden kulujen budjetti
  • Markkinointi budjetti

Tulos- ja kassabudjetit ovat niin sanottuja pääbudjetteja ja tiivistetysti ilmaistuna tulosbudjetti ennustaa meno- ja tuloarvioiden perusteella yrityksen tulosta eli paljonko voittoa tullaan tekemään.

Tulosbudjetin pohjalta laadittava kassabudjetti puolestaan seuraa rahan riittävyyttä – sitä että yrityksen kassasta tai tililtä löytyy rahaa laskujen maksamiseen silloin kun on tarvis. (Yrityksen perustaminen.net, yrityksen budjetointi)

 

Suosittelen lämpimästi liittymään taloustiimiin, sillä sieltä tulee konkreettista oppia todella tärkeistä asioista. Kaikki asiat eivät minuakaan aina kiinnosta, mutta olen yllättynyt siitä, kuinka monipuolisia tehtäviä taloustiimissä pääsee tekemään. Aion edelleen jatkaa taloustiimissä ja odotan ensivuodelta paljon uusia oppeja ja koppeja, joita pääsen jakamaan koko tiimille.

 

Lähteet:

Koivupuro E.R. Aloitteleva yrittäjä, näin hinnoittelet työsi ja lasket tuntipalkan, 2021. Luettu 29.11.2021

https://blog.holvi.com/fi/aloitteleva-yrittaja-ja-hinnoittelu-nain-hinnoittelet-tyosi

Yrityksen-perustaminen.net, yrityksen budjetointi, artikkeli. Luettu 29.11.2021

https://yrityksen-perustaminen.net/yrityksen-budjetointi/

Kommentit
  • Inka Tikkanen

    Hei Julius!

    On ihan huikea juttu, että sinä lähdit taloustiimiin. Pelkästään vuoden aikana huomaa, kuinka paljon olet kehittynyt talousasioiden ymmärtämisessä. Osaat selittää todella ymmärrettävästi ja yksinkertaisesti asiat myös sellaiselle, jolla ei ole samanlaista ymmärrystä talousasioista etukäteen. Minunkin mielestäni yrittäjän tuntihinnoittelu on hyvin mielenkiintoista ja ennen kaikkea tärkeä taito osata. Listasit esseessäsi hyviä neuvoja siitä, että mitä asioita ei kannata tehdä, kun määrittää oman laskutettavan tuntihintansa. Se, mistä tuntihinta koostuu kannattaa ehdottomasti itselle avata, jotta yrityksen liiketoiminta on kannattavaa. Samalla ulospäin näkyy luotettava laadukas kuva yrityksestä. Tuntuuhan se oudolta pyytää laskutettavaa 60€/h, kun palkansaajana on tottunut saamaan tilille noin 12€/h palkkaa. Mielestäni avasit esseessäsi hyvin mikä budjetti on ja mitä varten sellainen laaditaan. On myös hyödyllistä tietää, että niitä löytyy noinkin monta erilaista.

    3.12.2021
  • Jenni Rupponen

    Moikka Julius!
    Mahtava aloitus esseellä, heti heräsi mielenkiinto! Esseessä on hyvää pohdintaa ja sitä oli miellyttävä lukea. Uskon, että tämän perusteella muutkin voisivat innostua taloustiimistä, niin kuin moni meidän tiimissä tuntuukin jo innostuneen! Huomasin, että esseessäsi oli suoraa lainausta blogitekstistä – muistathan merkitä nämä lainausmerkein ja tehdä selväksi, mikä tekstistä on lainattua ja mikä omaa.
    Kiitos esseestä, oppimisen iloa ja onnea Saawan uudelle talousjohtajalle!

    14.12.2021
  • Jesse Vuori

    Hei Julius!
    On ollut hieno seurata kehittymistäsi ja upeaa kuulla, että olet löytänyt innostuksen tätä tärkeää aihealuetta kohtaan. Näytät hyvin esimerkkiä siitä, kuinka tekemällä oppii. Nostit tärkeänä asiana yrittäjän tuntihinnoittelun ja on mahtavaa, että aihe on herättänyt paljon puhetta ja mielenkiintoa. Tulemme varmasti kiinnittämään hinnoitteluun jatkossa enemmän huomiota. Se on totta, että etenkin yrityksille tehtävän työn kohdalla olemme monesti halvempaa työvoimaa, kuin uusien työntekijöiden palkkaaminen. Tuntihinta on tärkeää asettaa sellaiselle tasolle, että työstä jää jotain käteenkin ja ymmärtää tuottamansa arvo. Tsemppiä tulevaan pestiisi! Annamme sinulle täyden tuen, jotta voit suoriutua parhaalla mahdollisella tavalla tulevassa roolissasi.

    15.12.2021
Post a Reply to Jenni Rupponen cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Jenni Rupponen Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close