Tampere
02 Oct, Monday
10° C

Proakatemian esseepankki

Missiota etsimässä



Kirjoittanut: Eveliina Hakanen - tiimistä Roima.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Yrityksen arkeen liittyvät vahvasti sanat missio, visio ja arvot. Ne ovat olemassa riippumatta siitä, onko niitä määritelty vai ei. Niiden pitäisi olla tärkeä osa yrityksen arkea ja jokaisen työntekijän pitäisi pystyä näkemään ne päivittäisessä työarjessaan. Kerrataan lyhyesti, mitä nämä tarkoittavat. Arvot ovat niitä periaatteita, jotka näkyvät ja ohjaavat yrityksen toimintaa sekä johtamista. Missio puolestaan vastaa kysymyksiin, miksi yritys on olemassa ja mitä yrityksen toiminnalla halutaan saavuttaa. Missio viittaa olemassaolon syyhyn ja tehtävään, kun taas visiolla kuvataan tulevaisuutta – sitä, missä yritys haluaa vuosien päästä olla. (Yrityksen perustaminen.net, nd.)

Tähän väliin haluan pohtia aiempia työpaikkojani ja onko niissä tuotu työntekijöiden tietouteen missio, visio ja arvot. Olen ollut monissa töissä, joten rajaan tähän tarkasteluun työpaikat, joissa olin yli 5 kuukautta. Näitä työpaikkoja on kolme kappaletta ja näistä kolmesta paikasta, vain yhdessä muistan kuulleeni yrityksen mission, vision ja arvot. Oikeastaan muistan tuon työpaikan viisi arvoa edelleenkin, vaikka siitä on jo kolme vuotta kun siellä lopetin. Se saattaa osittain johtua siitä, että arvot oli kirjattu henkilökortin taakse ja niihin oli muistisääntö. Noh, anyway. Missio, visio ja arvot voivat olla jollekin yritykselle vain hienoja sanoja, jotka halutaan esittää ulkopuolelle. Tuossa mainitsemassani entisessä työpaikassa näin ei ollut. Siellä koin, että ei annettu vain hienoja sanoja vaan ne oikeasti näkyivät arjessa. Sitten noihin kahteen muuhun yritykseen. Toisessa työpaikassa kuulin arvot, mutta ne eivät sellaisinaan näkyneet työpaikan arjessa, joten koin niiden olevan vain hienoja sanoja tehty asiakkaille – ei työntekijöille. Kolmannessa yrityksessä en muista kuulleeni ollenkaan missiota, visiota ja arvoja – toki voi olla, että alkuperehdytyksessä ne tulivat, mutta niistä ei sittemmin puhuttu.

Kun mietin asiaa tarkemmin, ei oikeastaan ole väliä, puhutaanko yrityksessä missiosta, visiosta ja arvoista. Kuten aiemmin mainittiinkin ne ovat olemassa ja kyllä näkyvät yrityksen arjessa siinä, miten toimintaa johdetaan ja miten työntekijät työtään tekevät. Yrityksen mission, vision ja arvojen tulisi mielestäni kuitenkin olla yksiselitteisiä ja yrityksen sisällä ymmärrettäviä.

Tiimissämme Roimassa käytiin viime keväänä keskustelua missiosta, visiosta ja arvoista eli mitä haluamme näiden Roimalle olevan. En nyt mene niihin tarkemmin, koska koen jonkin verran ristiriitaisuuksia omalla kohdallani niiden merkityksissä. Sen sijaan haluaisin pohtia, voiko todella tuore yritys, yritys jolta puuttuu vielä toimintakulttuuri ja meidän tapauksessa projektit, vain päättää sen mission, vision ja arvot. Onko päätöstä mahdollista tehdä ennen kuin yritys ja sen työntekijät todella ovat toiminnan keskiössä? Voiko tällaisia asioita päättää kun on vain suunniteltu ja puhuttu, mutta ei tehty. Niin kuin Marko Roimasta sanoisi: ”vain teoilla on väliä.” Kun Roimassa päätettiin näitä asioita, meillä ei ollut kuin haaveita ja odotuksia siitä, mitä roimalaiset mahdollisesti yhdessä voisivat tehdä. Oli yksilöitä, erilaisia tavoitteita ja oman paikan etsimistä tiimissä. Itselläni ei esimerkiksi ole nyt mitään projektia käynnissä, joten tuntuu, että vain haahuilen paikasta toiseen. On jotenkin siis vielä vaikeaa tietää, onko Roimalle valitut missio, visio ja arvot niitä, joihin itse voisin samaistua. Nyt meillä roimalaisilla on kuitenkin missio, visio ja arvot, mutta vasta aika näyttää olemmeko niiden suhteen oikealla polulla.

Olisiko siis Proakatemian tiimeissäkin hyvä ensin keskittyä tekemiseen ja sen kautta oppia siitä, millaisena tiiminä haluamme näkyä?

 

Lähde:

Yrityksen – perustaminen.net. nd. Yrityksen arvot, missio ja visio. Verkkosivu. Viitattu 31.8.2022. https://yrityksen-perustaminen.net/yrityksen-arvot/

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close