Tampere
05 Dec, Sunday
-20° C

Proakatemian esseepankki

Minun rohkeus, Wauren rohkeus



Kirjoittanut: Tea Kivinen - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Pelko pois - kohti rohkeaa johtamista
Ira Lange
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

 

Mitä on rohkeus? Millaista on olla rohkea? Se on kykyä toimia siitä huolimatta, että pelottaa ja se on riskinottoa sekä heittäytymistä. Rohkeus onkin tärkeää juuri siksi, että olemalla sellainen pääsemme elämässä eteenpäin ja teemme asioita. Rohkeus tuo elämäämme merkitystä ja niin kuin minä tunnun usein puhuvan, niin merkityksellisyyden tunne on elämäni yksi edellytyksistä (Positiivinen kasvatus, 2018).

 

Minun rohkeus

Olenko oppinut rohkeutta tai olemaan rohkea? Aivan varmasti olen. Tein juuri muutama päivä sitten yhden rohkean teon, mihin en olisi uskonut ryhtyväni vielä jokin aika sitten. Lähdin mukaan Proakatemian Vuosigaala-projektiin ja tiimistä piti päättää projektille päällikkö. Minä en kauaakaan asiaa kerennyt miettimään, kunnes minusta oli jo tullut tulevan vuosigaalan uusi projektipäällikkö ja onhan se nyt siistiä, vaikka samaan aikaan pelottaakin. Pieni pelko on aina tervetullutta ja ei tässä onneksi ole mitään hävittävää, sillä minulla on siinä aivan mahtava joukko ihmisiä ympärillä. Nyt minulla on edessä ensimmäistä kertaa tehtävä, jossa minun on otettava ohjat omiin käsiini ja johdettava projektitiimini onnistumiseen.

 

Mitä muuta rohkeaa minä olen tehnyt. Minä ainakin ajattelen, että rohkeita tekoja on monenlaisia. Minä olen kasvanut ihmisenä viimeisen vuoden aikana nopeaa tahtia ja olen kerännyt rohkeutta itseeni pienin askelin. Olen ihminen, joka elää tunteella ja tunteet säätelevät paljonkin minun tekemistäni. Kuitenkin olen ihminen, joka ei ole aina uskaltanut näyttää tunteitaan. Olen kasvattanut rohkeutta ja nykyään pystyn olemaan avoin ja puhun tunteistani sekä tuntemuksistani avoimesti. Se on vaatinut minulta paljon, koska herkkyyteni on ollut minun jarruni siinä. Olen huono ihminen käsittelemään vaikeita asioita tai ylipäätään menemään vaikeuksia kohti. Olen mukavuudenhaluinen, mutta siitä huolitamma olen viime aikoina ottanut isoja rohkeita harppauksia siinä, että ryhdyn asioihin matalammalla kynnyksellä. Nähtävästi olen myös kehittynyt siinä, että uskallan ottaa riskejä ja kokeilla uusia asioita.

 

Pyrin nykyään keskittymään asioiden positiivisiin puoliin ja se on kyllä ollut yksi tekijä, joka on lisännyt minussa rohkeutta. Näkyykö se tiimissä, no ainakin minä uskon ja toivon niin. En välttele vastuun ottamista enää niin kuin saatoin tehdä vielä keväällä enkä myöskään välttele asioiden tekemistä, vaikka ne eivät aina mukavia olisikaan. Koen, että rohkeus kyllä kuuluu minun vahvuuksiini, mutta tekemisenä se näkyy täysin erilaisissa asioissa, kuin mitä toivoisi. Vastakappaleena rohkeudelleni toimii heikkouteni, eli pelot. Olen kyllä omasta mielestä varsin erikoinen kaveri ja välillä minulla on suuria vaikeuksia itsekin ymmärtää itseäni ja ajatusteni kulkua.

 

Asioita on muutamia, joissa voin tunnistaa oman rohkeuteni. Pelkään kohtuullisen paljon epäonnistumista ja se saattaa estää minua tietyissä tilanteissa. Kuitenkin silloin, kun ryhdyn johonkin, ei epäonnistuminen enää minua lannista. Jos niin tapahtuu, se ei estä minua yrittämästä uudelleen. Kyllä niistä soista aina noustaan, vaikka menisikin välillä päin mäntyjä. Olen myös huomannut rohkeuteni siinä, että pystyn aidosti olemaan oma itseni ilman, että kokisin paineita siitä, miellytänkö muita olemuksellani ja lisäksi pystyn puhumaan omin sanoin. En koe, että minun tarvitsisi hiljentyä omien mielipiteideni kanssa, vaan pystyn rohkeasti ja avoimesti puhumaan kaikesta ja sen huomaa meidän tiimissämme, että nykyään moni muukin uskaltaa puhua avoimesti ja pystymme puhumaan myös vaikeista asioista.

 

Wauren rohkeus

Näkyykö rohkeus meidän tiimissämme, meidän yrityksessämme? Business strategi Tuija Sipilä oli puhumassa Camilla Tuomisen podcastissa siitä, mitä on business rohkeus tai rohkeus ylipäätään. Rohkeuden vastakohta ei suinkaan ole pelko, vaan rohkeus on kykyä toimia pelosta huolimatta, se on oman sydämen kuuntelemista ja kaiken lisäksi toimimista. Hän näkee niin, että rohkeutta estää saamattomuus tai lamaannuttaminen, sillä silloin asiat jäävät kokematta elämässä. Yritykselle on helpompaa jäädä vanhaan tuttuun ja turvalliseen sen sijaan, että ottaisi sen hypyn tuntemattomaan. (Tuominen, C. 2020). Onko se pelkoa vai saamattomuutta vai laiskuutta, ettei olla rohkeita. Me ihmiset olemme luontaisesti mukavuuden haluisia. Meidän osuuskuntamme tarvitsee rohkeutta, uskallusta tehdä hallittuja riskejä ja olla valmiita myös epäonnistumaan. Minun mielestäni rohkeus on uskallusta nimenomaan. Mitä sitten, jos kokeilu tehdä jotain hullua ei onnistukaan halutulla lopputuloksella, sitten siitä opitaan ja tehdään uudestaan ja paremmin. Meidän kuuluu oppia ja miten se onnistuisi, jos emme ole rohkeita.

 

Yrityksessä rohkeuteen vaikuttaa ryhmän dynamiikka ja se, miten siellä kukin uskaltaa tuoda esiin omat mielipiteensä sekä omat tunteensa ja ideansa (Tuominen, C. 2020). Meidän yrityksemme yksi arvoista on rohkeus, mutta näkyykö se? Tällä hetkellä olemme menneet pienin askelin kohti rohkeutta ja olemme valmiita tekemään muutoksia toimintaan, jotta voimme edetä tulevaisuudessa yrityksenä. Tuomme epäkohtiamme esiin avoimesti ja sitä kautta luomme rohkeutta ja varmasti myös luottamusta organisaatioomme. Ei pidä pelätä konfliktia tai tehdä virheitä tai tulla nolatuksi tai niin sanotusti ristiin naulituksi. Kun on ongelma, niin usein on tapana käyttää energiaa siihen, että se ongelma piilotetaan. Niitä ongelmia pitää katsoa silmiin ja tuoda niitä esiin (Tuominen, C. 2020). Rohkeus lähtee ihmisestä, ei yrityksestä. Meidän on oltava valmiita uusiutumaan, sillä aikamme on lyhyt ja se on nopeasti ohi.

 

”Syvästä luottamuksesta kertoo esimerkiksi konfliktien ja ristiriitojen kohtaamisen rohkeus. Mikäli syvempää luottamusta ei ole, ihmiset eivät uskalla käydä rehellisesti niitä vaikeimpia, tärkeimpiä keskusteluita. Todellisia ristiriitoja tai näkemyseroja ei uskalleta, haluta tai kyetä käsittelemään.” (Lange, I. 2019).

 

 

Rohkeiden päätösten tekeminen tulee aina vaan vaikeammaksi, mitä pidemmällä yritys on, sanoo Teija Sipilä. Yritysmaailmassa kaikkein suurin asia on raha ja sen lisäksi saavutettu asema. Sen ympärille alkaa kertymään paljon muita asioita, mutta nämä kaksi asiaa vaikuttavat yrityksen kyvykkyyteen olla rohkea. (Tuominen, C. 2020) Minun mielestäni rahan pitäisi olla meidän edellytyksemme rohkeille teoille. Totta kai on tärkeää, että yrityksellä on rahaa ja sen pitäisi olla motivointi keinona sille, että rohkeat päätökset toivon mukaan johtavat siihen, että sitä rahaa alkaa tulemaan lisää. Me olemme tuore yritys, jolla on vielä kaksi vuotta aikaa kasvattaa toimintaansa ja pyrkiä mahdollisimman pitkälle, joten meidän pitäisi jatkuvasti tehdä rohkeita valintoja.

 

Todellinen rohkeus on haavoittuvuutta sekä voimaa elää oman totuutensa mukaan. (Angeria, K. 2019). Kirjoitin esseen omista peloistani tiedostaen sen, että teen itsestäni haavoittavaisen muiden edessä. Haluan oppia olemaan rehellinen itselleni sekä muille ja kertoa myös omat epäkohtani ja heikkouteni. En enää pelkää rehellisyyttä, vaan enemmänkin pidän sitä edellytyksenä. Haluan yrittää saada omalla tekemiselläni aikaan luottamuksellisempaa ilmapiiriä tiimissämme. Toivon, että voin omalla toiminnallani näyttää muille sen, että asioihin kannatta tarttua silloin, kun ne odottavat edessämme. Olen kyllästynyt keksimään tekosyitä jättää asioita tekemättä ja juuri siksi koen, että olen rohkeampi kuin akatemialle tullessani. ”Olen luonteeltani sellainen ihminen, että kaikki, mitä tehdään, niin tehdään täysillä” sanoin ensimmäistä kertaa hakiessani tähän koulutusohjelmaan ja nyt vasta koen, että toimintani on alkanut näyttäytymään sellaisena.

 

 

Camilla Tuominen Podcast. Jakso 7. 15.04.2020. Business Rohkeus – puhumassa Business Staretegi Teija Sipilä.

 

Lange, I. 2019. Pelko pois. Kohti rohkeaa johtamista. Alma Talent. Helsinki.

 

Pieksämäen lehti. Pääkirjoitus ja mielipide 25.09.2019. Kari Angeria. Todellinen rohkeus on haavoittuvuutta ja sekä voimaa elää oman totuutensa mukaan. Luettu 29.11.2020

https://www.pieksamaenlehti.fi/paakirjoitus-mielipide/3011262

 

Positiivinen kasvatus, 10.09.2018. Rohkeus. Luettu 29.11.2020

https://positiivinenkasvatus.fi/luonteenvahvuudet/vahvuus-11-rohkeus/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close