Tampere
22 Oct, Tuesday
9° C

Proakatemian esseepankki

Minullako syömishäiriö?



Kirjoittanut: Anna Peltola - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

 

Minullako syömishäiriö?

 

Johdanto

 

Sain ajatuksen kirjoittaa syömishäiriöistä, joissa keskiössä on terveellinen ruokavalio ja liikunta, sillä koen niiden yleistyneen omien henkilökohtaisten kokemusten kautta, mutta tieto niistä on vielä puutteellista. Uskon monien -varsinkin nuorten urheilijoiden- sairastavan pienimuotoisia syömishäiriöitä enemmän, mitä niitä tilastoidaan. Syömishäiriöt ovat yleistyneet myös ns. tavallisten liikkujien keskuudessa, mihin osaltaan on mielestäni vaikuttanut sosiaalinen media ja lihaksikkaan ulkomuodon ihannointi. Kuuntelin myös sattumalta idean saatuani Kiira Korven äänikirjan, joka oli hyvin avoin, rehellinen sekä ajankohtainen. Suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan, jos et ole vielä tutustunut kirjaan.

 

 

Yleistä lihasdysmorfiasta ja ortoreksiasta  

 

Lihasdysmorfia on yksi syömishäiriöistä, johon kuuluu kehon koostumuksen tarkkailu. Painoa ei pyritä sinänsä vähentämään, mutta kehon rasvaprosentti yritetään saada mahdollisimman alhaiseksi sekä lihasmassaa pyritään kasvattamaan. Sairauteen kuuluu huoli kehon lihasmassan riittämättömyydestä ja sairaus on yleisempi miehillä kuin naisilla. Lihasdysmorfiaa sairastava henkilö noudattaa tarkkaa ruokavaliota, jossa ravintoaineet on tarkkaan laskettu ja erityisesti sairastunut ottaa huomioon proteiinin ravinnossaan. Sairastuneella henkilöllä on myös tarve syödä kolmen tunnin välein, vaikka ei olisikaan nälkäinen. Tavoitteena on lisätä lihasmassaa äärimmäisen kovalla ja joustamattomalla harjoittelulla ruokavalion tarkkailun lisäksi.

 

Tutkimuksissa (esimerkiksi Bo & ym. Katso lähteistä) on käynyt ilmi, että ne opiskelijat, jotka perehtyvät opinnoissaan ravitsemukseen, heillä on kaksinkertainen riski sairastua syömishäiriöihin. Kun taas liikuntaan opinnoissaan perehtyneet opiskelijat ovat vaarassa sairastua lihasdysmorfiaan kymmenenkertaisesti verrattuna muihin. Aika suuri riski mielestäni. Omalta osaltani uskon sen johtuvan ulkonäköpaineista ja siitä, että jos opetat jotain liikunnallista sinun kuuluu näyttää liikunnallisesta, olla hyvässä kunnossa, jotta asiakkaasi uskovat sinuun. Ajattelevatko muut näin? Minä myönnän ajattelevani.

 

Ortoreksiaa sairastavalla henkilöllä on pakonomainen tarve syödä pelkästään terveellisen ruokavalion  mukaan. Myös tähän sairauteen kuuluu rajoittunut ruokavalio yhdistettynä pakonomaisiin rutiineihin, jotka liittyvät ravintoon. Tärkeää on kuitenkin muistaa, ettei terveellinen ruokavalio itsessään ole sairaus, vaan kun siitä tulee pakkomielle, on vaarassa sairastua ortoreksiaan. Sairauden alussa terveellinen ruokavalio vaikuttaa hyvältä, mutta jossain vaiheessa sallittujen ruoka-aineiden määrä vähenee, kun sairastunut rajoittaa itselle sallimiaan ruoka-aineita esimerkiksi kasviksia, jos niiden kasvatukseen on käytetty torjunta-aineita tai maito- tai lihatuotteissa on käytetty valmistusprosessissa geenimanipulaatiota. Myös prosessoitu ruoka on sairastuneet kielletyllä listalla. Sairauden edetessä ruokavalio yksipuolistuu, mikä johtaa aliravitsemustilaan ja sillä on silloin samankaltaisia vaikutuksia kehoon kuin anoreksialla. Samanlaisia piirteitä ovat myös täydellisyyden tavoittelu, ahdistuminen, tarve kontrolloida asioita sekä merkittävä painonlasku. Sairastuneet ovat ylpeitä itsekuristaan.

 

Ortoreksia sisältää myös pakko-oirehäiriöitä, jotka liittyvät ajatuksina ruokaan ja terveyteen, eikä ajatuksia pysty hallita. Sairastunut henkilö suunnittelee elämänsä ruuan ympärille ja näin myös kuten muissakin syömishäiriöissä, ihmissuhteet kärsivät. Jos sairastunut henkilö joutuu syömään jotain hänen syömistottumustensa vastaista, hän kokee siitä suurta syyllisyyden- ja epäonnistumisen tunnetta.

 

 

Fysioterapia lyhykäisyydessään

 

Myös fysioterapeutti on osa lihasdysmorfiaa tai ortoreksiaa sairastavan henkilön hoidossa. Fysioterapeutti voi auttaa sairastunutta näkemään kehonsa realistisesti erilaisten harjoitusten kautta, jotka parantavat potilaan kehotietoisuutta. Esimerkiksi yksi havainnollistava harjoitus on pyytää potilasta tekemään narusta lattialle niin suuri (tai pieni) ympyrä kuin hän kokee, että hänen lantionsa on leveä. Tämän jälkeen mittaamme toisella narulla lantion oikean leveyden ja asetamme sen potilaan asettaman narun viereen. Tällöin usein syömishäiriöisen tekemä ympyrä on huomattavasti suurempi kuin lantio oikeasti on. Tämä on hyvä keino näyttää potilaalle hieman hänen häiriintynyttä kehonkuvaansa. Syömishäiriöisten potilaiden kanssa tulee olla erityisen varovainen, mitä ja miten asiat sanoo sekä et ehkä uskoisi, mutta pukeutumisesi voi vaikuttaa negatiivisesti potilaan mieleen ja kehoon. Fysioterapeutin ei suositella pitävän esimerkiksi ihonmyötäisiä vaatteita syömishäiriö potilaan kanssa, sillä potilas voi verrata fysioterapeutin kehoa omaan kehoonsa.

 

Luottamuksen luominen on tärkeää, jotta paraneminen edistyisi ja haluan olla fysioterapeuttina potilaideni luottamuksen arvoinen. Minä itse tulevana fysioterapeuttina haluan lisätä avoimuutta ja keskustelua tärkeistä ja aroista asioista. Vaikka minulla ei ole diagnosoitu syömishäiriötä -ja tuskin tuleekaan mitään diagnoosia, on etu tietää edes hieman, mitä sairastunut saattaa käydä läpi päänsä sisällä. Tiedostan kuitenkin, että tiettyjä rajoja pitää osata asettaa itsensä ja potilaiden väliin, mutta se tulee paremmin realistiseksi, kun olen työelämässä. Fysioterapia on osa suurta kokonaisuutta, mutta sillä on saatu erittäin hyviä tuloksia vääristyneen kehonkuvan kanssa painivan henkilön kanssa. Jos tunnet, ettet saa apua muualta, suosittelen kokeilemaan fysioterapiaa.

 

 

Omia kokemuksia ja pohdintaa

 

Minulla ei ole todettu syömishäiriötä, mutta mielestäni suhteeni urheiluun ei ole ollut muutamaan vuoteen terveellinen. Urheilen, etten tunne syyllisyyttä. Kuten kaikissa syömishäiriöissä, sairastuneen mielen valtaa kauhea syyllisyys. Minä tunnen liian monesti syyllisyyttä siitä, jos joudun jättämään harjoitukset väliin esimerkiksi kuumeen vuoksi. Syyllisyyden tunne pakottaa minut urheilemaan vaikka olisin vielä flunssassa tai olisin äärimmäisen väsynyt. Pahinta aikaa minulle oli kesä, kun sairastin mykoplasmaa; en pystynyt urheilemaan viiteen kuukauteen. Olin silloin hirveän ahdistunut ja ainoat ajatukseni oli, että lihoan ja lihakseni katoavat. Yritin monesti jatkaa urheilua liian aikaisin, jonka vuoksi sairastuminen jatkui ja palautumiseen normaalikuntooni meni yli vuosi. Uskon myös, että itse syy sairastumiseen oli urheileminen myös kipeänä. En yleensä halua levätä, koska silloin tiedän kehoni puolustuskyvyn laskevan ja tulen kipeäksi. Silloin syyllisyydentunteet ovat hirvittävät.

 

Ahmin Kiira Korven kirjan melkein yhdeltä istumalta, koska se oli niin avoin ja upea kertomus taistelusta, mitä moni urheilija käy päänsä sisällä vaieten. Koko ajan mielen valtaa pelkkä tyhjä tunne ja nautinto urheilusta puuttuu. Tyhjä tunne iskee myös hyvien suoritusten jälkeen ja voi vain miettiä niitä epäonnistumisia, vaikka ne olisivat hyvin mitättömiä. Tuntee olevansa yksin ajatustensa kanssa, eikä niitä pääse pakoon, jolloin kauhea kierre alkaa, mikä tapahtui myös Kiiralle.

 

Tänä keväänä kaikki asiat ovat kasautuneet pääni sisällä ja jätin ensimmäistä kertaa elämässäni harrastamani lajin kauden kesken. Päätös oli vaikea ja olen potenut siitäkin paljon syyllisyydentunnetta, hetkellisesti olen ollut myös helpottunut, mutta vain hetkellisesti. Alkuun päätös tuntui yhtäkkiä hyvältä, tunsin olevani vapaa, stressi väheni ja sain liikkua niin kuin minua itseäni huvittaa. Mutta jo parin viikon jälkeen liikkumiseen tuli mukaan taas sama pakottava tunne ja syyllisyys harjoitusten väliin jättämisestä tai edes sen ajattelemisesta.

 

Ajattelin vaihdon tuovan minulle mielenrauhaa, mutta tuntuu, että pääni räjähtää sen vuoksi, etten pääse treenaamaan ja syömään täällä niin kuin olen tottunut. Ainoa positiivinen asia on tilanteeni huomaaminen ja oman ymmärryksen kasvaminen, ettei pääni sisällä käymät taistelut ole ihan normaalia. Iso askel on myös kirjoittaa siitä avoimesti. Toivonkin saavani aiheesta keskustelua aikaiseksi. Omia ajatuksia ja tottumuksia on vaikea päästä hetkessä pakoon, mutta uuden suunnan voi aloittaa milloin vain. Työtä on tehtävä ja tietoisuutta ja tukea lisättävä. Kiira Korven kirjan lopussa hänen urheilupsykologinsa sanoi hienosti: ”kun ihminen voi hyvin, hän on paras mahdollinen urheilija” sekä ”vasta kun ihminen myöntää itsellensä selvät uupumisen oireet, ihminen alkaa toimia”.  Näistä kahdesta lauseesta olen täysin samaa mieltä ja mielestäni viimeinen lause kiteyttää hyvin Kiiran kirjan sekä omat ajatukseni tämän esseen kautta.

 

 

Lähteet:

 

Bo, S., Zoccali, R., Ponzo, V., Soldati, L., De Carli, L., Benso, A., Fea, E., Rainoldi, A., Durazzo, M., Fassino, S. & Abbate-Daga, G. 2014. University courses, eating problems and muscle dysmorphia: are there any associations? Journal of translational medicine.

Kinnunen, J. 2015. Sairaalloisen terveellistä. Oppimateriaalia ortoreksiasta. Tampereen ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.

Nurminen, J. 2018. Kiira – Ehjäksi särkynyt. Kustannusyhtiö Otava.

Segura-García C1, Ammendolia A, Procopio L, Papaianni MC, Sinopoli F, Bianco C, De Fazio P, Capranica L. 2010. Body uneasiness, eating disorders, and muscle dysmorphia in individuals who overexercise. Journal of Strength and Conditioning Research.

TAMK fysioterapia luennot.

Kommentit
  • Juuso Marttila

    Todella mielenkiintoinen teksti ja pitää perehtyä tuohon Kiiran opukseenkin!
    Bongasin useammankin tutunkuuloisen ajatuksen tekstistäsi. Liikuntaa ja hyvinvointia ohjaavan henkilön ulkonäöstä ajattelen juuri niin, että uskottavuus kärsii jos habituksesta näkee että ihminen ei itse tee niinkuin sanoo. Hyvinvoivalta näyttäminen ei kuitenkaan vaadi teräksistä pyykkilautaa.
    Omatunnon tuskien kanssa tulee itsekkin painittua edelleen, vaikka kilpailullisen urheilun olen lopettanut jo vuosia sitten. Kuormituksesta ja palautumisesta on kuitenkin tullut nyt niin paljon opiskeltua, että on helpompi perustella itselleen rääkireenin vaihtaminen esimerkiksi kävelylenkkiin, jos tuntuu siltä että keho ja mieli ovat väsyneet. Tulee kuitenkin liikuttua, jolloin ei ole niin huonoa omatuntoa, ja ei tule vedettyä itseään ihan loppuun.
    Hieno teksti ja niinkun itse sanoitkin, ajatusten tunnistaminen itse ja niiden ääneen sanominen on iso askel oikeaan suuntaan!

    6.5.2019
  • Anna Peltola

    Kiitos Juuso kommentoinnista!
    Tää on kyllä sellainen aihe, joka varmasti koskettaa monia, mutta ei hirveästi puhuta! Itse haluaisin puhua enemmän, sillä kantapään kautta senkin on oppinut, että puhuminen auttaa 🙂 Kuten myös oman tilanteen tunnistaminen!
    Tuo on kyllä jännä, miten tavallaan väärin tulee ajateltua siitä, miltä liikunnan ammattilaisen tulisi näyttää, sillä kuten jo kommentissasi sanoit, ei hyvinvoivan ihmisen tarvitse omistaa teräksistä pyykkilautaa. Ja itsekin tiedän todella monta hyvää urheilijaa tai liikunnan ammattilaista rautaisella hyvinvoinnilla ja kunnolla, vaikka ulkonäkö ei siltä aina vaikuttaisi!
    Kiitos vielä kommentista oli kiva, että vastasit ja suosittelen kyllä Kiiran kirjaa! Ite kuuntelin sen Storytellistä nii meni tosi nopsaan.

    7.5.2019
  • Anna Peltola

    Mutta haluan vielä lisätä etten tietenkään en tarkoita sitä, että ulkonäkö voisi vaikuttaa siihen kuinka pätevä olet työssäsi!

    9.5.2019
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close