Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Minulla on vahva järjestyksen tarve, ja minulla on turha yrittää motivoida ruualla



Kirjoittanut: Kiia Innanmaa - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Joulukuun 2019 alussa valmentaja Liisa kävi vetämässä meille hurmalaisille pajan RMP:stä, eli Reissin motivaatioprofiileista (Reiss Motivation Profiles). Odotin pajaa kovasti, sillä olin tutustunut aiheeseen jo aiemmin – itseasiassa olin kirjoittanut esseenkin näistä eri motivaatiotekijöistä. Tiesin profiilien perustuvan psykologian professori Steven Reissin tutkimuksiin ja hänen sekä hänen tutkimusryhmänsä motivaatioteoriaan, jonka mukaan on olemassa 16 erilaista perusmotiivia, jotka löytyvät meistä jokaisesta erilaisilla voimakkuuksilla. Vaikka olin teoriaan tutustunutkin, en kuitenkaan tiennyt vielä, millainen oma profiilini on.

 

Ennen pajaa teimme kaikki kyselyn, johon täytimme asteikolla -3-3, kuinka voimakkaasti samaistuimme erilaisiin väittämiin. Pajassa saimme käsiimme profiilin ja kävimme porukalla läpi erilaisia motivaatiotekijöitämme, meidän motivaatioprofiiliemme eroja hurmalaisten kesken sekä mitä näillä eri perusmotiiveilla tai perustarpeilla tarkoitetaan. Pajan jälkeen pääsimme lukemaan myös tarkempaa raporttia juuri omasta motivaatioprofiilistamme.

 

Kuten jo mainitsin, meistä jokaisesta löytyy kaikki 16 perustarvetta tai motivaatiotekijää. Nämä perusmotiivit ovat valta, riippumattomuus, uteliaisuus, hyväksyntä, järjestys, kerääminen, kunnia, idealismi, sosiaaliset kontaktit, perhe, status, kosto/voittaminen, esteettisyys, syöminen, fyysinen aktiivisuus sekä mielenrauha. Motivaatioprofiilista näkee, kuinka voimakkaasti sekä millä tavalla nämä perusmotiivit ohjailevat käyttäytymistämme sekä mielentilaamme asteikolla -2-2. Mitä lähempänä nollaa motivaation arvo on, sitä vähemmän se vaikuttaa. Kun taas mennään lähemmäs arvoja -2 tai +2, motiivit ilmenevät yhä ainutlaatuisemmilla tavoilla.

 

Pelkkä voimakkuus ei siis vielä määränä riitä, vaan olennaista on, kummalle puolelle nollaa motivaatio kallistuu profiilissamme. Esimerkiksi henkilöä, jolla on vahvan intensiteetin (+2) motivaatio kunniasta, motivoituu arvojensa mukaan elämisestä sekä periaatteiden noudattamisesta, kun taas henkilö, jolla on heikon intensiteetin (-2) motivaatio kunniasta, motivoituu joustavuudesta tilanteiden mukaan. 

 

Miltä motivaatioprofiilini näyttää?

Motivaatioprofiilini ei ensi silmäykseltä osoittanut mitään erityisen shokeeraavaa – se kertoo ehkä siitä, että tunnen itseni melko hyvin. Koska olin lukenut ja kuullut kuvauksia kaikista 16 eri motivaatiotekijästä, olin jo aiemmin itse ilman virallista testiä arvioinut voimakkaimmat motivaatiotekijäni. Oma arvioni osui näiden kohdalla oikeaan, mutta virallisen testin tekemällä saamastani raportista näen tarkasti niiden voimakkuuden, ja raportin sekä erityisesti Liisan vetämän pajan jälkeen ymmärsin selkeämmin, miten ne ohjailevat käyttäytymistäni, vaikuttavat mielentilaani sekä näkyvät arjessani.

 

Vähiten erilaisista perusmotiiveista minuun vaikuttavat mielenrauha (0,00), kunnia (-0,30) sekä kerääminen (-0,42). Tämä tarkoittaa siis sitä, että koska nämä perusmotiivit ovat profiilissani lähinnä nollaa, ne eivät ohjaa käytöstäni juurikaan suuntaan tai toiseen. 

 

Voimakkaimmat motivaatiotekijät omassa profiilissani ovat järjestys (+2,00) ja esteettisyys (+2,00). Näiden lisäksi perhe (+1,68), hyväksyntä (+1,31), idealismi (-1,10) sekä syöminen (-0,94) vaikuttavat minuun melko voimakkaasti. Tätä ei ole itse vaikea kuvitella ja saman allekirjoittivat myös monet hurmalaiset. Akatemiallakin näistä erityisesti järjestys, esteettisyys sekä syöminen näkyvät arjessa. Tässä on tärkeä huomioida, että kaksi profiilini voimakkaimmista perusmotiiveista on miinuksen puolella, joten esimerkiksi hyvä ruoka ei juurikaan motivoi minua – pidän ruokaa enemmän pakollisena pahana, enkä näe vaivaa sen eteen.

 

Kaikista voimakkaimpina minulla on siis hyvin vahva järjestyksen sekä esteettisyyden tarve. Uskon että nämä myös vaikuttavat käyttäytymiseeni sekä mielentilaani erityisen vahvasti juuri siksi, että ne tukevat toisiaan. Järjestys näyttää myös esteettiseltä ja usein esteettisyys merkitsee jonkinlaista järjestystä.

 

Esteettisyys

Olen siis keskimäärin muita herkempi ympäristöni esteettisyyden suhteen. Motivaatioprofiilini raportissakin todetaan, että jokaainen tietysti arvostaa kauneutta, mutta minä ja muut, joilla tämä perustarve on erityisen vahva, arvostavat kauniita ihmisiä, paikkoja ja esineitä erityisen paljon. 

 

Esteettisyyden tarve motivoi minussa kiinnostusta taiteeseen, muotoiluun ja muotiin. Lapsuuden suosikkileikkeihin kuuluikin paperinuket ja olen aina rakastanut muotia ja sisustussuunnittelua. Olen aina nauttinut myös piirtämisestä ja askartelusta. Myös valokuvaus ja erityisesti luonnon kauneuden tallentaminen kameralla on kuulunut harrastuksiini jo vuosia. Kulutan paljon aikaa ja energiaa tehdäkseni ympäristöni niin kauniiksi, kuin mahdollista. Esteettisesti kaunis työympäristö myös motivoi minua tekemään töitä enemmän. Mikäli esimerkiksi kyniä ja vihkoja on työpöydälläni levällään, on minun käytännössä mahdotonta aloittaa esimerkiksi esseen kirjoittamista ennen työpöydän siivoamista. 

 

Arvostan värejä, symmetriaa ja esimerkiksi esteettisiä fontteja. Ennen kuin aloitan esseen kirjoittamisen, valitsen fontit ja muut asettelut tekstitiedostossa. Pajan alussa saatan käyttää koko fiiliskierroksen ajan (joka hurman tapauksessa tarkoittaa usein jopa tuntia) kauniin otsikon tekemiseen muistiinpanoilleni. Koska arvostan järjestystä, minun on tehtävä to do lista ennen, kuin aloitan työpäivän, ja koska arvostan esteettisyyttä, teen siitä vielä visuaalisesti silmiäni miellyttävän.

 

Järjestys

Vahva järjestyksen tarve minussa vaikuttaa siihen, että olen mielelläni organisoimassa, tekemässä suunnitelmia, laatimassa aikatauluja ja kirjoittamassa listoja. Arvostan selkeää ympäristöä, ja kotona työpöytäni on aina järjestyksessä (samaa ei voi tosin sanoa Hurman tiimipöydästä). Pidän muistiinpanoni selkeinä ja rakastan käyttää erilaisia työkaluja, kuten Asana ja bullet journal, arkeni organisointiin. En missään nimessä ole spontaani (tästä on jopa tullut vitsi perheessäni) vaan vaadin asioiden suunnittelua ennen niiden suorittamista, ja olen tarkka monista yksityiskohdista (isäni on jo lapsesta asti kutsunut minua äidinkielen professoriksi, koska yksi mielipuuhistani oli bongata kirjoitusvirheitä paikallislehdestä). Pidän siivoamisesta, rutiineista, tavallisesta arjesta.

 

Pidän näitä ominaisuuksia ja tätä perusmotiivia yhtenä parhaista puolistani. Organisointitaitoni ovat suorastaan ylpeydenaihe ja niitä olen myös hyödyntänyt paljon omassa tiimissä sekä erilaisissa projekteissa. Vahva järjestyksen tarve ei kuitenkaan aina ole eduksi.

 

Kontrollifriikki on sana, jota olen ainakin itse ääneen käyttänyt itsestäni sekä muut taatusti vähintäänkin ajatelleet näin. Koska haluan organisoida, suunnitella ja aikatauluttaa, joskus on vaikea olla asemassa, jossa narut eivät olekaan omissa käsissä, vaan pitää ikään kuin odotella, mitä muut tekevät ja päättävät, ja edetä sen mukaan. Juuri tästä syystä nautin erilaisista johto- ja vastuurooleista projekteissa sekä omassa tiimissäni.

 

Järjestyksen tarve tarkoittaa myös turvallisuuden sekä ennustettavuuden arvostamisista. En siis aina erityisesti innostu muutoksista – vaikka ne olisivatkin parempaan suuntaan. Esimerkiksi nyt hiljattain Proakatemialla tehty siirto Slackista Teamsiin on aiheuttanut minussa ärsytystä. Lisäksi jatkuva aikataulujen muuttaminen ja se, että “Hurma on akatemian ketterin tiimi” on minulle aina välillä melkoinen pala purtavaksi. Olen ehdottomasti oppinut tässä paremmaksi, koska tätä tapahtuu arjessa nykyään niin paljon, mutta joskus arvostaisin myös sitä, jos Hurma eläisi viikon niin, että aikatauluja ei ruukattaisi lainkaan.

 

Lähteet:

Motivaatiotalo. 2018. Motivaatioteoria. [Verkkosivu]. Luettu 18.1.2020. 

http://www.motivaatiotalo.fi/motivaatioteoria/

 

Hurman paja. 02.12.2019. Proakatemia

 

Oma motivaatioprofiilini. 2019. http://www.rmp-nordic.com

Kommentoi