”On taitolaji olla piittaamatta paskaakaan. Väite kuulostaa ehkä naurettavalta ja minä kusipäältä, mutta tarkoitan, että on opittava keskittymään ja priorisoimaan. Täytyy tuntea omat elämänarvot ja punnita niiden perusteella, mikä on tärkeää ja mikä ei.” (Manson 2016.)

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan (Mark Manson, Alkuperäiseltä nimeltään The Subtle Art of Not Giving a Fuck, Atena Kustannus Oy 2016) on kirja, joka auttaa meitä harkitsemaan mille asioille annamme painoarvoa ja mitkä asiat jätämme vähemmälle huomiolle. Kirja painottaa sitä, että teemme liian usein asiat ja valintamme ympäristön paineen takia välittämättä omasta tahdostamme.

 

Mark Manson nostaa esiin kirjassaan kolme osataitoa piittaamiseen ja piittaamattomuuteen liittyen:

1. Se että ei piittaa paskaakaan ei tarkoita, että voisi viis veisata kaikesta, vaan välittää oikeista asioista.
2. Täytyy välittää jostain vastoinkäymistä tärkeämmästä, niin vastoinkäymisellä ei ole niin paljoa väliä
3. Välittäminen on valinta. Ihmisillä on sisäsyntyinen taipumus välittää kaikesta.

Olla piittaamatta paskaakaan ei siis tarkoita välinpitämättömyyden tavoittelua, vaan kykyä erottaa merkitykselliset asiat merkityksettömistä. Tämä on nykypäivänä haastavaa, koska ihmisillä on niin paljon mahdollisuuksia ja varaa valita asioista. Manson kirjoittaa kirjassaan: ”Rojua ja mahdollisuuksia on niin helvetisti, että enää ei osata nähdä mikä on oikeasti olennaista.” Merkityksellisien asioiden tunnistaminen ja niistä piittaaminen on taito. Se kertoo myös paljon yksilön arvoista, minkälaisille asioille antaa arjessa tilaa. Kirjassaan (Kiira: ehjäksi särkynyt 2018.) Kiira osasi managerinsa kanssa valita sponsoreikseen harvat, joiden esiin tuoman aatteen kanssa Kiira oli samaa mieltä. Kirjan mukaan Suomessa ei ole kovinkaan helppoa saada rahallista tukea antavia sponsoreita, niin silti hän valikoi tarkoin minkä brändin kanssa halusi tehdä yhteistyötä. Tämä antaa Kiirasta urheilijana kuvan, että hän seisoo omien arvojensa takana välittäen siitä, että sisällään olevat arvonsa näkyvät sponsoreiden kautta, eikä hän lähde rahan perässä haalimaan sponsoreita.

 

Kirjassa esitellään viisi hyvinvointia edistävää arvoa.

 

1. Kokonaisvaltainen vastuun kantaminen tarkoittaa sitä, että jokaisen tulisi ottaa vastuu oman elämänsä tapahtumista syypäästä huolimatta.

Manson korostaa kirjassaan siitä, että jokainen on vastuussa omista kokemuksistaan ja valinnoistaan. Vaikka joku muu olisi vaikuttanut tapahtuneeseen, vastuu on aina itsellään siitä, miten asiaan suhtautuu. Elämässä asioiden kulkuun ja erilaisiin valintoihin ei itse pysty aina vaikuttamaan. Niihin suhtautuminen on kuitenkin itsestä kiinni. Pahassa tilanteessa on oma valinta  heittääkö kirveen kaivoon vai tarttuuko toimeen asian parantamiseksi. Asenne ratkaisee tässäkin.

Mielestäni Proakatemialla projektien edetessä ei tulisi miettiä jatkuvasti siihen liittyviä huonoja puolia. Tällaisessa tilanteessa projekteista tulee paljon haastavampia ja raskaampia. Oli vastuu projektin kulusta yksilöllä tai koko tiimillä, mielestäni on turhaa jauhaa ”syypäästä”. Sen sijaan, että palattaisiin  kerta toisensa jälkeen huonosti menneisiin asioihin, tulisi miettiä niitä seikkoja, joita on opittu tai niitä asioita jotka ovat menneet tai menevät parhaillaan hyvin. Hyvien asioiden miettiminen tuo uskoa omaan tekemiseen ja sitä kautta löytyy usein tarkoitus projekteihin. Tietenkin huonommin menneet asiat täytyy käydä läpi, jotta mahdollisesti voidaan välttää samanlaiset virheet jatkossa. Mutta se, että niihin ei jäädä vellomaan on tärkeää. Se syö paljon voimia sekä yksilöiltä että koko tiimiltä.

 

2. Epävarmuus, oman tietämyksen rajallinen tiedostaminen ja tunnistaminen.

Epävarmuus on toisaalta positiivista mutta toisaalta negatiivista. Vaikka olisi hieman epävarma itsestään ja tekemisistään, asioita ei kannata jättää kokeilematta. Tämä haastaa yksilöä, mutta parhaassa tapauksessa omien odotusten ylittäminen onnistumalla on paras palkinto, mitä epävarmuuden ja kokeilemisen combosta voi saada.

Oman rajallisuutensa tunnistaminen antaa ihmiselle paljon uusia mahdollisuuksia. Sen tiedostaminen on kunnioitettavaa ja sen avulla yksilö pystyy laajentamaan tietotaitojaan ottamalla asioista selvää. Esimerkkinä tiimimme, joka pyytää ulkopuolisia kouluttajia, osaajia ja muiden tiimien jäseniä opettamaan meille asioita, joista emme itse tiedä. Tällöin on helpompaa saada tieto sellaiselta, joka osaa hommansa, eikä meiltä mene energiaa tuskailemiseen yrittäessämme itse opetella ja selvittää asiaa.  Minusta on myös hienoa, että ihmiset uskaltavat kysyä asioista, joista he haluavat oppia ja mistä eivät ole varmoja. Se kertoo halusta olla perillä asioista tai kiinnostuneisuudesta asiaa kohtaan.

 

3. Epäonnistuminen. Halukkuus havaita omat viat ja virheet, joiden avulla pystyy oppimaan ja tekemään parempaa.

Lähtiessään kokeilemaan uusia asioita monet miettivät epäonnistumista. Olen kokenut omissa epäonnistumisen kauhukuvia miettiessäni hyödylliseksi sen, että pohdin mikä on pahinta mitä epäonnistumisesta voi seurata. Mitä tapahtuu jos epäonnistun? Onko epäonnistuminen enemmän haitallista itselleni vai ympärillä oleville ihmisille? Tuleeko epäonnistumisesta vain itselleni paha mieli vai mietinkö enemmänkin sitä miten muut ihmiset sen ottavat? Näillä kysymyksillä yritän löytää syytä epäonnistumisen pelolleni. Yleensä en löydä sille kovin vakavaa syytä ja näin minun on helppo rohkaistua ja tehdä asia.

”Kaikki tavoittelemisen arvoinen ansaitaan siten, että siedetään saavutukseen liittyvää epämukavuutta.” (Manson 2016.) Lukiessani kirjaa jäin miettimään tätä edellä mainittua lausetta. Lähes kaikkeen mitä teemme liittyy sekä vaikeita että helppoja asioita. Asiat eivät aina suju suunnitelmallisesti, mutta ne täytyy hyväksyä ja niistä on päästävä eteenpäin.

Myös Kiiran elämänkerrassa avattiin hänen pelkoaan epäonnistumiseen. Hän haki aina täydellistä luistelusuoritusta, jolloin pienikin virhe sai Kiiran tuntemaan epäonnistumista. Sain myös käsityksen, että Kiiran virheet käytiin tarkasti läpi valmentajan kanssa luisteluohjelman jälkeen.

Parastahan epäonnistumisissa on niistä oppiminen. Niin kuin jokainen on varmasti kuullut, parhaiten oppii kantapään kautta. Epäonnistuneita tilanteita tulisi pohtia ja purkaa, jotta niistä voidaan oppia tulevaisuuden kannalta. Niihin ei kuitenkaan tulisi jäädä rypemään.

 

4. Kyky sanoa ei sekä hyväksyä se muilta. Kyky määritellä itse mille haluaa elämässään antaa tilaa ja mikä kannattaa jättää vähemmälle.

Varsinkin Proakatemialla kiinnostavien projektien eteen tullessa on välillä todella vaikeata kieltäytyä. Meidänkin tiimiläisten aika on rajallinen, mutta monet saavat suuriakin määriä tapaamisia, valmennuksia ja projekteihin liittyviä asioita sullottua kalentereihinsa. Olemme tiimimme kesken keskustelleet ei:n sanomisen taidosta, jopa niin paljon, että se on ollut asia, jota haluamme kehittää. Keskuudessamme on persoonia, jotka ottavat mielellään paljon hoidettavia asioita omille harteilleen.

Kieltävästi vastaamisen hyväksyminen muilta on tärkeää ja toista kunnioittavaa. Vaikka asia olisi itselle tärkeä ja sen haluaisi tehdä heti alta pois, toisella saattaa olla esteitä asian tekemiseen. Tällaisissa tilanteissa tulisi ymmärtää toisen tilanne. Kun hyväksyy sen muilta on myös helpompi itse kieltäytyä tiukan paikan tulle. Ei:n sanominen on ihan ok ja se tulisi hyväksyä myös itse itseltään. Itsestäni se tuntuu ajoittain laiskuudelta tai väsymykseltä, vaikka tietäisin ihan hyvin, että tietyissä tilanteessa on paljon parempi kieltäytyä kohteliaasti.

 

5. Elämän rajallisuuden pohdiskelu. Kuolevaisuuden mielessä pitäminen saa ihmisen laittamaan muut arvot oikeisiin mittasuhteisiin.

Kirjassa puhuttiin oman kuolevaisuutensa tiedostamisesta. Se on tärkeää, koska se laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Usein se unohtuu itsellänikin ja löydän itseni tekemässä asioita, jotka saattavat olla haitaksi joko fyysiselle tai henkiselle terveydelleni.

Tämä arvo on mielestäni ehkä tärkein edellä mainituista. Näin kliseisesti sanoen, elämä on suhteellisen lyhyt ja siitä kuuluisi nauttia. Kun muistuttelee itseään elämän pituuden rajallisuudesta, tulee myös miettineeksi, mistä asioista tulisi oikeasti välittää. Löydän itseni usein tuskailemasta todella mitättömien asioiden kanssa, joilla ei loppupeleissä ole mitään väliä. Siinä tietyssä hetkessä nämä tunteet vain tuntuvat tärkeiltä ja vaikuttavilta.

 

Elämässä täytyy oppia priorisoimaan ja keskittymään merkityksellisiin asioihin. Omien elämänarvojen tunteminen ja niitä kunnioittaen eläminen on tärkeää. Arvot saattavat muuttua kasvaessamme ja kypsyessämme, mutta ne ovat asioita, jotka ohjaavat elämämme kulkua. Kirjassa Kiira, kerrotaan Kiiran laittaneen muun elämän luistelun takia tauolle, jotta voisi keskittyä täysillä luisteluun. Hän oli valinnut hetkeksi elämässään luistelun tärkeimmäksi asiaksi. Helpottavaa on mielestäni muistaa, että mikään ei ole ikuista ja asioihin pystyy palaamaan niin halutessaan, eikä kaikkea tarvitse tehdä koko aikaa sata lasissa. Välillä voi keskittää ajatuksensa ja tekemisensä yhteen asiaan, jota pitää tärkeänä sillä hetkellä. Jonkin ajan kulutta se asia ei välttämättä tunnu miltään ja miettii miksi teki silloin niin paljon asian eteen. Sen takia, koska se tuntui silloin tärkeimmältä.

Mielestäni kirjat ohjaavat hyvin pohtimaan itseään tässä maailmassa. Niiden kautta oli helppoa päästä pohtimaan syvällisempiä asioita. Teokset antoivat mahdollisuuden pohtia matalan kynnyksen kautta asioita itseni, läheisteni sekä tiimin kannalta. Sain mielessäni oleviin asioihin uudenlaisia näkökulmia sekä armollisuutta ja hyväksymistä omaan tekemiseeni suhteen.

 

Jere Nurminen: Kiira: Ehjäksi särkynyt (2018)

Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan? (2016)