Usein kuulee sanottavan, että asenne ratkaisee. Sinnikkyys palkitaan. Lopussa kiitos seisoo. Kun olet saavuttanut tavoitteesi, ei ole merkitystä monestiko epäonnistuit vaan monestiko yritit uudestaan. Usko itseesi ja voit saavuttaa mitä vain ja niin edelleen. Yksinkertaista, eikö totta? Columbian yliopiston psykologian professori Carol S. Dweckin mukaan asia on vielä paljon yksinkertaisempi. Ihminen kuuluu kulloisellakin hetkellä joko kasvun (growth mindset) tai muuttumattomuuden asenteen (fixed mindset) piiriin. Muuttumattomuuden asenne tarkoittaa sitä, että ihmisen ominaisuudet ovat synnynnäisiä, kiveen kirjoitettuja, muuttumattomia. Kasvun asenne taas sitä, että ominaisuuksia voi kehittää kehnosta jopa erinomaiseksi. ”Kasvun asenteessa on kyse siitä, että ihmiset voivat kehittää kykyjään. Niin yksinkertaista se on.” (Dweck, 359). Nämä voivat olla mitä tahansa inhimillisiä ominaisuuksia älykkyydestä liikunnalliseen lahjakkuuteen.

Perfektionismi

Itse yhdistin kirjaa lukiessani perfektionismin voimakkaasti muuttumattomuuden asenteeseen. ”Muuttumattomuuden asenteen omaksuneet ihmiset haluavat usein olla virheettömiä ja näyttää ulospäin hyviltä ja menestyviltä” (Dweck, 12.) Koska muuttumattomuuden asenteella varustettu ihminen uskoo ihmisen kykyjen olevan muuttumattomia, on selvää, että he tekevät kaikkensa vartioidakseen egoaan ja myös muiden käsitystä heidän kyvykkyydestään. ”Heille suoritukset ovat älykkyyden ja lahjakkuuden osoittamista.” (Dweck, 12.) Tähän yhdistyy tunne siitä, että he ovat jatkuvan arvioinnin kohteena ja toisaalta myös he arvioivat muita, tehdäkseen vahvoja johtopäätöksiä kanssaihmistensä kyvykkyydestä. Tämä siksi, että he tarvitsevat vahvistusta sille, että juuri he ovat erityisiä, lahjakkaita, parempia.

Oletko koskaan kuullut lausetta ”lahjattomat treenaa”? Muuttumattomuuden asenteella varustetulle ihmiselle tuo lause on varsin totta. Harjoitteleminen, omistautuminen ja ponnistelut vesittävät lahjakkuuden ja menestymisen ilman yrittämistä. Onnistumisten täytyy tulla ilman suuria ponnisteluja, eihän muuten ole mitenkään erityinen. Ponnistelujen välttäminen antaa muuttumattomuuden asenteelle myös pakoreitin, tekosyyn, jolla suojella haavoittuvaa egoa, koska epäonnistuminen kohdatessa voi aina vedota siihen, ettei oikeasti edes yrittänyt. ”Olisinhan minäkin, jos olisin harjoitellut.” Muuttumattomuuden asenteella sana jos tuo lohtua, kun taas kasvun asenteella se aiheuttaa kipua. Miksi en antanut kaikkeani? Ponnisteluista huolimatta epäonnistuminen olisi muuttumattomuuden asenteella katastrofi, koska se on aina isku suoraan ihmisen egoon ja identiteettiin. Se aiheuttaa tunteen: ”Minä olen epäonnistuja.” Tältä suojautuakseen muuttumattomuuden asenteen omaksunut ihminen saattaa myös alkaa etsiä syitä epäonnistumiseensa muista. ”Kollegat ovat epäpäteviä, ohjeet olivat huonot, tähdet olivat väärässä asennossa.” Kasvun asenteella taas epäonnistumiset ovat välttämättömiä välietappeja matkalla onnistumiseen ja analyysi alkaa itsereflektiolla. Kuinka minä voin tulla paremmaksi?

Dweckin mukaan ns. ”oikean” kasvun asenteen omaksuneille urheilijoille kaikkensa antaminen ja parhaaseen suoritukseen yltäminen on jopa voittoa tärkeämpää. Voitto on joskus mahdollista saavuttaa vajaallakin suorituksella, kun taas toisaalta henkilökohtainen paraskaan ei takaa voittoa. Kuitenkin parhaaseensa pystyminen motivoi ja kannustaa kasvun asenteen piirissä toimivaa ihmistä, koska hän tietää olevansa oikealla tiellä. Hän on kiinnostunut matkasta. Muuttumattomuuden asenne haluaa vain olla perillä.

Kasvun asenne

Vaikka Dweck jakaakin asenteet jyrkästi kahteen kategoriaan hän myöntää, että meissä kaikissa on sekoitus niitä molempia. Jokainen meistä kokee tilanteita, joissa astumme muuttumattomuuden asenteen piiriin. Kuinka siis omaksua kasvun asenne ja tehdä siitä tapa elää? ”Kasvun asennetta ei voi omaksua pelkän julistuksen avulla. Ihminen voi siirtyä sen piiriin tekemällä matkan.”(Dweck, 364.) Tuo matka tehdään omaan itseensä. Kuuntele ja tarkkaile omaa sisäistä dialogiasi. Missä tilanteissa oma muuttumattomuuden asenteesi alkaa arvioida, rajoittaa ja kritisoida tekemistäsi? Vältätkö tilanteita, joissa voit epäonnistua? Pelkäätkö muiden suhtautumisen muuttuvan? Kuinka käsittelet epäonnistumisesi? Kehittääkö vai rajoittaako reaktiosi sinua? Oletko liian ankara itsellesi? Entä muille? Kysymyksiä voisi jatkaa, mutta ymmärsit varmaan pointin.

Itse huomaan astuvani muuttumattomuuden asenteeseen, kun päädyn vertaamaan osaamistani itseäni pätevämpään viiteryhmään. Huomaan, että osaamiseni ei ole lähelläkään sitä tasoa, jolla toivoisin sen jo olevan, ja lannistun kun mietin niitä tuhansia tunteja, jotka minun pitäisi investoida systemaattisen harjoitteluun, jotta saavuttaisin vastaavan tason. En keskity siihen, että hei minäkin voin oppia tuon. Minäkin voin tulla yhtä hyväksi, se vain vaatii paljon töitä, mutta voin nähdä sen vaivan. Minullahan on kaikki tarvittavat resurssit. Kasvun asenteen piirissä inspiroituisin ja ottaisin esimerkkiä heistä, jotka ovat jo ”siellä”, mutta muuttumattomuuden asenne ei salli sellaista luksusta. Se sanoo, että älä viitsi. Ei sinusta ole siihen. Olet jo 30 vuotias ja sysisurkea. Aiotko tosiaan heittää vielä toiset 10 vuotta hukkaan?

Ensimmäinen tai mielestäni ainakin tärkein askel on siis tunnistaa muuttumattomuuden asenne itsessään. Sitä ei voi jättää huomiotta, koska silloin sen ääni vain voimistuu, mutta sen argumentteja ei tarvitse ottaa vakavissaan, koska niiden ainut tarkoitus on suojella kuvitteellista egoa, jonka olemassaolo ei palvele mitään tarkoitusta. Jos mietitään suurta kuvaa, niin mitä merkitystä on epäonnistumisella, noloudella ja nöyryytyksellä, jos se johtaa menestykseen? Toisaalta, mitä merkitystä on näennäisellä arvostuksella ja virheettömyydellä, jos se johtaa tyytymättömyyteen.

Johtajat ja asenne

Kirjassaan Dweck luettelee useita yrityksiä ja yritysjohtajia, jotka olivat omaksuneet muuttumattomuuden asenteen. Osa heistä oli uransa alkuaikana ollut vahvasti kasvun asenteen piirissä, mutta menestys, kehut ja maine olivat tehneet heistä oman menestyksensä vangin. ”Muuttumattomuuden asenteen omaksuneet johtajat – kuten muuttumattomuuden asenteen omaksuneet ihmiset muutenkin – elävät maailmassa, jossa toiset ovat parempia ja toiset huonompia. Heidän on pakko saada jatkuvasti vahvistusta sille, että he ovat parempia, ja yritys on tähän tehtävään sopiva esiintymislava.” (Dweck, 2006.) Esimerkeistä kävi helposti ilmi, kuinka vahingollinen tällainen johtaja yritystoiminnalle on. He kieltäytyivät tarkastelemasta omaa toimintaansa, ottamasta vastaan kritiikkiä, tekemästä muutoksia, kuuntelemasta asiantuntijoita jne. He olivat niin vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan, ettei edes kassan pohjan näkyminen saanut heitä vakuuttuneeksi yrityksen todellisesta tilasta. Vastakohta tällaiselle johtajalle on luonnollisesti kasvun asenteen piirissä toimiva johtaja. ”Nämä johtajat eivät yritä jatkuvasti osoittaa olevansa parempia kuin muut. He eivät korosta omaa asemaansa nokkimisjärjestyksessä. He eivät ota itselleen kunniaa toisten ihmisten aikaansaannoksista. He eivät vedä mattoa toisten jalkojen alta voidakseen tuntea itsensä voimakkaiksi.” Sen sijaan he ympäröivät itsensä niin pätevillä ihmisillä kuin pystyvät. Winston Churchill jopa perusti erillisen osaston, jonka tehtävä oli esittää hänelle kaikista kiperimmät kysymykset, jotta hän voisi nukkua yönsä rauhassa. Hän ei halunnut ympärilleen liehittelijöitä pönkittämään egoaan.

Kirjoitin jo aiemmassa esseessäni, että pyrin asettamaan itseni mahdollisimman hyvin kasvun asenteen piiriin. Koen, että olen siinä joltain osin onnistunutkin, mutta joudun silti tunnustumaan, että olen yhä matkalla. Ja se on ihan ok.