Tampere
28 Mar, Thursday
5° C

Proakatemian esseepankki

Minäkö projektipäällikkö?



Kirjoittanut: Ville Parkkila - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Hallittu projekti
Mikko Mäntyneva
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Teimme Sport & Business Seminarin järjestäjä porukassa hieman roolitusta, kun pari meidän tiimiläisistä saivat tiimijohtajan viitat omissa tiimeissään hartioilleen kevääseen lähdettäessä. Tulimme tulokseen, että otan projektipäällikön tonttia ja Teemu aisaparinani ottaa vastuuta tarkemmin myynninjohtamisen saralla. Päätin lähteä perehtymään Mikko Mäntynevan ”Hallittu projekti” -kirjan kautta projektijohtamiseen ja käydä tässä esseessä läpi hieman omia vahvuuksia sekä kehityskohtia ja kuinka niitä lähtisin hyödyntämään tammikuusta eteenpäin yhdentoista viikon taipaleella.

Miten näen oman roolini?

 

Olemme toimineet tiiminä jo viime vuoden tapahtuman järjestämisen ajan ja sikäli tilanne on hieman uudenlainen hypätä projektipäällikön saappaisiin. Oli mielestäni hyvä ratkaisu tehdä viime vuosi ilman selkeää johtamista, toimien tiiminä alusta loppuun. Nyt tilanne on toinen, tiedämme mitä matkan varrella pääpiirteittäin tulee vastaan ja osittain myös koen, että selkeämmällä roolituksella voimme tänä vuonna onnistua vielä viime vuotta paremmin ja se on tottakai myös tavoitteemme.

Omaan rooliini kuuluu vahvasti pitää huolta viestinnästä projektitiimin, sekä meidän lukuisten sidosryhmien välillä. Projekti on siinä mielessä herkullinen, että sen ympärillä pyörii satoja ihmisiä eri positioissaan. Projektipäällikön vastuulle kuuluu aikataulutus ja suunnittelu missä järjestyksessä toimitaan. Puhuimme tiimin kanssa, että tavoite on työskennellä tehokkaasti siihen varatulla ajalla ja säilyttää näin ollen draivi kovana koko alku kevään ajan.

 

Tehtäviini kuuluu vahvasti motivoida tiimiämme ja saada ihmiset innostumaan eri osa-alueista, joita kukin ottaa hoitaakseen. Minulle kuuluu myös erilaisten innovaatio- ja kehityspalavereiden fasilitointi, jotta saamme mahdollisimman hyvin fokusoitua ajatukset kerralla yhteen osa-alueeseen.

 

Sovimme projektitiimin kesken, että ajatustyö ja työnsuunnittelu on pääasiassa minun sekä Teemun vastuualuetta, ja pyrimme sitä kautta tehostamaan päätöksentekoa sekä projektin sujuvampaa etenemistä.

 

Yksi tärkeimpiä vastuitani on pitää huolta meidän resursseista. Pyrin olemaan kartalla jatkuvasti, kuinka paljon tiimiläisillä on aikaa työntekoon ja lepoon. Vastuulleni kuuluu myös hankkia apukäsiä ja antaa tukea tiimiläisille, jotta voidaan onnistua mahdollisimman hyvin ja bensa riittää tapahtumaan saakka.

Omat vahvuuteni

Koen, että minulla on vielä todella paljon opittavaa projektijohtamisesta.

Vahvuuksiini johtamisessa kuuluu ihmissuhdetaidot ja nopea luottamuksen synnyttäminen. Pyrin olemaan mahdollisimman avoin alusta saakka jokaiselle tiimiläiselle ja saamaan sitä kautta heidätkin kommunikoimaan tiimin kanssa luottamuksellisesti.

Tulen myös taitavasti toimeen uusien ihmisten kanssa ja koen, että siinä on vahvuus projektijohtamisessa, kun matkan varrella kohtaamme taas paljon uusia ihmisiä. Pyrin myös jakamaan tältä saralta vinkkejä tiimille, kun keskustelemme kumppanuuksista tai myymme lippuja tapahtumaan.

 

Kaksi edellistä pohjaa vahvasti muihin ihmisiin, mutta kolmantena ehkä noistaisin oman visionäärisyyteni, jos sitä niin voisi kuvailla. Pyrin näkemään hienoja valmiita kokonaisuuksia ja sitä kautta maalaamaan tavoitteita tapahtuman suhteen. Uskon, että siitä on apua myös muulle tiimille, kun yritämme luoda yhteistä kuvaa tapahtuman toteutuksesta ja fiiliksestä.

 

Kehityskohteet, joissa tarvitsen tukea ja aion kehittyä

 

Näitä onkin helpompi lähteä tässä vaiheessa jostain syystä avaamaan. Tälläisessa projektityössä tulee varmasti haaste olemaan viestinnässä ja sen ajallaan pysymisessä. Omiin tapoihini, kun kuuluu enemmän hetkessä meneminen ja nopeat muutokset, mutta tiimiä johdettaessa tulisi pystyä innostuksen säilymiseksi kuvaamaan tietä jo eteenpäinkin.

 

Haasteena nään myös itsenijohtamisen edelleen, kasvu on siinä vielä kovasti kesken ja miten saan oman lautaseni pysymään tarpeeksi tyhjänä, eli osaan delegoida oikeita asioita ja hoitaa osan niistä myös yksin tehokkaasti maaliin saakka.

Vaatimustason luominen tiimin sisään tulee myös olemaan yksi haaste ja koen, että siinä on iso tilaisuus oppia paljon. Kuinka saamme näinkin tiiviin kaveriporukan poistumaan mukavuusalueelta ja tähtäämään oikeasti kovaan tulokseen yhdessä.

 

Ilmapiirin pitäminen positiivisena paineen alla. Oma tunneherkkyys on haaste johtamistehtävässä, jollon ei pitäisi antaa muiden fiiliksen tarttua herkästi, vaan pyrkiä ylläpitämään positiivista meininkiä, joka tuottaa varmasti tulosta ajallaan.

Vinkit itselle projektin vetäjänä

 

  • Ympäröi itsesi innostuneilla tekijöillä
  • Anna tilaa ja hyödynnä muiden ajatuksia
  • Kysy ja kuuntele
  • Pidä kokonaisuus kasassa
  • Usko huippusuoritukseen
  • Pysy omana itsenäsi ja pidä huolta itsestäsi
  • DELEGOI

 

Tähän viimeisimpää nostan istelleni vinkit Mäntynevan listauksesta delegointiin liittyen:

 

  1. Selkeytä mistä tehtävässä on kysymys
  • Mitä tuotoksia tehtävään kuuluu ja millon niiden tuli olla valmiita ja miksi?
  1. Anna kaikki tarvittava tieto
  • Muista antaa kaikki tarvittava tieto ja osoittaa keneltä tai mistä voi saada puuttuvan tiedon.
  1. Tarkista aikataulujen realistisuus
  • Delegoitavien tehtävien aikataulut eivät saa sotkea kyseisten henkilöiden valmiina olleita aikatauluja
  1. Älä puutu tekemiseen tarpeettomasti
  • Pysy erossa delegoimasta tehtävästä ja luota ihmisiin
  1. Pidä listaa delegoiduista tehtävistä
  • Pysy ajantasalla mitä olet delegoinut ja osaa ottaa ne huomioon muussa työskentelyssä
  1. Anna kiitosta hyvin tehdystä työstä!
  • Muista kiittää kaikissa tehdyissä tehtävissä ja korostaa mitä tiimi ja projekti siitä hyötyi!

 

Pohdinta

Tässä esseessä pyrin käsittelemään monia seikkoja aika yksilöpainotteisesti. Asiat eivät toki käytännössä ole näin selkeästi yksin minun työtäni, vaan koko tiimin tulee keskittyä ilmapiirin ylläpitämiseen ja sen kautta tavoitteisiin pääsyyn. Enemmän koitan takoa itseeni ajatusta, että olen se, jonka tulee mahdollistaa tiimiläisille tilaa onnistua ja loistaa, eikä luo yksin kaikkea mitä ympärillä tapahtuu.

 

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close