Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Minä Johtajana



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Yksilöessee

Minä johtajana -aihe on puhutellut minua syksyn alussa lähes päivittäin. Projektitoimisto Totalin business leaderin pestin myötä on sanomattakin selvää, että ajatukset vellovat johtamisen ja minäkuvan ympärillä usein. Minulla ei ole aikaisempaa johtamiskoulutusta tai mainittavaa taustaa ihmisten tai organisaatioiden johtamisesta. Uusi pesti ja sen tuomat haasteet otan todella ilolla vastaan, mutta myös vakavissani. Olenkin alkanut lukea johtamista käsittelevää kirjallisuutta, jotta voisin kehittää itseäni Proakatemialla ja tulla ajan saatossa hyväksi johtajaksi. Minä johtajana-kirjan on kirjoittanut Christer Hermansson. Hän kertoo kirjassaan subjektiivisen johtajan piirteistä ja johtamistavasta.

Proakatemialla koulutussuuntana on yrittäjyys ja tiimijohtaminen. Tiimijohtamisen mallia pääsee toteuttamaan ja harjoittamaan hienosti kukin oman mielenkiinnon ja halukkuuden mukaan. Haasteita johtamisen tiellä kuitenkin riittää. Yhteisö Proakatemialla asettaa tietyt raamit toimimiseen. Suuri osuuskuntamme ottaa myös osansa. Tasavertainen 19 henkilön osuuskunta täynnä lahjakkuuksia eri aloilta. 19 vahvan ihmisen mielipiteet ja totutut työskentelytavat. 19 henkilön heikkoudet ja vahvuudet. 19 hyvää ja huonoa ideaa päätöksenteon tukena.

Subjektiivinen johtaminen kuulosti kovin antoisalta opukselta. Tiimiakatemian isän: Johannes Partasen suosittelemalta johtamiskirjalta voisi olettaa antoisaa sisältöä. Johtaminen Tiimiakatemialla ja Proakatemialla on hyvin verrattavissa keskenään. Opiskelijaosuuskunnat työskentelevät tiimiyrityksenä opintojensa puitteissa harjoittaen yrittäjyyttä ja tiimin kanssa työskentelyä.

Lukemani kirjan sivut eivät kuitenkaan antaneet minulle niin paloja kuin halusin. Sivut olivat täynnä itsestään selvyyksiä. Tapoja ja asenteita, joiden mukaan toivoisin kaikkien menettelevän normaalissa kanssakäymisessä ihmisten välillä. Hermansson kertoo subjektiivisen johtajan erityispiirteiksi muun muassa sen, että johtaja pitää ihmisiä tasa-arvoisina työyhteisössä huolimatta heidän etnisestä taustastaan, sukupuolestaan tai ihonväristään. Mielestäni edellä mainitsemani seikat eivät mitenkään voi olla verrannollisia työntekijän ammattitaidon tai kelpoisuuden kanssa. Niiden ei tulisi muovata ennakkoluuloja tai asenteita siviilielämässäkään.  Kirja on kirjoitettu vuonna 2012 ja suunnattu kirjaston johtajille. Kieltämättä itselläni heräsi ennakkoluuloja kirjastonjohtajia kohtaan lukemani pohjalta.

Subjektiivista johtajaa Hermansson kuvailee persoonalliseksi ja rohkeaksi ihmiseksi, joka ei pelkää olla oma itsensä. Subjektiivinen johtaja antaa vastuuta, kunnioittaa työntekijöitään eikä pelkää laittaa itseään likoon tai nolata itseään työyhteisön edessä. Johtaja on myös hyvin huumorintajuinen, ilahduttaa työyhteisöä erilaisin tempauksin ja improvisoi silloin tällöin vakiintuneissa toimintatavoissa tavallisen arjen virkistämiseksi. Nämä kuulostavat arkipäiväisiltä johtajan toimintatavoilta etenkin Proakatemialla. Meillä tiimin kanssa hulluttelu, huumori ja hauskanpito ovat osana jokapäiväistä arkea. Työyhteisön jäseniä arvostetaan, tuetaan ja autetaan parhain mahdollisin keinoin.

Kirja ei antanut oikeastaan konkreettista esimerkkiä siitä, millainen on hyvä tai huono johtaja. Millaisia toimenpiteitä hyvään johtajuuteen pääseminen vaatii tai miten subjektiivisen johtajuuden arki muodostuu. Alkuun mietin, kuinka turhalta kirjan lukeminen vaikuttikaan, olisinko saanut enemmän oppia jostain muusta johtamisen kirjasta? Ehkä kuitenkin asian ydin oli juuri se kaikista yksinkertaisin asia: tasa-arvo, kuuntelu, arvostus ja esimerkillisyys. Miksi nämä sitten ovat monesti niin vaikea toteuttaa? Tällaisia arvoja ja asenteita jokaisen johtaja luulisi haluavan vaalia. Onko esimerkiksi arki työpaikalla, ihmiskemiat ja oman mielen hallinta joillain johtajilla epätasapainossa, jonka johdosta perusasiat unohtuvat?

Tahdon itse parhaani mukaan vaalia näitä arvoja ja toteuttaa johtajan työssäni edellä mainitsemia piirteitä hyvästä johtajasta. Proakatemialla on hyvät puitteet päästä testaamaan, kuinka itse selviydyn näistä yksinkertaisina pitämistäni asioista. Tällä hetkellä tahdon päästä samalle aallolle jokaisen tiimiläisen kanssa, jotta voin johtaa heitä henkilökohtaisesti tavalla, joka heille sopii parhaiten. Tällä pyrin siihen, että jokainen löytäisi itseään aidosti kiinnostavan alan ja olisi motivoitunut tavoittelemaan Proakatemialla unelmiaan tiimin kautta.

Tällä hetkellä olen erittäin motivoitunut tiimimme johtamisesta. Millainen minä olen johtajana, miten muut näkevät minut johtajana ja millainen johtaja minun tulisi olla? Näihin kysymyksiin mietin usein vastuksia. Toivonkin jokaiselta henkilökohtaisesti palautetta, jotta voisin tulla hyväksi johtajaksi. Katsotaan mitä syksy tuo tullessaan!

Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close