Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Minä johdettavana – reflektiota ja palautteita



Kirjoittanut: Esa Lappalainen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Vittumainen persoona väärinkäsitysten valtatiellä

Löysin vuosi sitten kattavimman ja perusteellisimman ikinä löytämäni persoonallisuustestin. Kyseessä on The Big Five -testi understandmyself.comista. Testin pääasiallinen tarkoitus on nimensä mukaisesti oppia ymmärtämään itse itseään – ei kertoa facebook-kavereille mikä leipä on tai mihin velhojen koulukuntaan kuuluu. Minulle se opetti että olen ehkä äärimmäisempi persoona kuin olin aiemmin ajatellut.

Muutama testituloksista pisti erityisesti silmään, kuten tämä kohteliaisuus -osio. Kun kerron ihmisille puhuvani suoraan ja arvostavani suoraa puhetta, monille tulee silti yllätyksenä – ja joillekin jopa järkytyksenä, kuinka suoraa puhetta tarkoitan. En osannut suhteuttaa sitä mihinkään ennen kun se oli siinä ihan tilastona nenän edessä. Tämä luonnollisesti johtaa väärinkäsityksiin, tahattomiin loukkaamisiin ja monenlaisiin onglemiin työelämässä sekä vapaa-ajalla. Hyvin tutuiksi on tulleet myös “mikä hätänä” – “ei mikään” tilanteet niin parisuhteissa kuin toimistossakin. Minulle ei ole helppoa tulla sanomaan asioita jotka on tunnetasolla ja mitä ei siinä kohtaa kunnolla osaa artikuloida tai argumentoida, koska tarkentavat kysymykset ja uteliaisuus jolla maalaan tilanteesta käsitystä itselleni koetaan kyseenalaistamisena tai jopa hyökkäyksenä.

Uudelle projektipäällikölle, tai kenelle vaan auktoriteetille saatan vaikuttaa vittumaiselta kapinoitsijalta jos toinen on tottunut hiljaiseen hyväksyntään ja täyteen kyseenalaistamattomuuteen alaisiltaan. Sama pätee itseäni vanhempiin jotka ovat sitä mieltä että vanhempia tulee kunnioittaa – minulle kun kunnioitus on jotain mikä ansaitaan, ja on aina ollut. Siinä ei auta ikä, ei työnantajastatus, ei mikään.

Optimistisuuden varjopuolet

Työntekijänä, johdettavana, vaadin itseltäni paljon. Haluan olla Pareton periaatteen tekijäporukkaa, sitä kahtakymmentä prosenttia joka tekee kahdeksankymmentä prosenttia työstä. No ehkä ei ihan noin suoraan, mutta minua ahdistaa olla jouten kun muut tekee, ja ahdistaa myös tehdä tuloksetonta tai tehotonta työtä. Kerran olin työssä jossa minua ei huolittu koulutuksiin koska ne eivät kuuluneet senhetkiseen toimenkuvaani, ja vastaavasti en saanut laajennettua toimenkuvaa koska ei ollut sitä tarvittavaa koulutusta jota yritin hakea. Tuosta hetkestä meni alle puoli vuotta niin lähdin ovet paukkuen enkä ole takaisin kaivannut.
“..find complex, rapidly changing occupations asbolutely necessary..”
Mutta silloin kun tehtävää on ja sillä on merkitys, pyrin tekemään sen niin hyvin ja nopeasti että helposti kahmin itselleni liikaa kuormaa ja annan ihan liian vähän aikaa virheiden tekemiselle ja korjaamiselle. Uusien tilanteiden edessä odottamattomia käänteitä tulee jatkuvasti, ja asiakkaidenkin mieli muuttuu lennosta. Tuolloin sellainen parin päivän virhevara olisi elintärkeä, mutta kultaisissa lupauksissa usein unohtuu. Päädyn tilanteeseen jossa taas pitää tehdä viikonloppu hommia neljäntoista tunnin päivinä ja silti pahoitella ettei päässyt tavoitteeseen vaan myöhästyi pari tuntia. Yksi vasta löytynyt lisäongelma ahtaissa aikatauluissa ja tiukoissa sprinteissä on ettei pääkoppa tykkää kun pitää painaa samaa hommaa ja samaa vaihtumatonta maisemaa liian pitkään kerralla käyttämättä aikaa muuhun. Jos aikaväli olisi rennompi tai projektit nopeampia / pienempiä tai oma vastuualue rajatumpi ja taakka jaetumpi niin pääsisi näkemään laajempaa kuvaa ja siirtämään oppeja tehokkaammin projektista toiseen. Ennen kaikkea saisi hieman vaihtelua ja välttäisi omalle työlle sokeutumista mikä tapahtuu väistämättä jos hioo viikkotolkulla samaa nettisivua kuntoon. Virheet jotka muille on ilmiselviä jotenkin pysyy itselle näkymättömänä kunnes joku sormella osoittaa että tuo tuossa. Nyt pyrinkin pitämään lupaukset realistisempina. Kivempaa yllättää asiakas sillä että työ onkin kolme päivää etuajassa valmis, kuin niin että pitää pahoitella päivän myöhästymistä. Johtajan kannalta tällä on todella suuri merkitys, erityisesti jos johtaja on Verkkotallin Aurin kaltainen järjestelmällinen aikatauluttaja jolle aikataulut ja niissä pysyminen on todella tärkeää. Se onkin yksi niistä ominaisuuksista mikä Aurista tekee korvaamattoman koko operaation selkärangan, mutta samalla kuormittaa sitten Auria meikäläisen kaoottisemmalla haaveilijan lähestymistavalla.

Mitä tiedostaen ja tiedostamatta vaadin johtajalta

Tiedän olevani todella vaativa päätösten perustelujen ja oikeudenmukaisten käytäntöjen suhteen. Olen kyseenalaistanut esimiehiäni ihan ensimmäisestä kesätyöpaikasta lähtien jos on tuntunut että joku asia ei tunnu oikealta, tai on ollut syytä epäillä että päätöksiä ohjaa joku muu kuin yhteinen hyvä ja menestykseen pyrkiminen. Valtaosa esimiehistäni matkan varrella on olleet erinomaisia ja lähes kaikki erimielisyydet on saatu ratkaistua, mutta kahdesta työpaikasta olen lähtenyt, hyvästä palkasta ja helposta työnkuvasta huolimatta, huonon johtamisen takia. En siedä esimerkiksi työntekijän potentiaalin kahlitsemista ja etenemisen estämistä mustasukkaisuussyistä tai koska esimies tuntee asemansa uhatuksi muiden kehittyessä. Mitään mainitusta en koe heikkoudeksi, sillä käytännön tasolla se tarkoittaa että ajaudun lähemmäs hyviä johtajia ja kauemmas epävarmoista muita hyväksikäyttävistä narsisteista. Vaikka se tarkottaisi rankempaa työnhakua ja pienempää palkkaa, se on pieni hinta siitä ettei tarvitse viettää vuosikymmeniä henkisen väkivallan piirissä huonolla työpaikalla. Nykyinen projektipäällikköni Auri kertoi että olen johdettavana suhteellisen itsenäinen, mutta tehokas tekeminen vaatii toimintaohjeita, ja että toisinaan ajaudun pureutumaan liiankin syvällisesti ja perusteellisesti asoihin. Varjopuolena tässä tietysti että ns. raiteilta suistuminen tapahtuu helposti ja päädyn tarttumaan epäolennaisuuksiin, priorisointi haasteena. Silloin tarvitaan muistutuksia ja opastusta että reitti taas löytyy ja hommat etenee oikeaan suuntaan. Kuitenkin kanssani on ilmeisesti helppo työskennellä, olen tunnollinen ja omistautunut, toisinaan kuulemma liikaakin. Minuun voi luottaa ja kanssani on helppo kommunikoida. Auri pohti että minkähänlainen johdettava olisin jos johtaja ei osaisi puhua suoraan tai uskaltais olla tarpeeksi vahva. Se ei välttämättä toimisi yhtä hyvin.

Palautteita työhistorian varrelta

Otin yhteyttä pariin entiseen esimieheen, ja vaikka pyysin täysin rehellistä palautetta, oli se pääasiassa positiivista. Toistuvia kuvauksia ja keskeisiä teemoja olivat ymmärtäväisyys, luotettavuus ja kommunikaation helppous. Yksi sanoi suoraan että nopeasti oppiava ja helppo johtaa. Yksi entinen esimies, nykyinen asiakas, kertoi että yhteydenotto on ollut helppoa ja matalalla kynnyksellä kun ei ole tarvinnut pelätä reaktiota tai että joku kysymys olisi tyhmä. Itsetutkiskelun lopputulemana olen tyytyväinen nykytilaan, vaikka tiedostan että parannettavaa on. Hyvät välit nykyisiin ja entisiin työkavereihin ja esimiehiin viestii ettei yhteinen sävel ollut teeskentelyä, ja kun on avoimesti ollut oma itsensä alusta asti tietää että jos minusta pidetään niin minusta pidetään omana itsenäni. Aion jatkaa samalla linjalla, hieman kurssia hienosäätäen.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close