Tampere
27 Jun, Monday
32° C

Proakatemian esseepankki

Minä ja urheilu



Kirjoittanut: Erika Niemi - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

MINÄ JA URHEILU

 

Urheilu tuo rakas henkireikä mitä ilman arjesta en edes selviäisi järjissäni. Koko elämäni läpi urheilu on näytellyt isoa roolia ja opettanut paljon, mutta toki myös vienyt paljon. Urheilu ja etenkin kilpaurheilu vie paljon aikaa ja rahaa, eikä kivultakaan olla säästytty loukkaantumisien myötä. Oppeja ja oivalluksia olen onneksi saanut kaiken edestä. Olen aina urheillut ja voisin vaikka väittää, että tulen aina urheilemaan.

Lapsuuden olen viettänyt tanssisaleissa baletin ja jazzin parissa äitini innoittamana, sillä hän on nuoruudessaan ollut tanssinopettaja, että ammattitanssija. Tanssin ohessa aloitin trampoliinivoimistelun, mutta pian pitikin alkaa tekemään päätöksiä lajin suhteen, sillä aika ei riittänyt kaikkeen. Valitsin voimistelijan polun, mikä onkin ollut yksiä elämäni parhaimmista päätöksistä. Voimistelu ”urani” kestikin lähes kymmenen vuotta, kunnes selkäni kipeytyi erittäin pahaksi ja jouduin lajin lopettamaan. Voimistelun ohessa kävin Suomen voimisteliliiton jumppaohjaaja koulutuksen ja tein myös valmennustoimintaa oman kilpaurheilun ja koulun ohella. Voimistelun lopetettua toimin valmentajana parin vuoden ajan.

Trampoliinivoimistelu-urallani (2007–2014) nautin ja opin paljon, mutta aina ollut kovin kivaa, toki hetkeäkään en vaihtaisi pois. Kilpailuhenkisenä ihmisenä opin käsittelemään jatkuvaa pettymistä, koska en ikinä pärjännyt kilpailuissa. Olen notkea kuin norsunpoikanen, joten voimistelu lajina ei minulle periaatteessa ollut paras vaihtoehto. En kuitenkaan lannistunut jatkuvista häviöistä, vaan aina kannustin tiimi kavereita, jotka pärjäsivät ja osa heistä pärjää edelleen kansainvälisellä tasolla. Itsensä ylittäminen oli myös isossa roolissa lajin parissa. Tunne on sanoinkuvailemattoman hieno, kun uskallat ensimmäistä kertaa tehdä jonkun vaikean voltin tai volttisarjan onnistuneesti. Lajissa piti luottaa itseensä ja olla erittäin rohkea, mitkä ovat myös minulle erittäin vaikeita asioita toteuttaa, koska olen lapsesta asti kovin arka.

Trampoliinivoimistelun lopettamisen jälkeen vaihdoin kuntosaliharjoitteluun, ilmaan mitään sen suurempia tavoitteita. 2014 hankin itselleni personal trainerin kuntouttamaan selkääni ja itseasiassa tämän valmentajan valmennuksessa olen edelleen, toki nykyisesti voimanoston parissa. Sali harrastuksen aloitettuani hetken haaveeni oli Fitness urheilu, mutta tämän kuoppasin yllättävän nopeasti lajin raakuuden vuoksi ja jatkoin kuntosaliharjoittelua ilman tavoitteita. Vuosia meni useampi ”muuten vaan” treenatessa, kunnes 2020 aloitin painonpudotus urakan, tämä tuntui mukavalta uudelta suunnalta, kun omistin jonkin tavoitteen. Urakan aikana treeni ohjelmani rupesi sisältämään kerran viikossa voima painotteista treeniä, mitä pidin kovasti ja kehityin siinä suhteellisen hyvin vaikka olinkin dieetillä. Valmentajani tokaisi kerran yhteistreeneissämme ”me tehdään susta kyllä voimanostaja”, ajattelin tämän ensin vitsinä enkä asiaan kommentoinut sen enempää. Muutaman viikon pohdiskeltuani kysyin valmentajaltani, että oliko heitto vitsi vai voisiko minussa todella olla lajiin potentiaalia. Hän oli tosissaan ja siitä lajin pariin treenaaminen lähti.

Voimanosto on henkisesti ja fyysisesti erittäin kehittävä laji, sinusta tulee vahva mielellisesti sekä kehollisesti. Joskus rauta tuntuu harvinaisen kevyelle ja homma toimii, kun taas toisena päivänä mikään ei meinaa onnistua ja kaikki paino tuntuu mahdottomalle. Huonot päivät pitää vain osata unohtaa ja oppia niistä. Aina et voi onnistua. Maksimi treeneissä tulee olla täysin henkisesti latautunut, kun otetaan yhden toiston maksimi suorituksia ja tahdonvoimaa mitataan näissä. Nouseeko vai eikö nouse.

Tätä esseetä kirjoittaessa tajusin unohtaneeni kokonaan nykyisestä arkielämästä voimistelu urani opit, sen että kaikki mihin itse uskoo, on mahdollista ja pitää osata olla rohkea ja hypätä vaikka jännittää. Tämä sama ajattelu maailma toimii hyvin myös nykyisessä lajissani, sillä jos et usko saavasi tankoa ylös esimerkiksi maasta, niin et tule sitä myöskään saamaan. Valmentajanikin minulle usein sanoo:

”trust yourself ja veä saatana”

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close