Tampere
18 Apr, Thursday
2° C

Proakatemian esseepankki

minä innovoijana



Kirjoittanut: Matilda Tella - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Tässä esseessä reflektoidaan omia toimintatapoja Lapin ammattikorkeakoulun innovointi-osaaminen itsearviointilomakkeen kautta. (Lapin ammattikorkeakoulu innovoiniti-osaaminen itsearviointilomake). Itsearvioinitlomakkeessa arvioidaan omaa käyttäytymistä viiden eri pääteeman valossa. Pääteemoiksi on valittu luova ongelmanratkaisu, kokonaisvaltaisuus, päämäärätietoisuus, yhteistyökyky sekä verkosto-osaaminen. 

 

Tarkastellaan ensimmäiseksi luovaa ongelmanratkaisua tiimin kanssa. Koen, että luovuus, ideointi sekä keksimiskyky ovat ehdottomasti minun vahvimpia osaamisalueita. Tarkastellaan ensimmäiseksi seuraavia väittämiä itsearvointilomakkeesta: ”Esitän uusia ajatuksia pulmien ratkaisemiseksi sekä esitän uusia käytännöllisiä ratkaisuja tavoitteen saavuttamiseksi.” Koen olevani luonnostaan hyvin kekseliäs kun olen oikeanlaisessa ympäristössä. Mikäli tämän itsearviointilomakkeen perusteella olisi pitänyt valita joku aihe, jossa kokisi olevansa asiantuntija olisi se ollut ehdottomasti luova ongelmanratkaisu. Osaan tehdä uskaliaita, sekä perusteltuja ratkaisuja. Toki minun pitäisi kehittää perusteltuja ratkaisuja, sillä asioiden sanoittaminen usein on minulle haastavaa. Mielessäni saatan nähdä kristallinkirkkaasti ratkaisun sekä syy-seuraus suhteen miksi kyseinen ratkaisu on mainio. Monesti oletan, että muut kokevat sekä näkevät asian täysin samankaltaisesti. Näin ei kuitenkaan ole, joten minun tarvitsisi akatemian aikana vielä treenata tunteiden sekä ajatusten sanoittamista ääneen. Luovan ongelmanratkaisun osiossa oli myös seuraava väittämä: ”Osaan ohjata ryhmää tavoitteen suuntaan.” Minun innokkuus tiettyä ideaa/asiaa kohtaan saattaa ohjata meitä väärään suuntaan vauhdilla ja tavoite/realiteetit hämärtyä omassa mielessä. Monesti innokkuus saattaa olla niin vahva tunne, että se jättää kaiken alleen. Tämä usein toimii mahtavana polttoaineena mennä minkä vaan yli, mutta varjopuolena se saattaa jättää alleen tärkeitä asioita tai toisten ajatuksia jyräten kaiken matalaksi. Jyräämistä en tahallani tee, mutta suhteessa jossa tunnemme paremmin osaa vastapuoli huomauttaa minua käytöksestäni. Koen, että innokkuuteni on ehdoton vahvuuteni, mutta väärinkäytettynä valtava heikkous tiimityössä. 

 

Tarkastellaan seuraavaksi kokonaisvaltaisuus-osiota. Koen, että testin vaihtoehdoista tämä on minun osaamisellani kaikkein neutraalein, ei oma vahvuusalue, muttei heikkouskaan. Tutustutaan seuraavaan väittämään: ”Ymmärrän asioiden välisiä syy-seuraussuhteita.” Omasta kekseliäisyydestä voi olla tiimille apua, mikäli tehtävä on haastava tai olemme jumissa. Suoriudun parhaiden tehtävän ratkaisusta mitä isompi sekä haastavampi ongelma on. Luovuuden käyttö saa minut innostumaan. 

Samalla kykenen tarkastelemaan tehtävää eri näkökulmista sekä eri toimijoiden kannalta tiettyyn pisteeseen saakka, kunnes kärsivällisyys loppuu työlään taakan vuoksi.

 

Seuraavana testissä oli lueteltuna päämäärätietoisuus-osio. Koen, että tämä osio on itselleni ehdottomasti haasteellisin. Seuraava väittämä tiivistää omaa käytöstäni selkeästi: ”Keskityn olennaisiin asioihin päämäärän saavuttamiseksi.” Usein ajatukseni lähtee rönsyilemään, koska koen olevani ajatuksissani taivaanrannan maalari. Tykkään antaa ajatuksen sekä tehtävien leventyä omalla painolla. Tietyissä määrin kaventaminen sekä supistaminen olennaiseen suuntaan voi olla minulle haastavaa. Koen, että ajatukseni saattaa jopa mennä lukkoon kun supistamme aihetta, joka voi johtaa hitauteen sekä ärsyyntymiseen. En täten tiimissämme ole paras ihminen kaventamaan tai kirkastamaan meidän suuntaa. Minut kannattaa laittaa kahville sillä aikaa ja ottaa takaisin ideoinnin pariin kun suunta on selkeämpi, jotta en turhaudu haastamiseen tai suunnan määrittämiseen. Testissä oli myös merkittävä väite: ”Osoitan käyttäytymiselläni kiinnostusta asiaan.” niin hyvässä kuin pahassa. Oma motivaation puuttuminen tai aiheen ollessa epämiellyttävä saattaa käytökseni lipsahtaa lapselliseen mököttämiseen. Näin tapahtuessa paras keino minun asenteen korjaamiseen olisi jättää huomioimatta huono käytökseni sekä viedä minut toiseen tilaan tai siirtää minut hetkeksi tekemään jotain hauskaa kuten syömään irtokarkkia. Rehellisesti olen tuuliviiri sekä taivaanrannan maalari, yhtä nopeasti kuin saatan kiihtyä tai alkaa mököttämään niin yhtä nopeasti voin mennä eteenpäin sekä unohtaa koko jutun jos saan muita mieleisiä ajatuksia. 

 

Tarkastellaan seuraavaksi yhteistyökyky-osiota. ”Huomioin ryhmän jäsenten näkökulmat.” Tässä pätee samankaltainen käyttäytymis toiminta kuin haasteissa, mitä erilaisempia ideoita toiselta tulee sitä enemmän sytyn keksimään sekä ajattelemaan. Jos toinen tiimiläinen keksii uusia asioita hirveällä tatsilla tulee minullekin paine alkaa haastamaan ajattelu toimintaani. Tällöin suoriudun paremmin, kuin jos olisimme olleet kaksi samankaltaista ideoimassa samoista näkökulmista. Väite: ”Osaan toimia rakentavassa yhteistyössä eri kulttuuritaustojen edustajien kanssa.” kuuluisi mielestäni olla itsestään selvä jokaiselle sekä pohjana käytökselle.

 

Viimeisessä verkosto-osaaminen-osiossa käsitellään suhteita. Koen, että osaan hyödyntää omia verkostoja hyvin. Mitä enemmän kontaktoin omia “kulta kontakteja” sitä vahvempi suhde meidän väliin syntyy. Kuitenkin olen huono ottamaan yhteyttä uusiin toimijiin, en pidä itseni esittelystä tai ensikertalaisten tutustumisjuttelusta. Tämä saa minut hermostuneeksi, ellei kontakti ole ollut tarpeeseen syntynyt. Selkeyttäkseni ajatustapaani, esitän seuraavan esimerkin: Vaihtoehto 1. Tarvitsen pirkanmaalaiselta kahvipaahtimolta pavut, minun on helppo sekä itsevarma olo soittaa tuntemattomalle paahtimolle versus vaihtoehto 2, mikäli pitäisi soittaa ja kysyä ihmisten kahvin ostamis käyttäytymisestä, tästä tulee minulle epämukava olo.  

 

Pidän myös suunnitelmallisuudesta sekä suunnitelmien muuttamisesta. Epätietoisuus sekä päätön toiminta ilman suunnitelmaa saa minut ärsyyntymään. Toimiakseni parhaalla mahdollisella tavalla tarvitsisin selkeän suunnitelman mitä ja milloin minun tulee tehdä. Mikäli joku toimisi johtajana minun ryhmässä toivoisin häneltä taitoa muuttaa suunnitelmia lennosta, sillä asioiden parantaminen tai kehittäminen ei minua haittaa. Minulle ei riitä, että johtajalla olisi ainoastaan tiedossa missä mennään ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Haluan olla tietoinen missä me mennään, jotta suoriudun parhaalla mahdollisella tavalla. Raamit on täten hyvä olla, mutta minä tarvitsisin saada rikkoa niitä. Tarvitsen johtajan, joka osaa kirkastaa sekä viedä meitä oikeaan suuntaan “leveällä”. 

 

Työkalu, josta haluan mainita on liikennevaloilla priorisointi. Kuulostaa yksinkertaiselta ja sitä se onkin. Työkalun ideana on priorisoida kaikki tekeminen kolmella eri värillä. Punainen tarkoittaa kiireellistä sekä tärkeää asiaa, keltaisella kuvataan arkista sekä suht tärkeitä asioita. Vihreällä väritetyt asiat ovat lieviä, jotka voi siirtää ensi viikolle tai tulevaisuuteen. Vihreät asiatkin ovat kuitenkin välttämättömiä. Arjessa priorisoin projektin viikkoaikataulua väreillä, esimerkiksi tällä viikolla tämän esseen kirjoittaminen oli keltaisella, kahvilan soittolistan tekeminen vihreällä sekä Saanalle soittaminen punaisella. Arki työviikkoni täten rakentuu niin, että aloitan tekemällä vain punaisia asioita. Monesti punaiset asiat ovat vähiten mieluisia minulle itselle ja ennen ne jäivät aina perjantai iltapäivälle vaikka olivat oikeasti kaikkein tärkeimpiä. Mikäli jokainen projektissa käyttäisi tätä samaa menetelmää voisi täten työtehtävän jakaa aina värin kera. Näin poistuisi “teitko jo” viestintä sekä lisäksi tiimiläinen osaisi itse heti kertoa että ei yksinkertaisesti kerkeä tekemään asiaa koska toiset askareet tulee tehdä ennen tätä. Tämä johtaisi siihen että henkilö, jolla olisi vihreämpi päivä ottaisi hattua. Kuitenkin askareita tulee koko ajan lisää sinne tänne pienempiä sekä isompia. Liikennevalot voi jalkauttaa myös organisoitiin – viikkopalaverissa tärkeällä punaiset, vihreällä ilmoitukset, tärkeät tiedostot sekä kansiot punaisella kun taas kuvapankki vihreällä tai pajavihkossa pajan tärkeimmät punaisella. Helppoa, selkeää sekä kivaa.

 

Lähteet:

Lapin Ammattikorkeakoulu. Innovointiosaamisen itsearviointilomake. Luettu 18.2.2022. http://julkiset.lapinamk.fi/DropOffLibrary/Lapin%20AMK%20Kehitt%C3%A4v%C3%A4%20arviointi%20Innovaatio-osaaminen%20Itsearviointilomake.pdf

Kommentit
  • Elina Merviö

    Tähän esseesseen olisi hyvä saada Revenan palaute. Miten nämä osa-alueet näkyvät sinun toiminnassasi muille?

    24.8.2022
Post a Reply to Elina Merviö cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Elina Merviö Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close