Tampere
20 Apr, Tuesday
13° C

Proakatemian esseepankki

Miltä tuntuu olla apuvalmentaja?



Kirjoittanut: Petteri Kiuru - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Apuvan muistelmat
Oman elämänsä kirjailija
Esseen arvioitu lukuaika on 12 minuuttia.

Vielä muutaman päivän kun tässä on apuvalmentajan pestissä, niin mikä olisi parempaa kuin oikeasti reflektoida kulunutta lukuvuotta esseen muodossa. Päätin otsikon jo muutama päivä sitten, koska tunnetta tämä tehtävä vaatii. Mitä tunteita se sitten vaatii? Jumalauta aivan jokaista mitä ihmisessä on. Välillä oikeasti hommat on siinä pisteessä, että ihan pelottaa. Enkä tarkoita siis jännitystä. Vaan oikeasti pelottaa reaktiot, vastakkain asettelut tai palautteen antaminen. Onneksi pelko ei ole oikeasti koko ajan se päällimmäinen tunne. Merkityksen tunne on varmaan se kaikista päällimmäinen tunne ja onhan tässä nyt ollut todella hauskaa. Ei aina voi olla hauskaa, mutta pääsääntöisesti on ollut.

Apuvalmentajana olen saanut olla monessa todella hienossa asiassa mukana. Myöskään ei ole ollut normaalein pesti olla apuvalmentaja, koska meillä esimerkiksi päävalmentaja vaihtui. Mikäli olette siis sattunut huomaamaan. Proakatemia muutenkin käy isoja muutoksia läpi tällä hetkellä. Isoimpana esimerkkinä tästä on englanninkielisen tutkintolinjan aukeaminen. Näissä tilanteissa on päässyt käsittelemään sellaisia asioita, mitä normaalisti ei tiimeissä käsitellä, eikä edes Proakatemialla. Ei Proakatemialla vaihdu päävalmentaja vuoden välein tai aukaista ensi vuonna ranskankielistä tutkintolinjaa. Nämä asiat tapahtuu todella harvoin ja jälkimmäinen ei välttämättä enää ikinä. Voi olla, että yhden eri kielisen tutkintolinjan synnyttäminen jää ainut kertaiseksi. Mutta ikinä ei pidä sanoa ikinä.

Miten tämä viimeinen vuosi sitten on mennyt? Palautteiden perusteella aika hienosti. Tosin päävalmentajan kanssa ei vielä olla käyty palautekeskusteluja. Siellähän se totuus varmaan lepää sitten. Miten olen tämän kaiken saanut aikaseksi? Miten ylipäänsä päädyin tähän rooliin? Avaan tässä esseessä oikeastaan melkein koko matkaa jonkin verran eri osa-alueilta ja jaan oppeja, työkaluja ja metodeja sekä kerron miten niitä käytin johtamisessani.

 

Apuvalmentajaksi

 

Pitää myöntää heti alkuun, että en ikinä Proakatemialle tultaessa ajatellut edes hakevani apuvalmentajaksi. Hain itseasiassa ensimmäisen kevään jälkeen kv-päälliköksi. En päässyt silloin siihen paikkaan ja silloin ajattelin, että menen kv-tiimiin ja haen sitten vuoden päästä uudestaan. Paljon kerkeää tapahtumaan vuoden aikana. Sitä oikeastaan huomaa, että niin paljon kuin kansainvälisesti työskentely kiinnostaakin ja olen innokas englannin puhuja, niin olisiko se silti ollut oikea paikka? Sitä ei pysty sanomaan, koska hommat meni vähän toisin.

Rupesin miettimään vasta 2019 keväällä, että mites toi apuvalmentajan paikka. Siis ihan oikeasti noilla sanoilla mun omassa päässä. Mites toi? Olisko hyvä? Onhan se johtaja pesti. Johtaminen mua on aina Proakatemian alusta asti kiinnostunut. Vähän omassa päässä emmin heti sitä ajatusta, että hakisin apuvalmentajaksi. Olin ollut kuitenkin Hurman ensimmäinen BL ja se ei ollut mitään ruusuilla tanssimista. Tein paljon virheitä johtamisessa ja en tiimiä tukevasti osannut johtaa silloin. Oli siellä hyvääkin, mutta tulos olisi voinut olla parempi ja joku muu meidän tiimistä siihen aikaan olisi varmasti ollut parempi johtaja. No kerro silloiselle apuvalmentajalle Salla Vaittiselle, että olen vähän pohtinut tuota apuvalmentajan paikkaa. Sallan reaktio oli pirun aito innostu, joka kasvatti myös minussa innostusta siihen. ”Saatana, ehkä musta olis siihen.”. Ihan noin vain en kuitenkaan vielä edes päättänyt sitä. Siinä samalla meni tällainen, lähden Brasiliaan kymmeneksi viikoksi homma. Kaikki haut olisi kuitenkin samaan aikaan kun olen poissa Suomesta. Myös olin arka siitä, että oma BL-kausi ei ollut mairitteleva ja Hurman valmentaja on Veijo, joka oli vielä päävalmentaja silloin, niin ajattelin, että huoliikohan Veijo mua edes työparikseen. Ai saakeli mikä ajatus! Nykyään meinaan naurattaa ihan, että millaista höpinää oman pään sisällä tapahtuu. Siinä sitten pidin nopeasti Veijon kanssa kehityskeskustelun ennen kuin lähdin Brasiliaan. Kysyin ihan suoraan Veijolta, että näkisikö se mut apuvalmentajana ja hänen työkaverinaan. Veijo tietenkin vastasi Veijomaiseen tapaan, että on niin monta erilaista apuvalmentajaa ollut, että kyllä hän voi tehdä kenen tahansa kanssa yhteistyötä. Eli kiva, en siis vieläkään tiennyt vastausta.

Brasiliassa sitten pallottelin myös ajatuksia ja päätin hakea. Olin ryhmähaastattelussa etänä maailman toisella puolella. Olin myös julkistamistilaisuuden eli kevätkarkelot sen verran etänä, että kuulin kuka valitaan. Onni osui omalle kohdalle ja pidin pienen ja huonon puheenkin vielä etänä. Oikeasti, jätkä hakee apuvalmentajaksi eikä edes valmistele mitään puhetta. Oletinkohan, että en pääse? Todellisuudessa en edes miettinyt tuota sen enempää.

 

Töihin mars!

 

Suomeen kun palattiin Brasiliasta koulut oli jo ohi. Ei se mua onneksi haitannut. Heti vaan Veijon ja Sallan kanssa palavereihin. Siitä se oikeastaan lähti sitten. Apuvalmentajana pääsee ihan oikeasti Proakatemian keskiöön kaikessa tapahtuvassa. Koska en ollut kerennyt olla Suomessa kuin muutaman päivän ja oli heti ensimmäinen tapaaminen. Siellä kuulin jo Proakatemian uuden vision. Muut kuuli tämän vasta myöhemmin. Tämä kertoo siitä mikä on luottamus apuvalmentajaan valmentajilta. Oikeasti todella kova. Totta kai se auttaa työssä ja suunnittelussa paljon, jos tietää missä mennään.

Kesä meni aikalailla hahmotellessa miten lähden tätä hommaa purkaan. Olen lukenut monta erilaista kirjaa johtamisesta ja nyt oli aika laittaa ne kaikki jutut hyötykäyttöön. Ensimmäinen ajatus oli, että johtoryhmästä pitää saada todella tiivis ,mikäli se on vielä samalla mallilla, kuin silloin, kun itse olin osa johtoryhmää. Toinen, että nyt ei päätetä vain ostetaanko biljardipöytä vai käytetäänkö rahoja pajojen yön iltapalatarjoiluun. Ei! Nyt jumalauta kehitetään tätä koulua oikeasti isolla kädellä. Mutta mitä me päätetään? Visiotakaan ei julkisteta vielä moneen kuukauteen. Olen kuullut, että monet apuvalmentajat ovat olleet lähdössä muuttamaan asioita mitkä on itseään ärsyttänyt Proakatemialla. Itseänikin välillä ärsyttää, jotkin hommat, mutta se johtuu siitä kyllä, että en ole oikeasti edes ymmärtänyt pointtia koko hommassa. Pari ensimmäistä kuukautta meni joka tapauksessa syksyllä, niin että itse piti opetella, että miten johtoryhmä toimii nykyään. Mitä johtoryhmä on saanut aikaiseksi viimeisen puolen vuoden aikana.

Kyllä apuvalmentajana on vaan oikeasti hyvä aloittaa tarkkailemalla, miten Proakatemia oikeasti toimii. Mikäli jotkut seuraavat apuvalmentajat lukevat tätä, niin sanon nyt yhden asian mikä apuvalmentajana alussa on aika fakta. Sun ajatukset ovat oikeasti aika hölmöjä. Ei tuo ole universaali toteamus. Aina löytyy poikkeuksia, joilla oikeasti on jo heti mahtavia ajatuksia ja käsitys siitä, miten Proakatemia oikeasti toimii. Mulla ei heti ollut…

Onneksi päävalmentaja on apuvalmentajan paras kaveri. Parhaalla kaverilla tarkoitan siis sitä, että mitä tahansa kysyttävää on tai mikä tahansa mietityttää, niin siinä on se henkilö kenen kanssa jutella ja kysellä. Alussa lentoon pääsee päävalmentajan kanssa. Näin kävi myös mun kohdalla. Veijon kanssa ensimmäiset syksyn tapaamiset tuotti sen suunnan mitä lähdetään viemään yhdessä eteenpäin. Päätettiin teemat mitä halutaan nostaa esiin Proakatemialla. Mietittiin, miten lähdetään visiota ajamaan sisään johtoryhmään. Mietittiin mitä halutaan saada irti Proakatemiapäivästä. Mietittiin myös koko vuoden aikataulut kuntoon eli apuvalmentajan ensimmäinen iso tehtävä. Päivittää vuosikello ajan tasalle ja julkaista se.

Näiden tehtävien myötätuulesta rupesi myös omat ajatukset heräämään kunnolla. Proakatemia tulee ottamaan uutta suuntaa ja mun tehtävänä on olla päälliköiden ja johtoryhmän kautta liima koko yhteisöön. Uuden vision päähän hakkaamista yhteisölle ja kokeilujen miettiminen. Radikaalit kokeiluthan oli yksi kysymys ryhmähaastattelussa. Miten sellaista lähtisit johtamaan. Ajatus näistä radikaaleista kokeiluista oli jäänyt omaan kalloon kuin kasvain. Mitä hiton kokeiluja me muka kokeiltaisiin?

 

Hyppy johtoryhmään

 

Johtoryhmä tapasi jo pari kertaa ihan kesän lopussa ensimmäisen kerran ja toisen kerran ihan syksyn alussa. Nämä kerrat ei kuitenkaan ollut esityslista kokouksia. Vaan kävimme läpi, että mitä syksyllä olisi luvassa noin ajatuksen tasolla. Mitään ei lyöty lukkoon. Puhuin vähän niistä radikaaleista kokeiluista ja muista sen syksyn painavista asioista mitä tiesin, että tulevat varmasti. Muuten vaan kutsuin porukan koolle, koska halusin vähän päästä muuten vain juttelemaan. Tässä kohtaa olisi ollut hyvä kysyä ylipäänsä johtoryhmältä, että mitä te olette konkreettisesti tehnyt koko kevään. Enpä kysynyt ja se kostautui heti ensimmäisessä kokouksessa.

En ihan tarkkaan muista kaikkia yksityiskohtia enää mistä koko asia lähti, mutta apuvalmentajana on syytä aluksi vain ohjata. Itse ohjasin keskustelua ja johdin keskustelua. Noilla on muuten huomattava ero, kun lähtee oikein pohtimaan. Jossain kohtaa muutin kokousta johtavammaksi ja asiaa en enää muista, mutta sain niin sanotusti ensimmäisen varotukseni. Johtoryhmä älähti aika lujaa, koska vähän hyppäsin varpaille. Asiaan siis liittyy johtoryhmän missio ja itse olin lähtenyt viemään koko touhua aivan eri suuntaan. Mahtavaa, että heti tuli suoraa palautetta ja pääsin itse korjaamaan oman tonttini. Tästä syystä kannattaa aina kysyä, mikäli johtoryhmä on jatkuva, että mitäpä olette duunaillu viimeisen puoli vuotta? Helpottaa kummasti johtamisessa.

Alku haasteiden ylipääsemisessä rupesin sitten rakentamaan johtoryhmää tiiviimmäksi. Helppoa se ei ollut. Varsinkin kun syksyn aikana edustajat vaihtui melkein kokouksien välissä. Se on ymmärrettävää toisaalta, koska Proakatemia on todella hektinen paikka. Oma näkemys kuitenkin jäi siihen, että johtoryhmäläisen vastuu on iso ja tärkeä. Johtoryhmä ei kestä sitä, että edustajat vaihtuvat vähän väliä ja sijaisedustajia käy kokouksissa, kun oikea edustaja ei pääse paikalle. Tämä on mun näkemys ja sitä lähdin johtamaan. Luin siihen aikaan kirjaa Paranoidi Optimisti (Siilasmaa 2018). Kirjasta nappasin tällaisen työkalun nimeltään ”Kultaiset Säännöt” (Siilasmaa 2018, 175-183). Tein Proakatemian johtoryhmälle omat kultaiset ohjenuorat. Ohjenuorat, koska en tykkää sanasta ”säännöt”. Tätä työkalua piti käyttää jokaisessa kokouksessa, jotta pidetään työskentely johdonmukaisena ja selkeänä. Ei se nyt kuitenkaan ihan niin mennyt. Oikeastaan tuota dokumenttia on käytetty vain perehdyttämisessä, mutta luulen, että sillä on vaikutusta kuitenkin siihen suuntaan mihin Proakatemia on menossa. Koska yksi tavoitteista ja verrattaisista on Proakatemian uusi visio ja se puhe johtoryhmässä on aina pyörinyt siitä asti vision ympärillä. Toivon ainakin, että sillä dokumentilla on ollut sen verran vaikutusta.

Johtoryhmän kanssa myös lähdimme rakentamaan erilaisia radikaaleja kokeiluja ja jumalauta, niistähän yksi meni ihan käyttöönkin. Meinaan se ainoa mikä rakennettiin. Oikeastaan sekin tuli vielä Proakatemiapäivän tuotoksena, mutta nähtiin tietynlaista mahdollisuutta kehittää sitä hieman. Eli tämä pajauudistus ja kolmen blokin -systeemi oli nyt se meidän suuri radikaali kokeilu. Kokeiluja piti synnyttää alkuperäisen tavoitteen mukaan viisi, mutta yksinkertaisesti aika ei nyt vaan riitä kaikkeen. Aika riittäisi varmasti, jos tehtäisiin johtoryhmän kanssa täysipäiväisesti vain sitä hommaa, mutta on paljon muutakin, joten kaikki ei ole mahdollista.

Johtoryhmän vaihdos oli yksi iso prosessi itselleni. Rehellisesti olin hieman pettynyt johtoryhmässä käyvään vaihtuvuuteen syksyn aikana. Muuten johtoryhmässä syksyn aikana oli hyvä ilmapiiri ja saimme paljon aikaan. Meillä oli todella omistautuneita henkilöitä johtoryhmässä. Valitettavasti kaikki ei ollut samalla sydämellä mukana. Joten päätin, että nyt ei vaihdu johtoryhmästä kukaan ensi keväänä ja johtoryhmän merkitystä pitää kasvattaa oikeasti kunnolla. Tämä prosessi tapahtui näin, että osa tiimien edustajista tuli vaihtuvan jäsenen kautta, mutta itse annoin tarkat kriteerit mitä tarkoittaa johtoryhmään kuuluminen ja mitkä ovat vastuut. Kaikki vaihtuvat edustajat, jotka hoitivat seuraajansa, ymmärsivät tämän mahtavasti. Lopuissa tiimeissä kävin itse kertomassa mikä johtoryhmän tehtävä tulee olemaan seuraavan kevään, mitä se vaatii ja millä asenteella sinne henkilö tulee. Muuten annoin tiimien valita oman edustajansa, mutta näihin pääkriteereihin piti olla valmis sitoutumaan. Ai saatana, kun se onnistukin hyvin. Kevään johtoryhmä on ollut todella aktiivinen ja sitoutunut työskentelyynsä. Totta kai aina ei kokouksissa ole ollut kaikki paikalla. Niin suuressa ryhmässä on sairastapauksia ja muita vaikuttavia seikkoja, mutta aina on tullut myös poissaoloilmoitukset, vaikka niitä en ole edes vaatinut missään vaiheessa. Sanottakoon, että kyllä johtaminen vaatii aina välillä hieman muistuttelua ja kahden keskeisiä keskusteluja, mikäli näyttää siltä, että ei homma pysy rajoissa. Kaikesta ollaan selvitty ja hienoja asioita ollaan saatu aikaiseksi. Meillä oli todella hauskaakin syksyn aikana ja ollaan myös heittäydytty välillä kiivaisiin väittelyihin. Tappelemaan ei olla ruvettu.

 

Apuvalkku ja päävalkku ne yhteen soppii

 

On ollut etuoikeutettua tehdä kahden eri päävalmentajan kanssa töitä. Se on hienoa huomata myös itsestään sen, että vaikka Veijo ja Tirri on todella erilaisia persoonia, niin itsellä on ollut ainakin todella helppoa ja antoisaa työskennellä kummankin kanssa. Tästä ei ollut mitään tietoa muistaakseni kun apuvalmentajaksi hain, että päävalmentaja vaihtuu. Ajatuksia tais olla Veijolla vähän ilmassa. Myöskään apuvalmentaja ei ihan kaikkiin sisäpiirin asioihin pääse käsiksi. Kuten vaikka tähän vaihdokseen, koska itselle tuli täytenä yllätyksenä myös valinta. En ollut kuullut mistään ennakkoon ja näin oli valmentajat varmasti tarkoittanutkin. Tai jos Veijo on mulle jotain vihjannut, niin en ole sitten todellakaan kuunnellut.

Veijon kanssa työskentely oli jo alkuun tuttua, koska Veijo on meidän tiimin valmentaja. Veijo myös valmensi ensimmäisen kevään meidän koko luokkaakin. Joten Veijon kanssa ei sinällään ollut mitään opettelua työskentelyyn. Veijon kanssa on mahtavaa työskennellä, koska keskitytään asioiden pienen pieniin vaikuttajiin ja pureudutaan oikean kunnolla ratkaisuihin. Veijon kanssa keskustelut menee aina syvemmälle ja avaa omia ajatuksia uudelle tasolle. Olin kovin mielissäni myös kun meillä näkemykset kohtasivat hyvin vaikkapa teemojen suhteen. Teematkaan ei päätetty kuitenkaan tuulesta temmattuna, vaan esimerkiksi auttamisen teema syntyi erilaisista puheensorinoista. Alumnien puolelta oli kesän aikana monen eri koukun kautta kantautunut mun korviin, että yhteisö ei ehkä ole niin tiivis enää kuin ennen. Auttaminen on jäänyt paljon vähemmälle ja kilpailua rahasta oli syntynyt paljon enemmän kuin joidenkin alumnien aikaan. En siis itse edes tiedä ketä nämä henkilöt ovat, mutta luotan siihen sokeasti, että kukaan ei tahallaan paskaa puhumaan tuosta aiheesta. Siksi huolestutti tämä asia. Veijon kanssa sitten päätetiin, että lähdetään auttamisen ja läpinäkyvyyden teemoilla hitsaamaan entistä tiiviimpää yhteisöä. Yksi pointti johtamisestani tähän väliin, koska se on tärkeä tähän aiheeseen. Apuvalmentajalla on tehtävänä järkätä Proakatemiapäivät, kevätkarkelot, pikkujoulut ja vuosigaala. Päätin heti alussa, että en todellakaan järkkää näitä. Vaan delegoin ne eteenpäin. Yksi omista vahvuuksistani on nimenomaan laadukas delegointi. Etsin ne oikeat ihmiset, jotka innostuvat jonkin asian tekemisestä. Vuosigaalaan etsin nimenomaisesti varta vasten tietyn henkilön käsiini ja kysyin, että otatko kopin tästä. No se onnistuikin pirun hyvin, koska vuosigaala nousi taas uudelle tasolle. Siinä kaikessa on jotain näkymätöntä voimaa. Kun joku kysyy varta vasten järjestämään jonkin asian, niin se herättää jo paljon enemmän motivaatiota kuin vain hommien jakaminen vaikka johtoryhmän kesken. Ajatuksella ota sää vaikka tää. Myös se tuo merkityksen tunteen, että nyt kun mua on tähän pyydetty, niin tää pitää hoitaa mallikkaasti. Veijon kanssa tiivistettynä työskentely oli isojen ajatusten yhteen niputtaminen ja kevyt pohdinta miten lähdetään viemään eteenpäin. Sitten vastuu jäikin itselleni viedä hommat eteenpäin parhaaksi näkemälläni tavalla.

Sitten vaihtuikin päävalmentaja Tirriin ja siinä olikin sitten käsinojien puristamista kerrakseen. En todellakaan sano pahalla, vaan ehdottomasti parhaalla mahdollisella tavalla. Siinä naisessa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ainakin näin voi sanoa, kun on ensin puoli vuotta Veijon kanssa ensin rauhallisesti ja syvästi pohtivasti tehty asioita. Sitten hyppäät Tirrin kelkkaan ja mennäänkin juosten mäkeä ylös, että päästään laskemaan pulkalla alas ja tuntemaan vauhti korvissa. Veijonkaan kanssa ei kuitenkaan tekeminen ole mitään vetelehtimistä. Tirrissä huokuu kyllä aito palo omaa työtään kohtaan. Pienetkin asiat koetaan myös merkityksellisenä, ihan niin kuin Veijonkin kanssa. Tirrin kanssa se puhuminen on vaan todella nopea tempoisempaa. Ensin puhutaan asiasta, pohditaan tarpeita ja sitten yhtäkkiä jo tehdäänkin ilmoitusta tai päätöstä edetäksemme. Tähän kyseiseen prosessiin menee yleensä siis 15-30 minuuttia. Veijon kanssa saatettiin pohtia toista tuntia yhtä asiaa, kun taas Tirrin kanssa painetaan viisi asiaa kahteen tuntiin. Veijo myös tekee työtänsä suurella palolla ja rakkaudella. Veijosta myös löytyy se kreisi puolikin, kun päästään vaan oikeaan tilanteeseen.

Kummatkin näistä on hienoja tyylejä tehdä. Hienoa on se, että kun ollaan tekemässä ratkaisuja, niin asiaa on oikeasti pohdittu ja keskusteltu. Hienoa on myös se, että saadaan parissa tunnissa todella paljon aikaiseksi ja suunnat selkeiksi. Ero apuvalmentajana näissä kahdessa oli se, että Veijolle itse ainakin ehdottelin paljon vaihtoehtoja koko ajan, että saadaan asioita myös päätettyä saman palaverin aikana ja löydettyä niitä suuntia. Tirrin kanssa välillä vähän toppuuttelen tai annan vaihtoehtoista näkökulmaa. Työskentely yhdessä on siis kummankin vastuulla ja tukea toisen tapoja tehdä omalla tekemisellään. Yksi yhteinen asia on se, että näiden kahden kanssa kun on saanut työskennellä. On oppinut aivan saamarin paljon johtamisesta, yhteisöstä, visioinnista, arvojen näkymisestä ja niiden johtamisesta, prosesseista, päätöksenteosta, viestinnästä ja ihan vain laadukkaan yhteistyön merkityksestä.

 

Asiat, joita et välttämättä näe

 

Johtamisessa on paljon asioita mitä teet yksin. Kun puhutaan esimerkillä johtamisesta, niin se on sitä mitä yrität viestittää muille ilman, että kerrot sitä ääneen. Esimerkillä johtamisen voi laittaa näin pieneen kehykseen. Jos olet Proakatemian lavalla pitämässä puhetta ja puheessa moralisoit koko yhteisöä siitä, että keittiötä ei taas ole pidetty puhtaana ja se on paskainen tälläkin hetkellä. Mikäli et itse tee asialle ikinä yhtään mitään, niin ei kukaan muukaan lähde sitä omaksumaan. Johtaja näyttää omalla tekemisellään sen, että mikään tehtävä ei ole hänen alapuolellaan. Rehellisesti myönnän tässä, että en minäkään ole aina laittanut sitä pirun kuppia pesukoneeseen tai laittanut sitä pesukonetta päälle. Kahvia keitän kyllä aina kun sitä ei ole, koska kuulun suurkuluttajiin. Myös alkoholitölkit menevät aina sinne paikalle, minne ne kuuluukin. Koska siitä ei vain yksinkertaisesti saa lipsua. Miksi sitten itsekään en laita sitä kuppia aina pesukoneeseen? Onhan niihin lukemattomia tekosyitä mikä ei ikinä ole hyvä. En lähde edes puolustelemaan. Vaan se, että apuvalmentajana ymmärsin, että johtamisessa on kysymys niin isoista asioista, kuin myös niistä pienistäkin. Itse asiassa ne pienet asiat ovat niitä mitkä synnyttävät kaikista eniten luottamusta. Brené Brown kirjassaan Rohkaiseva johtaja (2019) kertoo näin. Siksi kuitenkin aina yritän jatkossakin laittaa sen kupin sinne astianpesukoneeseen ja koneen päälle, jos se on täysi sekä keittää kahvia kun sitä ei ole. Yhteiset hommat on jokaisen yhteisön jäsenen vastuulla.

Auttamisen teeman päätöksen aikana tein itselleni lupauksen. Ihan kuka tahansa, missä tilanteessa tahansa tulee pyytämään apua, niin minä autan. Näin myös tein. Myöhästyin välillä tiimini pajoista tai palavereista, koska autoin ihmisiä heidän ongelmissaan. Mikäli en osannut auttaa, niin yritin ohjata henkilön oikealle henkilölle, joka osaisi auttaa. Tai sitten lähdin selvittämään itse asian laittaa esimerkiksi valmentajilta. Johtamisessa on tärkeää pitää omat puheet aitona. Mikäli teemana auttaminen, niin johtajan pitää elää sitä teemaa. Aivan mikä tahansa homma itselläni oli kesken, niin autoin aina kun sitä minulta pyydettiin. Onneksi kukaan ei tullut mua kuitenkaan pajasta kiskoon ulos. Muutamasta palaverista jouduin kyllä karkaamaan hetkeksi, koska oli suuri avun tarve.

Apuvalmentajan nimi vähän hämää. Apuvalmentajana toimiminen on ensisijaisesti johtamisen tehtävä. Kuitenkin aika ajoin tulee tilanteita, jolloin valmentamisen työkalut tulee hyvään käyttöön. Näitä tilanteita on esimerkiksi ongelmien ratkaisu, kun joku tulee tuohtuneessa tilassa kertomaan, että nyt asiat menevät päin metsää. Vaikka itsellä ei välttämättä ole osaa eikä arpaa asiaan, niin velvollisuus on kuitenkin yrittää ratkaista asia. Onhan apuvalmentaja kuitenkin yhteisössä johtaja. Pahin mahdollinen tilanne olisi johtajana ruveta sanomaan vain suoraan, että ei noin vaan näin ja niin poispäin. Eih, ei niin. Vaan kuuntelemalla, kysymysten kysymisellä ja yhdessä ratkaisun etsimisellä pääsee parhaimpiin tuloksiin.

Oma mindset on myös tärkeä. Näetkö haasteet turhauttavina vai kiinnostavina? Itselläni on ollut aina ongelmia oman mieleni pahoittamisen kanssa ja turhautumiseni kanssa. Olen ihan kunnolla lukenut kirjoja, miten päästä niistä eroon. Pitkälle on tultu, koska vaikka olen myös apuvalmentajana välillä turhautunut johtoryhmän keskusteluun ja päinvastaisiin näkemyksiin omieni kanssa. Niin enää en tuo niitä esiin. Kuten toin silloin kun olin Hurman BL. Luin kirjan Mindset (Dweck 2018), joka on paras tietokirja minkä olen koko elämäni aikana lukenut. Mainitsen aina tämän, kun on mahdollisuus, koska kirja muutti oman ajattelutapani. Kuinka usein joku kirja tekee niin? Tämä kirja on auttanut näkemään kasvun joka paikassa. Ei vain itsessäni, vaan päätöksissä, asioissa, muissa ihmisissä ja elämässä ylipäänsä. En aina suhtaudu joka asiaan kasvun asenteella, koska voin myös päättää niin. Silti ennen olin täysin vain muuttumattomuuden asenteessa, niin on se paljon jo se, että on vaihtanut pääsääntöisesti ajatusmaailmansa kasvun asenteeseen.

Johtaminen ei ole mitään lineaarista työtä ja yksi polku tai muotti sopiin kaikkeen. Johtaminen on pirun kompleksista duunia ja Proakatemia ei ole mitenkään yhtään vähemmän kompleksinen paikka. Apuvalmentajana ylipäänsä johtamisen syvällisempi ymmärtäminen on auttanut tehtävässä. Alf Rehn on kirjoittanut kirjan Johtajuuden ristiriidat (2018), missä hän kuvailee todella tiivistetysti ja napakasti, miten johtaminen ei ole vain tehtäviä to do-listassa. Omia vahvuuksia on ollut todella rauhallinen ja tyyni suhtautuminen kaikkeen. Siitä olen saanut myös hyvää palautetta. Toisaalta se on myös puraissut vähän nilkkaan, kun pitäisi olla pirun innostunut (mitä myös olen) vaikka pajauudistuksesta. Kaikkien pitäisi nähdä se innostus. Olin siis erittäin innostunut, mutta välillä on vaikeuksia näyttää sellaista ilakointia.

Myös rohkeus on ollut yksi vahvuuksia ja johtajan pitää olla rohkea. Rohkeus on itse asiassa ensimmäinen arvoni. Rohkeus tarttua vaikeisiin tilanteisiin, rohkeus myöntää omat virheeni ja rohkeus kysyä, kun on aivan hakoteillä. Nuo ovat olleet onnistumisia. Myös koen, että olen saanut olla oma itseni, vaikka olenkin johtaja. Johtajuudessa on puhetta, että pitää olla sitä ja tätä. Ja Niin pitkääkin olla. Kyllä johtajaksi kasvetaan enemmän kuin synnytään. Välillä sitä käy kamppailua itsensä kanssa, että menettääkö oman itsensä johtajan tehtävässä. Itse olen kuitenkin kokenut, että olen voinut olla oma itseni. Kiroileva ja hieman epäsovinnaisia vitsejä (välillä) laukova.

 

Melkein viimeiset sanat

 

Viimeiset sanat tässä tehtävässä tulee annettua vasta viikon päästä. Kuitenkin pitää tämänkin tehtävän joskus loppua, ja niin myös tämän esseen. Kuitenkin se miten tässä tehtävässä on pärjännyt näin hyvin, johtuu siitä, että tukijoukot on laajat. Omasta tiimistä lähtöisin saa tukea. Hurma on joutunut vähän jäämään oman tehtäväni varjoon monesti. Viime marraskuussa olin melkeinpä vain apuvalmentaja, enkä Hurmalainen ollenkaan, kun en tiimin hommissa juuri kerennyt olla mukana. Tämänkin voi hyvin tiimin kanssa puhua ja heti syksyn alussa rehellisesti auki kun aloittaa apuvalmentajana. Näin itse sen tein. Omat prioriteetit olivat apuvalmentajan tehtävä ja Hurma. Eikä vain niin, että ne kaksi ovat isoimmat prioriteetit. Vaan myös niin, että piti osata priorisoida niiden kahden väliltä. Tilanteesta riippuen kumpi on tärkeämpi sillä hetkellä. Steve Jobs on sanonut, että priorisointi on johtajan tärkein työkalu. Fiksu mies sanon minä. Silti kyllä tiimi on aina tukenut. Valmentajat ja johtoryhmä tukee myös ja heidän ansiostaan tässä tehtävässä onnistuu. Kokemukset on myös tärkeitä ja kantaa niitä mukaan matkalla. Varsinkin itse olen kaikista parhaimmaksi kokenut sen, kun pitää epäonnistumiset päällimmäisenä mielessä. Enkä tarkoita sitä, että vielä parin vuoden jälkeenkin voivottelee niitä. Vaan se, että älä nyt vaan perkele enää toista kertaa tee samaa virhettä.

Mitä oppeja olen sitten kaikista eniten hyödyntänyt? Kirjoista saatuja oppeja. Osaa varmaan ottaa päähän se, että kirjoistako ne sitten ne opit löytyy. Jumalauta näin se nyt vaan on. Joten kirja käteen ja oppimaan! Aloita vaikka näistä, mistä mä olen aloittanut. Vielä alkuperäisessä lukemisjärjestyksessä. Näistä mä olen sen oppini johtajaksi löytänyt.

 

Kirjat:

Carol Dweck – Mindset

Petteri Kilpinen – Inspiroitunut

Elina Saksala – Tuottajan käsikirja

Patrick Lencioni – Paras mahdollinen joukkuepelaaja

Patrick Lencioni – 5 toimintahäiriötä tiimissä

Lauri Järvilehto – Näin teet itsestäsi mestari ajattelijan

Tony Dunderfelt – Ilon Psykologia

Annika Eklund, Tommi Lindholm, Jari Salminen – Taitava tiimivalmentaja

Adam Grant – Anna ja Ota

Risto Siilasmaa – Paranoidi Optimisti

Ilona Hiila – Tiimiäly

Phil Knight – Shoe Dog

Alf Rehn – Johtajuuden ristiriidat

Niko Leppänen – Itseluottamus

Jim Collins – Hyvästä paras

Brené Brown – Rohkaiseva johtaja

Kommentit
  • Veijo

    Olihan tämä nyt aikamoinen matkakertomus, ehkä makupala paremminkin. Paljon on oivaltamista johtamisessa ja paljon olet oivaltanut. Onni on ettei valmiiksi voi koskaan tulla.

    2.6.2020
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close