Miltä nyt tuntuu?
Esseen tyyppi: / esseepistettä.
KIRJALÄHTEET
| KIRJA | KIRJAILIJA |
|---|---|
Miltä nyt tuntuu?
Ahmin juuri useamman puhuttelevan ja erittäin hyvän kirjoituksen Uskalla innostua-sivustolta, ajatukset sinkoilivat ja päätin alkaa kirjoittaa. Mietin pitkään, mistä kirjoitan tai miten rajaan tätä ajatusten tulvaa – päätin lyhyesti pohtia, että miltä minusta nyt tuntuu.
Syksy ja kevät ovat aivan kohta paketissa, ensimmäinen vuosi ammattikorkeakoulua takana, ja ennen kaikkea pian puoli vuotta tiimiyrittäjänä ja Hurmalaisena takana. Tuntuu hyvältä, mutta epätodelliselta. Loppujen lopuksi aika on mennyt todella nopeasti ja sitä miettiikin, että miten osaa hypätä tulevaan kesään ja jälleen erilaisiin rytmeihin, kun kevään aikana vasta tottuikin tähän.
Aika ajoin koulun alkaessa sekä varsinkin vuoden alussa koin olevani juuri siellä niin paljon puhutulla epämukavuusalueella. Sana kaikuu korvissani ja koen sen jo hieman kuluneeksi. Valintani koulutuksen ja kehittymisen suhteen pistivät minut miettimään – punnitsemaan omaa elämääni sekä valintojani. Mistä olen esimerkiksi valmis luopumaan? Kaikessa ei voi olla täysillä mukana, harrastuksista täytyy nipistää. On annettava tiimillemme, Hurmalle ja omille opinnoille huomio ja panos. On joustettava omista aikatauluista ja on uskallettava heittäytyä uuteen.
Välillä olen joutunutkin miettimään, että miten minä olenkin valinnut juuri tämän polun? Polun, jossa joudun jättämään muita intohimon kohteita vähemmällä tai, jossa en voikaan vain yksilösuoriutua.
Luin Ilkka Koppelomäen kirjoituksen (2018), jossa hän toteaa, että haluaminen ja tykkääminen ovat kaksi eri asiaa. Tuo toteamus hymyilytti minua, kun oivalsin mielessäni, että nii-in. Halusin tähän koulutukseen, halusin mennä eteenpäin, haluan menestyä, haastaa ja kehittyä, haluan olla tiimipelaaja ja haluan olla osa Hurman menestystarinaa. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla kaikista parasta, kivointa ja ihaninta heti. Jostain pitää luopua ja asioita pitää miettiä, se ei välttämättä ole ollenkaan mukavaa.
Kaikesta ei siis tarvitse heti tykätä. Olennaista on se, mitä haluaa ja kuinka paljon on valmis haastamaan itseään saavuttaakseen sen. Ja hei, siinä on myös se riski, että siitä tykkää, ja paljon. Entinen yksilösuorittaja mielessäni kommentoi, että mikään ei ole niin hienoa ja kiinnostavaa kuin tiimin voima, yhdessä oppiminen, haastaminen ja tekeminen. Vau.
Voin siis todeta, että vaiherikkaan ensimmäisen vuoden jälkeen tuntuu hyvältä.
LÄHTEET
http://www.uskallainnostua.fi/blogi/epamukavuusalueella-olemisen-kaksi-puolta
Koppelomäki A. 2018. Epämukavuusalueella olemisen kaksi puolta. Uskalla innostua.
Tunnetilasi esseen jälkeen
Kommentoi
Salla Vaittinen
Vitsi mikä kirjotus Sanna!
Oon niin samaa mieltä tän esseen kanssa, tulipa hyvä fiilis lukea tää 🙂
Tavallaan itsensä haastamiseen jää koukkuun, varsinkin silloin kun on saanut palauduttua mukavuusalueelle ja mietittyä mitä on oppinut. Ja se mukavuusalue kasvaa ajan myötä ja sitä myöden mitä on valmis ottaa paloja epämukavuusalueelta eiknii? 😀
Kohti toista vuotta !
Sanna
Hei! Kiva, että tykkäsit lukea! Huomasin kommentin vasta nyt, mutta kiitos siitä. 🙂 Ihan totta ja mitä enemmän ajattelee taaksepäin, niin huomaa, mikä kaikki on ollut joskus niin epämukavuusaluetta, mutta nykyään täysin sitä helppoa ja mukavaa. Jännää elämää!
Minttu
Hyvä Sanna, mahtava pohdiskeleva kirjoitus. Nämä kirjoitukset missä jaetaan nimeomaan omia fiiliksiä, ovat parhaita. Jokainen voi lukea ohjeita itse kirjoista ja blogeista, mutta näitä missä avataan oikeita fiiliksiä, näitä ei voi lukea kirjoista suoraan.
Sun kuvaus ekan puolen vuoden jälkeen: “Tuntuu hyvältä, mutta epätodelliselta.” on hyvin tuttu myös mulle. Eka vuosi meni niin nopeasti, että ei edes ehtinyt tajuamaan, missä sitä oltiin ja mitä kaikkea tapahtui KOKO AJAN. Myöhemmin on sitten kiva miettiä, mitä kaikkea sitä sai aikaiseksi.
Mahtavaa, että huomaat olleesi ennen yksilösuorittaja, mutta nyt ajatuksen siitä ovat muuttuneet. Hienoa!
Sanna
Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että pidit kirjoituksesta. Itsekin tykkään lukea toisten pohdintoja ja koen sen mielekkäimmäksi tavaksi myös kirjoittaa, siinä pääsee ainakin itse syvemmälle aiheeseen.
Kiva myös kuulla, että joku on jakanut tai jakaa samanlaisia fiiliksiä. Aika menee nopeasti, mutta on myös hienoa huomata juurikin se kuinka paljon voi muuttua ja kehittyä.