Tampere
16 Oct, Saturday
4° C

Proakatemian esseepankki

Milleniaalien burnout



Kirjoittanut: Juho-Petteri Urhemaa - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Korkeintaan vähän väsynyt
Eeva Kolu
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Milleniaalien burnout

 

Ei se kai maailmaa kaada jos myönnän olevani työuupumuksesta palautuva yrittäjä. En usko, että ihan burnouttia tuli itselle vielä hankittua. Saikulle lähdin ottamaan iisiä, kyllä se tästä. Ainakin siltä tuntuu nyt. Elämä hymyilee jo tällä hetkellä ja homma tuntuu olevan jokseenkin reilassa. Palaan silti vasta myöhemmin takaisin töiden pariin ja sittenkin hiljalleen kohti täyttä ja normaalia arkea. Miksikö sanon tämän ääneen? No hitto vie tajusin, että ympärilläni ihmisiä alkoi pudota yksitellen saman diagnoosi pariin. Tajusin itse vasta, kun kuuntelin muita ja heidän kokemuksia, että samassa veneessä muuten ollaan. Itseä on turha ajaa piippuun ikinä ja toivon, että jokainen tarkastelee itseänsä nyt tämän luettua. Kyllä sieltä sängystä itsensä väkisin kampeaa ylös tarvittaessa, mutta onko se tässä kohtaa enää normaalia. Entä jos ei jaksa maksaa enää laskuja tai siivota asuntoa. Sovitut treffitkin peruuntuvat, kun hajoilee omassa sängyssä vapaapäivänä.

 

”Korkeintaan vähän väsynyt: Eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä” on kirja, joka puhuu milleniaalien burnoutista ja jaksamisesta. Otin tämän kiran kuunteluun, kun jäi sairaslomalle vetämään happea. Helpottava uutinen oli, etten ollut onneksi siinä jamassa missä kirjoittaja kuvailee itsensä olleen. Surullista kuitenkin miten ajaudumme monen asian alle puolittain vahingossa ja tipumme kelkasta, koska kynttilä paloi molemmista päistä. Itsellä tämä tapahtui puolittain tiedostaen, mutta rajan tultua vastaan yllätys oli suuri. Ajattelin ”olen aivan romuna, nyt en pääse enää sängystä ylös saatikaan töihin. En enää selviydy”, tämä oli aika herättelevä kokemus. Nooh pääsin lopulta ylös sängystä, mutta lääkäriin lähti samantien aika varaukseen. Luulin, että jaksaisin vielä tuplasti pidempään tätä kuormitusta. Näin lomalla tajuan, että ihme oli, kun jaksoin noin kauan.

 

Jokaisella on oma tarinansa väsymykseen, burn outtiin tai muuhun arjen hidastumiseen. Koemme asiat yksilöllisesti ja kantokykymme on uniikki. Kirjan kuunneltuani tajusin monen asian yhdistävän ihmisiä, jotka ajautuvat tälle väärälle puolelle tietä. Se ongelma piilee yhteiskunnassamme, itsessämme, muutoksessa työelämässä, ihailemissamme asioissa, somessa ja monessa muussa mistä en edes tiedä. Tämän estämiseksi on oltava tiedostavainen maailmasta, jossa elää. Jokainen ajaa lopulta itse itsenä tähän syvänteeseen tai sen reunalle, mutta ympäristömme voi tehdä vaikeaksi taistella tätä vastaan.

 

Minut pysäytti keskustelu tänä kesänä muutaman kaverini kanssa viinilasien ääressä. He opiskelivat vaikeasti päästävillä aloilla ja kertoivat molemmat olevan uupuneita ihan lääkärin lausuntoa myöten. Enkä yhtään ihmetellyt, kun kuulin heidän arjestaan, luoduista oletuksista ja opiskelumäärästä. Piti opiskella, olla alan töissä, verkostoitua, käydä ryyppäämässä, olla ainejärjestössä (jotta voidaan verkostoitua), piti olla hyvässä kunnossa, nukkua riittävästi, jaksaa hymyillä. Ei ihme, että vähän väsyttää… Tästä ilmiöstä puhutaan myös kirjassa. Elämme ihmiskunnassa, joka suorittaa ja mikään ei meinaa riittää. Milloin viimeksi pysähdyit vain ajattelemaan? Milloin viimeksi harrastit jotain ilman kiintopistettä korkealle asetetuista tavoitteista? Milloin vain nukuit ilman suurempaa analyysiä omista unistasi Ouran siivittämänä? Huomaatko, suoritamme liikaa kaikkea myös vapaa-aikaamme, jonka pitäisi palauttaa.

 

Kirjassa kerrotaan kirjoittajan havahtuneen turistibussissa siihen, kun kuski pysähtyi maisemapaikalle ja sanoi kuvien ottamisen olevan nyt vuorossa.  On toki kiva ottaa kauniista maisemasta muisto itselleen, mutta pysähdyttiinkö maisepaikalle suorittamisen takia. Kaunis kuva puhelimeen talteen ja instagramiin postaus #maisemagoals. Eikun seuraavaan kuvaukselliseen paikkaan. Kuinkahan moni katsoi oikeasti maisemaa rauhassa ja latasi siitä akkuja itseensä?

 

 

On oltava keinot palautua arjesta ja kaikki ei saa olla pelkkää suorittamista. Pitää löytää itselle mielekästä tekemistä. Tämä siivittää toki jälleen ihmisen suorittavaan itsetutkiskeluun. Ehkä sen kanssa kannattaa kuitenkin päästä maaliin, jotta pystyy muuttamaan rutiineitaan ja arkea tarvittaessa oikeaan suuntaan.

 

Mitä muutoksia itse aion tehdä?

 

Kirja antoi inspiraatiota ja työkaluja ongelman ratkaisemisekis. Tässä siis listaus asioista, jotka pyrin muuttamaan elämässäni. Tarvitsen riittävän määrän unta, siitä en voi tinkiä. Se on jaksamisen yksi peruspilareista, en voi oikasta tämän kanssa. Haluan luoda itselleni sopivan säännöllisen ruokarytmin. Haluan harrastaa riittävästi mielekästä liikuntaa, joka auttaa jaksamaan arjen keskellä. Haluan luoda perustani siis kunnolla kuntoon, jotta voin lähteä rakentamaan kunnianhimoista tietä, jonka olen suunnitellut. Se ei toimi jos olen ”korkeintaan vähän väsynyt”.

 

Mitä jää pois?

 

Liian pitkät työpäivät, en elä niitä varten. Osa merkityksellistä elämää on minulle vapaa-aikana tapahtuva ei suorittava elämä. Haluan harrastaa asioita, jotka tuovat hymyn kasvoille, nauttia kulttuurista ja nähdä kavereita&perhettä. Liian stressaavat asiat on syytä myös poistaa elämästäni. Huomasin, että liiketoiminta sellaiseen kuormitti minua liikaa, joten sen täytyy muuttua omaan balanssiin sopivaksi. On turha taistella mahdottomuuksia vastaan.

 

Lähteet:

Kolu, E. 2020 Korkeintaan vähän väsynyt. Helsinki. Gummerus Kustannus Oy

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close