Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Millaista sisältöä sinun tulisi tuottaa LinkedIn yritystilillä?



Kirjoittanut: Titta Savolainen - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Useita lähteitä
Useita lähteitä
Esseen arvioitu lukuaika on 8 minuuttia.

Millaista sisältöä sinun tulisi tuottaa LinkedIn yritystilillä?

LinkedIn on vuodesta 2002 lähtien toiminut verkostoitumispalvelu. Alunperin moni koki sen vain alustana, jossa on CV ja työmaailmasta tutut kontaktit. Viime vuosina sen suosio on kasvanut huomattavasti ja sitä käytetään nyt aktiivisesti sen alkuperäisen ajatusmallin mukaisesti, eli verkostoitumiseen. Henkilöprofiilien lisäksi LinkedInissä on mahdollisuus luoda käyttäjätilejä esimerkiksi yrityksille, organisaatioille tai yliopistoille ja monet tahot ovatkin hyödyntäneet tätä mahdollisuutta tuoda itseään esille tässä niin sanotusti bisnesmaailman sosiaalisen median kanavassa.

Proakatemian taipaleeni on nyt päättymässä ja markkinointi on ollut jatkuvasti mukana matkassa. Heti ensimmäisenä pinkkuvuotena olin osana Proakatemian markkinoinnin ja viestinnän tiimiä eli mavi-tiimiä ja vastasin tuolloin akatemian LinkedIn- ja Twitter-tilien sisällöstä. Lisäksi olen omassa tiimissä ja eri projekteissa tehnyt markkinointia ja kokeilujen kautta oppinut lisää sisällön merkityksestä ja siitä, mikä tekee toimivan sisällön. 

Isoimpana projektina vastasin vuoden 2019 Academic Adventures -tapahtuman markkinoinnista ja panostin merkittävästi LinkedIn seuraajien määrän kasvattamiseen ja julkaisujen sisällön laatuun ja määrään. Fiilis oli mahtava, kun yksi osallistujista kertoi löytäneensä tapahtuman verkostojensa kautta näkemässään LinkedIn-julkaisussa!

Tässä esseessä jaan teorian ja omien kokemusteni kautta vinkkejä siitä, mitä kaikkea LinkedIn markkinoinnissa kannattaa huomioida tavoittaakseen oman kohderyhmänsä. Jätän tässä ulkopuolelle kokonaan LinkedInin maksulliset mainokset, sillä kokemus niistä on kertaluontoinen. Vuoden 2018 Academic Adventuresin markkinoinnissa sitä kokeiltiin, mutta suhteessa Facebookin hintoihin, on LinkedIn huomattavasti kalliimpi. Esimerkiksi Proakatemian projekteissa suosittelenkin keskittymään maksuttoman sisällön tuottamiseen, kun LinkedIn yritysprofiileilla ei ole vielä satoja tai tuhansia seuraajia.

Teksti sisältää useita esimerkkejä Academic Adventures-tilin julkaisuista, kuvia klikkaamalla saat avattua ne kokoruudun tilaan.

Viimeistele yritysprofiili edustuskuntoon

Ennen kuin lähdet tuottamaan sarjan julkaisuja niin huolehdi, että olet viimeistellyt yritysprofiilin edustuskuntoon. Tämä tarkoittaa kansikuvan ja profiilikuvan (logo) lataamista sekä profiilin tietojen ja kuvauksen täyttämistä. Viimeistelty tili antaa kuvan vakuuttavasta julkaisijatahosta, millä taas on vaikutusta siihen, että ihmiset haluavat alkaa seuraamaan tiliäsi.

Mieti kenelle viestit ja markkinoit

Kaikki julkaisut tulee tehdä kohderyhmä huomioiden. Usein sanotaan, että LinkedInissä ihmiset ovat “bisnesmielessä”. Facebookista he etsivät paljon vapaa-ajan sisältöä, kun taas LinkedInissä surffailu tapahtuu usein ammatillisessa mielessä. Kartoita siis ketkä ovat kohdeyleisöäsi ja mikä heitä kiinnostaa. Onko kohderyhmäsi esimerkiksi B2B vai B2C-asiakkaita? Ovatko kyseessä opetusalan ihmiset, HR-alan ammattilaiset vai ICT-alan taitajat? 

Esimerkiksi Academic Adventures -tapahtuman kohderyhmää ovat kansainväliset opetusalan ammattilaiset. Tämäkin on joukkona laaja: opettajat, rehtorit, koulutuspäälliköt ja niin edelleen. Opettajia kiinnostaa enemmän miten Proakatemialla tiimioppiminen ja valmentaminen toimii käytännössä, mutta LinkedIn-julkaisujen avulla on myös pyrittävä vaikuttamaan päättäjiin, jotka usein hyväksyvät näiden opettajien osallistumisen tapahtumaan. Heidän päätökseensä taas vaikuttaa paremmin sisällöllä, joka kertoo tiimioppimismallin tuloksista lukuina tai tutkimuksilla suomalaisen koulutusjärjestelmän arvostuksesta. Academic Adventuresiin osallistuu paljon opetusalan ihmisiä, jotka eivät ole liiketalouden ja yrittäjyyden koulutusaloilta. Pelkän yrittäjyyden ei siis kannata olla markkinointikärki tapahtuman julkaisuissa, mutta ehdottomasti se on osa aihepiirin kiinnostavia julkaisuja ja vahvasti osa julkaisuja, jotka kertovat akatemialaisten arjesta. 

Sisältösi tulee siis olla monipuolista ja vaihtelevaa. Julkaisujen avulla haluat sitouttaa ihmiset seuraamaan tiliä ja osallistumaan julkaisujen tykkäyksiin, kommentointiin tai jakamiseen. Tätä varten sinun tulee panostaa sisältöön ja tuottaa sen avulla arvoa kohderyhmälle. LinkedInissä ei toimi suora “Osta tästä!” tai “Nyt tarjouksessa!” -tyylinen sisältö eivätkä Facebookin kaltaiset kilpailut. Jos LinkedIn ei ole sinulle kovin tuttu, suosittelen ensin seuraamaan jonkun aikaa sinua kiinnostavien yritysten tilejä ja kiinnittämään huomiota siihen, millaista sisältöä niissä julkaistaan.

Usein Proakatemialla näkee, kun akatemialaiset innokkaasti tykkäävät ja kommentoivat toistensa julkaisuja. Julkaisut ovat myös toisinaan melko vauhdikkaan oloisesti ja sisällöllisesti keskinkertaisesti tuotettuja. Tämä on toki kivaa ja kannustettavaa, mutta siinä on kuitenkin huomioitava se seikka, että onko heidän verkostoissaan sinun kohderyhmääsi vai ei? Vaikka julkaisut saavat näkyvyyttä, ne eivät välttämättä saa sitä juuri tavoittelemassasi kohderyhmässä. Ne eivät siis ole kovin kannattavia julkaisuja eivätkä luo vakuuttavaa kuvaa yritystilillesi. Panosta siis siihen, että luot julkaisuja nimenomaan kohderyhmäsi huomioiden ja käytät aikaa julkaisujen suunnitteluun ja viimeistelyyn.

Tee benchmarkingia sisällöstä ja aiheista

Sisältöä miettiessä kannattaa tutkia, ketkä ovat aihepiirisi tunnetut vaikuttajat, seuratuimmat yritykset tai muut tahot ja tapahtumat. Tee benchmarkingia eli vertaile muiden tilien julkaisuja ja niiden sisältöä LinkedInissä. Millaista sisältöä he julkaisevat? Mistä aihepiireistä? Millaiset julkaisut saavat eniten tykkäyksiä, kommentteja tai jopa jakamisia? Mitä avainsanoja käytetään? Onko sisältö kuvia, blogilinkkejä, tilastoja, videoita vai muuta? Ota mahdollisimman monta tiliä henkilökohtaisella LinkedIn tililläsi seurantaan ja poimi ideoita omiin julkaisuihin. Älä kuitenkaan sorru kopioimaan sanasta sanaan toisten julkaisuja!

Mieti aihepiiri ja avainsanat eli hashtagit

Vaikka yritystilisi aihepiiri pitäisi sisällään eri aiheita, tulee julkaisuillasi kuitenkin olla punainen lanka, joka ohjaa toimintaasi. Academic Adventuresin sekä Proakatemian tilien tapauksessa kyseessä oli tuoda esiin tiimioppimismallia ja yrittäjyyttä, niiden toimivuutta ja aitoja kokemuksia akatemialta. Tämän lisäksi Academic Adventuresissa tuotiin esimerkiksi esiin suomalaista koulutusjärjestelmää sekä Tampere3:sta. Proakatemian tilillä taas haluttiin houkutella nykyisten, entisten ja potentiaalisten opiskelijoiden lisäksi tiliä seuraamaan muun muassa eri yritysten edustajia mahdollisia yhteistyökuvioita silmällä pitäen. Siksi oli tärkeää tuoda esille esimerkiksi projektien laajaa skaalaa ja opiskelijoiden osaamista sekä akatemialaisten liikevaihtoa.

Myös Linkedinissä voi nykyään seurata hashtageja eli risuaidalla merkittyjä avainsanoja kuten Instagramissa. Lisäksi vaikka käyttäjä ei seuraisi jotain hashtagia, voi sanaa klikkaamalla tai sillä etsimällä selata muita aihealueen julkaisuja. Academic Adventuresille ja Proakatemialle yhteisiä tällaisia avainsanoja ovat #Proakatemia, #tamk_uas, #teamlearning, #learningbydoing, #entrepreneurship ja #education.

LinkedInissä kannattaa pyrkiä merkitsemään muita tahoja julkaisuihin kasvattaakseen julkaisun näkyvyyttä. Mieti siis, voitko merkitä eli tägätä ketään julkaisuissa? Esimerkiksi Academic Adventuresissa tägättiin usein Proakatemia ja TAMK ja haettiin näiden kautta lisää näkyvyyttä. Sisältö pyrittiin tuottamaan sellaiseksi, että halutessaan he voisivat jakaa julkaisun omalla sivullaan ja näin vielä lisätä julkaisun näkyvyyttä. Yksi Academic Adventuresin tilin suosituimmista julkaisuista on lainaus vuoden 2018 osallistujalta hänen kokemuksistaan tapahtumaviikosta. Julkaisu on tehty houkuttelevaksi kuvamuotoon pelkän tekstin sijaan ja lisäksi osallistuja on merkitty siihen tägäämällä, joten julkaisu on saavuttanut paljon näkyvyyttä hänen verkostoissaan, kun hän on itse vielä kaiken lisäksi kommentoinut julkaisua!

 

Kuva 1. Avainsanojen käyttö ja tägääminen

Kuva 2. Julkaisu ja lainaus tapahtuman osallistujan kokemuksista viikosta.

Panosta visuaalisuuteen ja vaihtele sisällön tyyliä

Mieti taas hetki Linkedinissä seuraamiesi yritystilien sisältöä. Millaista se on? Jos palaat tutkimaan julkaisuja niin huomaat, että harva julkaisu on puhtaasti pelkkää tekstiä. Lisää siis julkaisuihisi aina kuva, jos blogilinkin tai muun elementin kautta julkaisuun ei automaatisesti tule kuvaa. Pelkät tekstiä sisältävät julkaisut saavat huomattavasti vähemmän näkyvyyttä LinkedInissä

Kuvia varten voi olla kannattavaa miettiä omaa kuvapankkia, josta voit tarpeen tullen poimia kuvia julkaisuihisi. Sinun ei tarvitse olla ammattikuvaaja ja ottaa kuvia järjestelmäkameralla, nykyajan älypuhelimilla saat loistavaa sisältöä helposti! Jälleen kerran kannattaa tehdä benchmarkingia – millaisia kuvia muut ovat käyttäneet julkaisuissaan? Voitko koittaa ottaa samantyylisiä? Saisitko akatemialaisia auttamaan ja vaikka malleiksi kuviisi tai otettua ihan tilannekuvia pajoista tai projekteista? Heitä tiimillesi haaste ja järjestä paja, jossa ideoitte ja tuotatte kuvia LinkedIn-julkaisuja varten! Muista kuvien käytössä tekijänoikeudet, eli jos kuva ei ole sinun itsesi ottama, niin mainitse julkaisun lopussa sen ottaja.

Kuva 3. Proakatemian tägääminen ja kuvien käyttö sisällössä

Pidä mielessä, että visuaalisuus ei ole pelkkiä valokuvia. Hyödynnä julkaisuissa myös infograafeja, taulukoita ja lainauksia. Mieti voitko ilmaista haluamasi asian tekstin sijaan osittain kuvana? Esimerkiksi Academic Adventures -tilillä tein edellisvuosien osallistujien kokemuksista Canvan avulla kuvan, jonka julkaisuun kirjoitin saatetekstin. Samoin Proakatemian opiskelijatyytyväisyys infograafin muotoon tehtynä tavoitti mahtavan määrän tykkäyksiä! 

Kuva 4. Infograafi ja saateteksti Proakatemian opiskelijatyytyväisyydestä

Muista myös, että kaiken sisällön ei tarvitse olla sinun itsesi tuottamaa! Voit jakaa tilillä aihepiiriin liittyen esimerkiksi kiinnostavia videoita, lehtiartikkeleita ja blogitekstejä. Tällaisia olivat Proakatemian tilillä esimerkiksi artikkelit, jotka käsittelivät nuorta yrittäjyyttä ja yrittäjyysopetusta. Academic Adventuresin tilille arvokasta sisältöä olivat esimerkiksi suomalaiseen koulutusjärjestelmään liittyvät julkaisut. Muiden sisältöä jakaessa pidä huoli, että lähde on luotettava ja kirjoita aina julkaisun saatteeksi oma houkutteleva saateteksti.

Kuva 5. Ulkopuolisen sisällön jakaminen oman saatetekstin kera

Mieti tarkkaan, mitä julkaisulla haet takaa

Julkaisuja ei koskaan tulisi tehdä siksi, että et ole ehtinyt päivittämään tiliä viikkoon ja nyt tulisi pian keksiä jotain julkaistavaa! Tavoitteenasi ei ole julkaisujen määrä, vaan niiden laatu. Sinun tehtävänäsi on luoda julkaisuilla arvoa lukijalle. Auta, anna lisätietoa, mielenkiintoisia faktoja ja niin edelleen. Tavoitteenasi on, että kohderyhmäsi jakaa julkaisusi! Panosta siis sisältöön, kielioppiin ja asiallisuuteen. Asiallinen ei kuitenkaan tarkoita kuivaa ja puisevaa tekstiä – ei kukaan sellaistakaan halua jakaa eteenpäin. Asiallinenkin voi olla persoonallista!

Academic Adventuresin tilillä kiinnostavaa sisältöä olivat tiimioppimisen, tulevaisuuden koulutuksen ja yrittäjyyden lisäksi faktat suomalaisesta koulutuksesta. Tätä tukivat esimerkiksi julkaisut, joissa Suomi oli tilastoissa maailman ykkös maissa koskien koulutusta. Tämän lisäksi tärkeämpien julkaisuiden sekaan tein esimerkiksi julkaisun ystävänpäivästä, mutta siinäkin tekstissä huomioiden, miten tuoda tiimioppimista samalla julkaisussa esille. Muista taas kohderyhmäsi, sen sisällä mahdolliset alaryhmät ja keihin haluat vaikuttaa!

Kuva 6. Ystävänpäiväjulkaisu tiimioppimiseen viittaavalla saatetekstillä.

Yritystilillä et voi tehdä yksityistilin kaltaisia blogimaisia julkaisuja LinkedInissä. Tätä varten kannattaa olla yrityksesi verkkosivuilla blogi, josta jaat sisältöä LinkedIniin ja näin ohjaat kävijävirtaa nettisivuille. Älä kuitenkaan vain jaa linkkiä LinkedInissä ilman saatetta, vaan muista kirjoittaa koukuttava saateteksti ja lisätä kuva, jonka ansiosta lukija on kiinnostunut klikkaamaan linkkiä ja lukemaan koko blogitekstin!

Jos olet käyttänyt LinkedIniä henkilökohtaisella tilillä, olet varmasti huomannut, että LinkedIn näyttää sinulle julkaisuja, joista verkostosi ihmiset ovat tykänneet. Tässä on siis mahdollisuutesi saada myös yritysprofiilillesi näkyvyyttä.  Muista pyrkiä siis siihen, että julkaisusi saa tykkäyksiä nimenomaan tilisi kohderyhmässä!

Suunnittele ja luo markkinointikalenteri

Suunnittele julkaisut etukäteen – se helpottaa huomattavasti! Kun tulee yllättäviä muuttujia, tiedät jo valmiiksi, mitä julkaiset seuraavaksi. Suunnitteleminen ja sisällöntuotanto vievät aikaa ennen kuin siihen harjaantuu! Suunnitelmista saa myös poiketa sitä mukaan, kun vastaasi esimerkiksi tulee kiinnostava viimeisin tilasto tai artikkeli. Kokemuksesta Proakatemialla yllättäviä muuttujia tulee tuon tuosta ja jos tiedät, että sinulla on esimerkiksi mökkipajaviikko tai esseiden deadline edessä, kannattaa sen viikon julkaisut tehdä jo etukäteen. Sillä viikolla säästät huomattavasti aikaa, kun voit vain julkaista valmiit tuotoksesi tai jopa ajastaa ne etukäteen. LinkedInissä itsessään ei pysty ajastamaan julkaisuja ennakkoon samaan tapaan kuin Facebookissa, mutta tätä varten on olemassa eri työkaluja kuten Hootsuite ja Buffer.

Etenkin jos vastaatte markkinoinnista tiiminä, on tärkeää luoda markkinointisuunnitelma, josta käy ilmi jo aiemmin mainitut avainsanat ja määritelmä visuaalisista valinnoista kuten värimaailmasta ja fonteista. Määritelkää yhdessä, mikä on tyylinne ja sanomanne LinkedInissä. Jos markkinointia tehdään vähän sinnepäin toisella kädellä ja sisältöön ei panosteta, voi tilin seuraaja huomata, että julkaisujen taustalla on joka toinen kerta eri ihminen. Jälleen kerran tämä vie uskottavuutta tililtä ja sen julkaisuilta! 

LinkedInissä ei tarvitse julkaista edes kovin tiheään suhteessa Twitteriin tai Facebookiinkin. Pari – kolme julkaisua viikossa riittää. Kiinnitä myös huomiota siihen, koska julkaiset. Kokeile eri ajankohtia ja seuraa, onko niillä vaikutusta julkaisujen näkyvyyteen tai tykkäyksiin. Sekä Proakatemian että Academic Adventuresin kohdalla huomasin, että usein LinkedIn markkinointiin liittyvissäkin lähteissä suositeltu tiistai on hyvä päivä julkaisuille. Tämän lisäksi torstai toimi hyvin ja toisinaan myös lauantai, mutta silloinkaan en julkaissut niitä “viikon tärkeimpiä” julkaisuja. Huonoimpia päiviä julkaisuille olivat maanantai ja sunnuntai.

Seuraa dataa

LinkedIn antaa sinulle tilin ylläpitäjänä paljon dataa siitä, montako henkilöä on nähnyt julkaisusi, jakanut sen, tykännyt siitä, paljonko uusia seuraajia on tilille tullut tai onko tilin näkyvyys nousussa vai laskussa. Muista seurata dataa ja pyri oppimaan siitä!

Kannattaa seurata minkä tyyppinen sisältö saa eniten tykkäyksiä ja jakoja ja miettiä, miksi juuri ne?Mitä yhdistäviä tekijöitä julkaisuissa on? Esimerkiksi Academic Adventuresin julkaisuista paljon suosiota saivat aiemmin mainitut edellisen vuoden osallistujan kokemus, infograafi akatemian opiskelijatyytyväisyydestä sekä mainosvideo tapahtumasta. Yksi suosituimpia oli myös julkaisu siitä, kun akatemian kv-tiimi kävi Englannissa Bishop Grosseteste yliopiston järjestämässä Team4Learning-tapahtumassa. Kyseiseen julkaisuun sai tehtyä useamman tägäyksen ja se sai myös paljon tykkäyksiä nimenomaan uusilta kansainvälisiltä seuraajilta, mikä antoi lisäarvoa tilin näkyvyydelle!

Kuva 7. Bishop Grossetesten ja Team4Learning tapahtuman tägääminen julkaisuun.

Viimeisimpänä: pidä hauskaa! 

Onhan tilin aihepiiri sellainen, että itse sytyt siitä? Jos markkinointi alkaa tuntua jatkuvalta pakkopullalta, on syytä miettiä, teetkö oikeaa asiaa. Jos olet osa markkinointitiimiä, kannattaa keskustella, mitkä asiat teitä kutakin markkinoinnissa kiinnostavat ja voitteko jakaa osa-alueita niin, että kaikki pääsevät tekemään itseään kiinnostavia asioita. Sinua esimerkiksi voi kiinnostaa videoiden editointi tai valokuvaus, mutta tekstin tuottaminen takkuaa. Voitte sopia ensin yhdessä, mikä on kunkin julkaisun näkökulma ja tavoite ja sitten jakaa sen niin, että toinen tuottaa visuaalisen materiaalin ja toinen siihen tekstisisällön. 

Minulle sekä Proakatemian että Academic Adventuresin markkinointi olivat lähellä sydäntä. Näiden tilien kautta sain harjoitella jo vuosia minua kiinnostanutta markkinointia ja sisällöntuotantoa ja yhdistää siihen visuaalisen puoleni. Samalla sain tuoda esille Proakatemian, tiimioppimisen ja yrittäjyyden sanomaa laajalle kuulijakunnalle. Palkitsevaa oli seurata dataa ja sen kautta sitä, miten sai kasvatettua seuraajamäärää ja julkaisujen näkyvyyttä. Koin onnistuneeni luomaan molemmille tileille vakaan pohjan seuraavalle saappaisiin hyppäävälle innokkaalle markkinoijalle. Vinkkini kaikille markkinoinnista kiinnostuneille on, että kannattaa rohkeasti vain aloittaa  ja kokeilemalla sitä oppii!

 

Lähteet

LinkedIn. 2019. LinkedIn Content Marketing – Tactical Plan. https://business.linkedin.com/content/dam/business/marketing-solutions/global/en_US/campaigns/pdfs/LNK_LMS_TacticalGuidetoLinkedIn_Rev.pdf

Suomen Digimarkkinointi. LinkedIn-yritysprofiilin luonti. https://www.digimarkkinointi.fi/blogi/linkedin-yritysprofiilin-luonti

The Manifest. 2018. 6 Types of Content You Should Be Sharing on LinkedIn. Julkaistu 19.8.2019.

https://themanifest.com/social-media/6-types-content-you-should-be-sharing-linkedin

Kommentoi