Tampere
05 Dec, Sunday
-20° C

Proakatemian esseepankki

Millainen olen johdettavana



Kirjoittanut: Marjut Palonen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Johdanto

 

Lähdimme Evisionissa pohtimaan millaisia olemme yksilöinä johdettavana. Tiimi koostuu yksilöistä ja niiden summasta, miten me yksilöinä voimme vaikuttaa tiimin kehitykseen, kiteytyy siihen, millaisia olemme johdettavina. Lähestyin tätä aihetta kirjoittamalla ensin oman pohdinnan, mitä mieltä itse olen itsestäni. Tämän jälkeen kokosin henkilöitä, jotka ovat olleet minuun nähden johtotehtävissä, jotta saan vertailua kohtaavatko omat näkemykset todellisuuteen.

 

Omasta mielestäni

 

Olen hyvin sääntöorientoitunut ihminen. Kun jotain sovitaan ja päätetään, noudatan niitä ohjeita. Tarvittaessa kuitenkin sääntöjä voidaan muuttaa, kunhan niistä on yhdessä päätetty, tai muutokselle on perusteet. Pidän siitä, että tausta on teoria/säännöt joihin voi tarvittaessa palata. Pystyn mielestäni kuitenkin nopeastikin sisäistämään muutokset ja toimimaan niiden mukaisesti.

Kyseenalaistan paljon asioita, jonka vuoksi olen toisinaan melko hankala. Evisionissa usein kyseenalaistan siksi, että miettisimme asioita mahdollisimman monelta kantilta, jotta oppisimme, että näkökulmia voi olla monia.

Kun saan kannustusta ja tukea, että olen menossa oikeaan suuntaan ja mielipiteelläni on merkitystä, toimin tehokkaasti. Olen melko epävarma itsestäni ja tekemisestäni, joten tuki tekee minulle hyvää. Se ei kuitenkaan tarkoita semmoista ”hyvä hyvä” -palautetta, vaan suoraa palautetta keskustelevalla tyylillä – arvostan rehellistä palautetta niin kehitettävissä asioissa kuin onnistumisissakin.

Heikkouteni on ehdottomasti epätasaisuus. Siihen vaikuttaa se, että teen aina satalasissa hommia, kunnes väsähdän ja tarvitsen täyslepoa. Olen aina ollut äärirajasta toiseen seilaava persoona. Nykyään tiedostan sen, ja pyrin opettelemaan siitä irti.

 

Muilta kuultua

 

Päätin kysyä Proakatemian sisällä olevilta henkilöiltä, jotka ovat olleet minuun nähden johtotehtävissä, millainen olen johdettavana. Mukana Evisionin BL/TL:n ja projektipäälliköiden kommentteja. Lisäksi pyysin kommenttia edelliseltä työpaikaltani sekä vanhalta joukkuekaverilta, joka on ollut kapteeninani.

Vahvuuteni on vuorovaikutustaidot, ja se, että olen hyvä lukemaan ihmisiä. Se tasapainottaa porukkaa, jossa olen. Voin tarvittaessa ottaa piileviä asioita esiin, tai kysyä yksilöiden jaksamisesta. Olen haastaja, joka ei tyydy siihen, että tehdään niin kuin ennenkin on tehty, ellei siihen ole hyvää perustelua. Pyrin kehittämään asioita eteenpäin ratkaisukeskeisesti.

Kehitettävää on se, että kun olen väsynyt, se näkyy ja kuuluu. Viestinnästä ja olemuksesta paistaa se, että olen väsynyt. Tämä piirre aiheuttaa toisinaan tarpeettomia konflikteja. Tulisikin kehittää omasta jaksamisesta huolehtimista, ja sitä, että vaikka toisinaan väsyttää, olisi silti asiallinen ja ammattimainen tiimiläinen. Näin ollen minusta tulisi tasapainoisempi johdettava.

Palautteen vastaanottamisessa on myös kehitettävää. Varsinkin kun työskennellään kavereiden kesken, toisinaan palaute saattaa mennä tunteisiin, jolloin menee hetki aikaa ennen kuin pystyn käsittelemään asian.

 

Pohdinta

 

Oma ajatukseni itsestäni verrattuna haastatteluista saatuihin kommentteihin mielestäni kohtaa hyvin. Oli mielenkiintoista ja kehittävää kysyä suoraa millainen minä olen. Tätä aioin tehdä jatkossakin. Mielestäni olen melko helposti johdettava, vaikka kehitettävää on, kuten aina. Aioin jatkossa kehittää itseni johtamista, etenkin aikataulutuksen ja sitä kautta jaksamiseni suhteen. Kiinnitän myös huomiota vahvasti siihen, että osaan olla ammattilainen, vaikka olisin nukkunut huonosti – en voi mennä montaa kuukautta putkeen sen taakse, että väsyttää, sen on loputtava, tai sitten jäätävä pidemmälle lomalle. Olen tehnyt päätöksen, että juuri nyt ei lomalle tahdo jäädä, vaan opettelen elämään itseni kanssa, vaikka se ei helppoa aina olekaan. Niin tiimiläisenä, kuin yksilönäkin, aioin opetella näkemään maailman positiivisemmassa valossa.

 

 

Lähde:

Haastattelut Iida Koskinen, Jenna Knuutinen, Irina Klimova, Arttu Hilli, Siiri Hyytinen, Marianna Erkkilä

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close