Tampere
28 Mar, Thursday
8° C

Proakatemian esseepankki

Miksi vihaamme?



Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Minä vihaan häviämistä! Miksikö? Vastapainona voittamisen halulle tarvitaan jotain yhtä painavaa ja synkkää, kuin on voittamisen riemu ja valo. Näin ainakin itselleni uskottelin. Vihaan häviämistä, koska rakastan voittamista. Onko maailma kuitenkaan näin mustavalkoinen? Tuskinpa tai ainakin erittäin harvoin. Aivan sattumalta kesken tiimidiili -kilpailun tuoksinan, kun olimme tiimini kanssa kirjastossa etsimässä kirjojen takakansista uusia ajatuksia innovoinnin tueksi, silmäni kohtasivat vihan punaisen kirjan selkämyksen, missä luki ”Miksi vihaamme?”. Kirjan nimen aiheellisuus etenkin seuraavan päivän tappion jälkisynkistelyissä tuntui kovin ajankohtaiselta ja aiheelliselta luettavalta. Löytäisinkö kenties helpotuksen tappiota seuranneeseen melankoliaan ja vihaan?

Vihan voima on jopa pelottava. Se kääntää hyvänä tuntemamme ihmisen hetkessä raivon valtaamaksi viholliseksi, jonka ajattelua ei enää läpäise yksikään rationaalinen argumentti. Tunteeseen on vastattava tunteella. Rauno Juntumaan Miksi vihaamme -kirja vastaa moniin vihaa koskeviin kysymyksiin, mutta jättää lukijalle kuitenkin myös paljon avoimia ajatuksia. Viha, kuten kaikki muutkin tunteet ovat evoluution meille muokkaamia mekanismeja, jotka pitävät meidät hengissä ja lajimme riittävä lukuisena sekä hyvinvoivana. Vihan tarkoitus on suojata meitä. Ilman vihaa emme kykene puolustautumaan emmekä pitämään kiinni niistä asioista tai ihmisistä, jotka meille merkkaavat eniten.

Jos kyse on itsemme ja läheistemme puolustamisesta, miksi vihaa esiintyy niin poskettoman paljon yhteiskunnassamme, joka on kuitenkin niin turvallinen? Tuskin täällä kenenkään tarvitsee todella vihata pysyäkseen turvassa. Vai tarvitseeko sittenkin? Olemme ajautuneet hiljalleen yhteiskuntaan, jossa sananvapaus on löytänyt uuden rajan. Meidän tarvitsee lähes jokaisessa keskustelussa miettiä tai jopa pelätä, ettemme vain luokkaa ketään.  Loukkaa käytämällä sanoja, jotka romuttavat pumpulin päälle rakennetut pilvilinnat, joissa rakennusaineina on käytetty mielipiteenvapauden muodostamaa mukavampaa totuutta. Tämä maailma on täynnä täysin järjetöntä vihaa, jolla joudutaan jatkuvasti suojautumaan epämieluisan kuuloisilta ajatuksilta, tai jopa tieteen osoittimilta totuuksilta. Tähän kyseenalaistavaan vihaan on vastattava vihalla, kuten eräät suvakeiksi leimatut ovat kuvanneet haluaan kriminalisoida heidän arvojensa vastainen ajattelu tai puhe.

Jos vain tietäisimme enemmän, niin vihaisimme vähemmän, tämä on yksi Juntumaan kantavia ajatuksia läpi kirjan. Viha vaikuttaisikin usein perustuvan vääriin olettamuksiin ja valheellisiin uskomuksiin, joiden koetaan olevan merkittäviä uhkia omien uskomustemme ja elintapojemme olemassa ololle, jotka nekin usein perustuvat yhtä epätosiin lähtökohtiin. Harvaan olemassa olevaan asiaan on hankala suhtautua vihalla tai synnyttää vihan tunnetta, jos asiasta tietää riittävästi. Lähes kaikelle on olemassa logiikan kestävä perustelu, myös vihan pidolle. Ja logiikan vihaaminen… no ei se ainakaan ole kovin loogista.

Palataanpa takaisin häviämiseen, miksi koen häviämisen niin suureksi uhkaksi olemassa ololleni, että vihaan sitä? Vihaan eli haluan siltä suojautua. Kovin harvoin kyse on kuitenkaan ollut elämän ja kuoleman pelistä, jossa oikeasti panokset olisivat nousseet kovinkaan korkealle. Miksi haluan niin palavasti voittaa kilpailun, jossa ei ole oikeastaan mitään suoraan mitattavissa olevaa palkintoa? Haluan voittaa niin paljon, että olen valmis pilaamaan muuten aurinkoisen perjantaipäiväni ja osan lauantaistani (sekä hetkittäisesti vielä sunnuntainikin) tappiossa kieriskelyyn? Eihän tähän oikeastaan ole annettavissa mitään järkevää selitystä. Mittaanko itseäni jatkuvasti vertailemalla itseäni muihin, enkä suo itselleni sitä, että joku voisi olla itseäni fiksumpi ja parempi? Kuulostaa kyllä tutulta. Totuuden hyväksyminen tappion kautta on hyökkäys omakuvaani kohti. En ollutkaan niin hyvä, kuin kuvittelin tai saatoin olla jopa väärässä. Oman epätäydellisyyden myöntäminen on ympäröity voimakkaimmalla vihan muurilla ja tähän muuriin häviämisen jälkeen törmään ja siksi kaiketi vihaan häviämistä.

Oma itsetuntemus on ympäröity ja suojattu monilla voimakkailla tunteilla. Ja tietämättömyytemme on kovin usein suurinta, kun pohdimme mitä tuon suojan takana on. Harva tuntee todella omaa itseään kovinkaan hyvin. Vai pystytkö sinä sanomaan täysin objektiivisesti, miten ja miksi moraalisi on rakentunut? Miksi joku on sinulle hyvää ja miksi sama asia voi olla toiselle pahaa? Harva jos kukaan tietää näihin kysymyksiin täydellisiä vastauksia. Mitä täydellisimmiksi vastaukset kuitenkin käyvät sitä enemmän turha viha muuttuu tyyneydeksi.

En kuitenkaan usko, että häviämisen vihaaminen on suoraan minulle pahasta, motivoihan se suoriutumaan parhaalla mahdollisella tavalla ja näin ruokkii voittamista. Vihaaminen on pahaa, jollen ymmärrä miksi vihaan ja kääntäisin vihan itseni tutkiskelun sijasta muihin. Suuret tunteet ovat kuitenkin avain suureen oppimiseen, kunhan tunteita osaa vain käsitellä oikein.

Viha on suoja omalle identiteetillemme ja läheisillemme. Yrittäjänä suojattavaa usein on kovin paljon ja veren himoisia riistäjiä (etunenässä verottaja) tuntuu vaanivan joka nurkassa. Tieto on kuitenkin valtaa myös yrittäjälle ja se auttaa suojautumaan vihaa vastaan. Arkipäivien energian kohdistaminen kiukutteluun vihan kohteita kohtaan tuottaa rahaa ainoastaan vihollisen kassaan.  Energia on suunnattava oppimiseen ja kehittymiseen ja annettava myös oman työn vihaajille rauha vihata. Haters gonna hate.

Kommentit
  • Noora-Emilia Hassinen

    Hienosti kirjoitettu essee!
    Kirjoitat todella mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa tekstiä. Esseessä näkyi selkeästi oma laaja-alainen pohdintasi aihetta kohtaan, jota oli hienosti peilattu käytännön tilanteisiin, mikä teki aiheesta lukijalle helposti lähestyttävämmän. Samaan aikaan tekstistä löytyi sopivassa suhteessa kirjasta sekä luultavasti muistakin lähteistä poimittua ja hyvin yhdisteltyä faktatietoa.
    Raaka rehellisyys itseä ja omia kehityskohteita kohtaan sekä kiinnostus ja huomiointi ympäristön vaikutuksesta toimintaamme ovat ihailtavia piirteitä, jotka huokuvat tekstistä läpi.
    Ajatuksia herättelevä essee, jonka aihepiiriin täytyy itsekin perehtyä tulevaisuudessa tarkemmin.

    11.5.2018
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close