Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Miksi opiskella ranskaa?



Kirjoittanut: Säde Tiirola - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Olen aina halunnut oppia puhumaan ja ymmärtämään uusia kieliä. Erilaiset kulttuurit ja uusien ihmisten kohtaaminen vieraista maista kiehtoo minua. Ajattelen, että ranskan kieli on hyvä kieli opiskella, sillä sitä puhutaan monessa maassa ja kielen tunneherättelyt ääntämisessä kuulostavat erittäin mielenkiintoisilta, joskin vaikeilta mielestäni.

Faktatietoa

Ranskan kieli on kansainvälinen työkieli, sen avulla voidaan synnyttää uusia suhteita niin työ- ja vapaa-ajan elämässä sekä se tukee monia muita kieliä. Yli 200 miljoonaa ihmistä puhuu ranskaa, viidessä eri maanosassa. Englannin kielen jälkeen ranska on eniten opiskeltu vieras kieli maailmassa ja suurin kulttuuri-instituutioiden verkosto ulkomaissa on Ranskalla. Ranskan kielen taito on hyödyllinen eripuolilla maapalloa niin Afrikassa, Euroopassa kuin esimerkiksi Kanadassakin. (Institut francais de Finlande).

Ranska on kansainvälisten suhteiden kieli. Se on työkieli ja virallinen kieli esimerkiksi YK:ssa, UNESCOssa, Natossa, Kansainvälisessä olympiakomiteassa sekä useissa kansainvälisissä oikeuslaitoksissa. Kieli kattaa myös EU-instituutioiden kotikaupunkien kielen Strasbourgissa, Brysselissä ja Luxemburgissa. Se on myös internetin kolmanneksi suurin käyttökieli ja antaa mahdollisuuden katsoa maailmaa uudesta näkökulmasta, esimerkiksi mahdollisuus ottaa selvää asioista kansainvälisten medioiden kautta. (Institut francais de Finlande).

Ranskan kielen oppiminen tukee muiden kielten oppimista. Yli 50% nykyenglannin sanastosta on peräisin ranskan kielestä ja siksi ranskan oppiminen tukee myös englannin kielen oppimisessa. Ranskan sukukielten, eli romaanisten kielten kuten espanjan, italian, portugalin ja romanian kielten oppimisessa ja tukemissa ranskan kielen taito on erityisen hyödyllinen. (Institut francais de Finlande).

Oma kokemukseni

Olen ollut vaihto-oppilaana Etelä-Amerikassa ja oppinut siellä espanjan kielen taidon. Nykyisin kielitaito on hieman heikentynyt, mutta huomaan sen tukevan minua ranskan kielen opiskelussa huomattavasti. Sanat ovat samankaltaisia ja osaan lukea ranskan kielistä tekstiä ymmärtäen sitä ilman, että minun tarvitsee kääntää jokaista samaa kääntäjällä suomen kielelle. Espanjan kielen taito auttaa minua myös ääntämisessä, koska erilaiset äänen nostot, painot ja laskut ovat minulle helpommin ymmärrettävissä ja selkeyttävät ymmärtämistä.

Erityisesti minua kiehtoo ranskan kielessä sen salaperäisyys ja ääntäminen. Sanotaankin, että ranska on kulttuurin – rakkauden ja henkevyyden kieli. Se antaa tilaa ajatuksille ja tunteille.

Puhutaan, että ranska on kulttuurin kieli kuten muodin, teatterin, urheilun ja arkkitehtuurin kansainvälinen kieli. Ranskan oppiminen merkitsee nautintoa melodisen, kauniin ja rikkaan kielen oppimisesta. Se on myös analyyttinen kieli, joka antaa rakenteen ajatukselle ja kehittää kriittistä mieltä. Keskusteluissa ja neuvotteluissa se on hyödyllistä ja tärkeä taito. (Institut francais de Finlande).

Olen aloittanut ranskan kielen opiskelun omatoimisesti netin kautta. Erityisesti olen hyödyntänyt Yleltä ranskan kielen opiskeluun tarkoitettuja materiaaleja, joissa pääsee kuuntelemaan ja lukemaan sekä harjoittelemaan kirjoittamista ja ääntämistä. Vaikeinta itselleni on ollut ääntäminen, tuntuu kuin puhuisin joskus peruna suussa. Ranskan kielessä on outoja ääntämisen muotoja ja jokainen lukija kuulostaa ääntävän korviini erilaiselta. Suosittelen kuitenkin tutustumaan ranskan kielen opiskeluun netissä ja hyödyntämään rajattomia materiaaleja sen opiskeluun.

Lähteet:

Institut francais de Finlande. 10 hyvää syytä oppia ranskaa. Frankofonia.

(http://www.france.fi/helsinki-fi/10-hyvaeae-syytae-oppia-ranskaa/)

Kommentoi