Tampere
18 Apr, Thursday
1° C

Proakatemian esseepankki

Miksi maltillinen sijoittaminen kannattaa?



Kirjoittanut: Säde Tiirola - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Miksi maltillinen sijoittaminen kannattaa?

”Sijoittaminen on varautumista ja panostamista hyvään elämään.” op

Sijoittaminen tarkoittaa tietyllä osuudella esimerkiksi osakkeiden ostamista tai erilaisiin rahastoihin sijoittamista, jonka tarkoituksena on tuoda tuottoa sijoittajalle. Sijoittamiseen on monipuolisesti tarjontaa ja mahdollisuuksia. Tuotto riippuu siitä, millaisesta sijoittamisesta on kyse ja millaisella riskillä. Esimerkiksi rahastosijoittamisessa korko, osuus ja aika määrittää usein tuoton suuruuden. Sijoittaminen on pitkäaikainen investointi taloudelliseen varakkuuteen, jossa raha laitetaan tekemään työ puolestasi.

Hajauttaminen vähentää riskiä

Sijoittamisessa hajauttaminen vähentää riskiä menettää tuottoa ja siksi maltillinen sijoittaminen on tehokasta pitkällä aikavälillä. Riskillä tarkoitetaan, että odotusten mukaista tuottoa ei saavutetakaan, vaan sijoitus voi tuottaa jopa tappiota. Kun rahan hajauttaa muutamaan eri osakkeeseen tai rahastoon, riski pienenee. Esimerkiksi yhteen yritykseen sijoittaminen voi viedä kaiken. Toisaalta suuremmalla riskillä voi sijoitus tuottaa enemmän. Mitä suuremman tuoton sijoittaja haluaa, sen suuremman riskin hän yleensä joutuu ottamaan.

Miksi aloittaa sijoittaminen nuorena?

Ennen sijoittamisen aloittamista kannattaa hahmottaa oma lähtötilanne. Taulukkolaskelma omasta varallisuudestasi sekä tavoitteellinen sijoitusbudjetti auttaa hahmottamaan lähtötilannetta. Sijoittamisessa aika on aina puolellasi, joten mitä aiemmin aloitat sijoittamisen, sitä varmemmin onnistut (https://www.sijoitustieto.fi/sijoittaminen).

Ajattelin, että sijoittaminen ei ole ollenkaan oma juttuni näin nuorena. Kuitenkin tajusin nopeasti, että mitä nuorempana aloitan sijoittamisen, sen varmemmin tuotto kasvaa korkoa pitkällä aikavälillä. Sijoittamisessa ”aika on rahaa”. Korkoa korolle ilmiön mukaisesti, sijoituksen vuosituoton perusteella voidaan tehdä ennusteita tuoton suuruudesta. Ymmärsin, että taloudellinen vaurastuminen voisi olla mahdollista sijoittamalla osan tuloistani pitkällä aikavälillä, ilman että itse tarvitsee tienata kaikkea.

Korkoa korolle ilmiö tarkoittaa sijoitettavan summan koron tuottoa. Jos vuosituotto on esim. 10% ja sijoitettu summa 2000€, niin yhdessä vuodessa tuotto on 200€ (2000*1,1=2200€). Sijoituksena tuotettu korko 200€ annetaan kasvaa tuottoa seuraavana vuonna samalla vuosituottoprosentilla ja sijoitettava summa on tällöin 2200€. 2 vuoden aikana alussa sijoitettu summa 2000€ on siis jo 2420€. (toinen vuosi: 2200*1,1=2420). Ja kymmenen vuoden kuluttua summa on jo n. 5187,49 (2000*1,1 potenssiin 10).

Tuottoa voi lisätä sijoittamalla joka kuukausi esim. 100€ lisää, jolloin tuotto-odotus 10% vuosiprosentilla on n. 26 000€. Tässä esimerkissä on laskettu alkusijoitukseksi 2000€ ja joka kuukausi lisätty 100€. Yhteensä itse sijoitettu summa 10 vuodessa on siis ollut 14 000€. (2000€+100€*12kk*10v), joka on kasvattanut korkoa n. 12 000€. Korkoa korolle laskurin avulla voi laskea ennusteita erilaisin tuotto-odotuksin ja sijoitussummilla. (www.sijoittaja.fi/sijoittaminen/paranna-tuottoa/korkoa-korolle-laskuri).

Sijoittajana yritys

Sijoittaminen on kannattavaa myös yrityksen näkökulmasta, sillä raha pankin tilillä ei kasva juurikaan korkoa. Voidaan ajatella, että sijoittaminen on investoimista ja rahan varastoimista riippuen sijoitettavasta paikasta. Yritys voi sijoittaa rahojaan esim. osakkeisiin tai joukkovelkakirjoihin. Valtion joukkovelkakirjoissa sijoitusaika on usein pitkä, eikä se välttämättä ole tuottavaa rahallisesti. Kuitenkin yritys saa säilöttyä rahansa ilman, että yritys maksaa pankille rahan määrästä tilillä. Toisaalta osakkeisiin sijoittamalla yritys voi saada tuottoa niin paljon, että se voi investoida esim. uusiin laitteisiin tai toimitiloihin.

Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close