Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Miksi juuri teidänkin yrityksen kannattaisi tehdä podcasteja?



Kirjoittanut: Santeri Simonen - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Podcast on uusi musta ja kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. Miksi sitten juuri Teidän yrityksenne kannattaisi lähteä mukaan tähän aaltoon? Palataan alkuun ajassa hieman taaksepäin, jotta ymmärrämme mistä puhutaan. Podcastien historiallinen tausta ajatus juontaa juurensa radioon ja siellä lähetettäviin ohjelmiin. Kuten kuitenkin kaikki hyvin tiedämme radiolähetystä, kuunnellaan perinteisesti taajuuksilla tai verkon yli livenä. Podcast taas on tallenne, jota voi kuunnella itselleen parhaaksi katsomassa hetkessä oli kyseessä sitten kotimatka, ruuanlaitto tai siivoaminen.

Varsinaisen podcast toiminnan historia juontaa juurensa 2000-luvun alkuun, jolloin tekstimuotoisia blogeja kirjoittaneet bloggarit halusivat nauhoittaa ajatuksiaan audiomuotoon. Siitä ne nopeasti alkoivat levitä MP3 soitinten ja mobiililaitteiden yleistymisen myötä ottaen kuitenkin toistakymmentä vuotta päästäkseen nykysuosioon. Nykypäivän uusi aalto podcastien kanssa koitti, kun suoratoistopalvelut alkoivat jakelemaan podcasteja ja alkoivat kulkea mukana helposti ja kaikkialle.

Miksi sitten juuri Teidän yrityksenne kannattaisi panostaa osa markkinointibudjetistanne tähän median muotoon?

  1. Audion uusi aika on nyt. Kiireisillä ihmisillä ei ole aikaa pysähtyä ja katsoa, mutta liikkeessä ja tehdessä he voivat kuunnella.
  2. Podcastin kautta on helppo jakaa erilaista informaatiota selkeässä muodossa keskustelevasti ja kiinnostavasti.
  3. Podcasteissa voidaan käyttää erilaisia lähestymiskulmia ja esimerkiksi draamallisia elementtejä. Se voidaan toteuttaa asiakeskeisesti tai viihteellisesti.
  4. Podcastit ovat edullinen tapa toteuttaa laadukasta markkinointiviestintää.
  5. Podcastin avulla brändiänne on mahdollista laajentaa ja vahvistaa myös äänimaailman osalta.
  6. Podcastin ympärille on helppoa toteuttaa kokonainen markkinointikampanja tai tapahtuma.
  7. Podcasteista on helppo toteuttaa myös muita some sisältöjä, kuten TikTokkeja, Reelsejä tai storyja.
  8. Podcast voidaan toteuttaa myös videomuodossa.
  9. Podcastin tuotantoprosessi on helppo ulkoistaa ja se on helppo jakaa kaikille suosituimmille alustoille.

Jos olet kiinnostunut podcastista osana markkinointianne, sovitaan tapaaminen ja keskustellaan lisää. Meiltä saat varsinaisten podcastien tuotannon lisäksi esimerkiksi jakelun, litteroinnit, graafisen ilmeen, käsikirjoituksen, markkinointikuvat- ja videot tai voimme hankkia podcastillenne jopa houstin!

Ole rohkeasti yhteydessä info@eastcoastevents.fi

Lähteet:
Aimola, L. 2021. Suomen podcast-kulttuuri – kehityskatsaus ja uudet muodot. Pro gradu -tutkielma.
https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/151257/Progradu_SuomenPodcastkulttuuri_painoversio_LauraAimola_2021.pdf?sequence=1
Kuva. Santeri Simonen. 2022.

Julkaistu alunperin East Coast Events oy:n sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuilla.

Hei ja tervetuloa tutkimaan millaisia ajatuksia allekirjoittaneen matkan varrella Proakatemialla on syntynyt!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close