Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Miksi juuri logistiikka



Kirjoittanut: Kimi Vierre - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Jo ennen ammattikouluun siirtymistä ja peruskoulun päättämistä, koin suurta painostamista suvun puolelta ryhtyä kuorma-auton kuljettajaksi, ja aina vastasin, että minusta ei ikinä tule logistiikka alan ammattilaista. Vaikka isäni, veljeni ja pappani työskentelevät perheyrityksessä logistiikan parissa. No… kuinkas kävikään. Nykyään työskentelen nuoren logistiikka-alan yrityksen operatiivisena johtajana, jossa satun myös itse olemaan osakkaana. Ei ilmeisesti mennyt niin kuin suunnittelin. Miksi näin? Todennäköisesti siksi, että hain proakatemialle siinä uskossa, että tulen löytämään yhtiökumppanini tätä kautta. Tällöin ajatuksiini oli hiipinyt idea siitä, että alalla ei ole niinkään väliä, kunhan pääsen toteuttamaan itseäni ja mullistamaan jollain tavalla alaa mihin ikinä tulenkaan päätymään.

Näin päästäänkin siihen, miten päädyin logistiikka-alalle. Yhtiökumppanini Arttu, muuttaessaan huomasi, kuinka hankalaa on saada käytetylle huonekalulle kuljetus. Näin ollen Arttu pitkään mietti mikä tähän olisi oiva ratkaisu, ja näin ollen päätyi kehittelemään logistiikka palvelua vertaiskauppaa. Arttu oikeastaan suunnitteli koko alkuperäisen idean ja esitteli sen minulle ja Tonille. Muutama kuukausi eteenpäin, olimme hakemassa Tuusulasta ensimmäistä yrityksemme pakettiautoa, ja pian pääsimmekin aloittamaan työt. Tässä kohtaa en osannut aavistaa, kuinka isoihin kuvioihin olimme hypänneet. Nykyään kehitämme jatkuvasti parempia palveluja kuluttajille muuttoihin ja vertaiskauppoihin liittyen. Olemme myös ottaneet osaksemme kehittää kierrätys palveluja, niin kuluttajille ja yrityksillekin. Tämän avulla pystyisimme vaikuttamaan selkeästi esimerkiksi rakennus jätteen kierrättämiseen.

Sattumalta olinkin päätynyt erittäin suurille markkinoille kilpailemaan erittäin isojen yrityksien kanssa. Nykyään vastaan yrityksessämme palveluiden myymisestä esimerkiksi rautakaupoille, sekä nykyisten asiakkaiden asiakashoidosta. Nykyään myös yrityksemme työllistää 4 kevytyrittäjää osa-aikaisesti ja pystymme tarjoamaan heille työtä esimerkiksi opiskeluiden ohella. Itse vastaan tällä hetkellä ajojärjestelyistä, jotta kevytyrittäjät tietävät milloin heidän tulee olla ajossa. On ollut mahtavaa tämän myötä päästä johtamaan omalla ihmisläheisellä tavalla ja oikeasti pyörittämään yritystä.

Luettuani kirjaa Logistiikan ja toimitusketjun hallinnan perusteiden kirjaa. Ajatuksen selkiytyi ja nykyään todellakin olen sitä mieltä, että olemme tulleet logistiikka alalle muuttamaan sen käytännön tapoja huomattavasti asiakaslähtöisemmäksi. Kyseisessä kirjassa käydään läpi sitä, kuinka esimerkiksi Suomessa vaaditaan huomattavasti enemmän asiakaslähtöisempää palvelua mitä tällä hetkellä tarjotaan. Näin ollen uskomme uutena yrityksenä olevamme hieman ketterämpiä kuin uudet yritykset ottamaan askelia tarvittavaan suuntaan kohti parempaa logistiikkaa Suomessa.

 

 

Lähteet Ritvanen, Inkiläinen, von Bell, Santala, Relander.  2011 – Logistiikan ja toimitusketjun hallinnan perusteet

 

Kommentoi