Tampere
16 Apr, Tuesday
5° C

Proakatemian esseepankki

Miksi Google markkinointi? 



Kirjoittanut: Arttu Hilli - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Miksi Google markkinointi? 

9.7.2019 

 

Minulla on hieman sellainen kutina, että Google markkinointi tahtoo alkaa unohtumaan todella monelta. Puhutaan niin paljon some-markkinoinnista ja sen sisällä varsinkin Instagramista, että Google jää aivan varjoon. Tähän voi olla syynä se, että omat yritys kuvioni pohjautuvat niin paljon alkavien yrittäjien maailmaan ja tätä myöten Instagramia painotetaan niin paljon, koska sitä on kiva kehittää. Siihen panostettaessa ei tarvitse taistella kaiken maailman nörttijuttujen kanssa. Ig:seen panostaminen on yleensä kivojen kuvien lisäämistä. En todellakaan väitä, ettei se olisi hyvä tai etten itse sitä tekisi, mutta siihen käytetty panostus syö paljon muusta markkinoinnista. 

 

Suurin osa ihmisistä on nykypäivänä Instagramissa, mutta se eroaa vielä tehokkuudeltaan hyvin merkittävästi Google markkinoinnista. Googlessa markkinoitava kohderyhmä hakee tarjoamaasi aktiivisesti, toisinkuin Ig:ssä sinun on aluksi saatava asiakas kiinnostumaan tarjonnastasi. Ero on samantapainen kuin ovelta ovelle myynnissä ja erikoistavarakaupassa myynnissä. Erikoistavara kauppaan astellaan sanomaan ” tarvin sellasen ja sellasen” kun taas ovelta ovelle myynnissä myyjän täytyy astella sanomaan asiakkaalle, että ” tarvit sellasen ja sellasen”. Vaikka Google markkinointi ei ole niin ”markkinointi aallonharjalla” on se kuitenkin todella tärkeässä roolissa asiakkaiden elämää. Vai väitätkö, ettet jotain hankintaa tehdessä tutki ensin Googlen antia? Siellä missä ovat asiakkaat, pitäisi meidän myyjienkin olla. 

 

Google markkinointi koostuu karkeasti kahdesta osasta: ”Search Engine Optimization (SEO)” ja ”Search Engine Marketing (SEM)”. SEO tarkoittaa lyhyesti sitä, miten Googlen hakukone saadaan pitämään sivustasi niin paljon, että se nostaa sen orgaanisessa hakutulos listassa korkeimmalle. Orgaaniset hakutulokset listautuvat sen mukaan, mikä sopii parhaiten käyttäjän hakutermiin. Google haussa orgaanisten hakutulosten yläpuolella on ”hakukone mainokset” (SEM). Nämä listautuvat Google hakuun sen mukaan, kuinka paljon yritykset ovat panostaneet tietyn hakusanan näkyvyyteen. Se on niin kuin huutokauppaa. Nämä yritykset antavat tarjouksia sen mukaan, paljonko yksi linkin klikkaus heille kustantaa. Vaikka korkeimman tarjouksen per klikkaus tiettyyn hakusanaan nousee yleensä korkeimmalle hakutuloksissa, vaikuttaa näissä kamppailuissa myös SEO. Jos on kaksi yritystä, joista toinen on panostanut hakusanaan enemmän, mutta saa huonomman arvosanan ”osuvuudesta” pärjää se listauksessa huonommin kuin se, joka on panostanut vähemmän, mutta ”osuvuus” on parempi. 

 

Kirjan ”101 kysymystä ja vastausta Google markkinoinnista – Risto Poutiainen” mukaan Googlen haut jakautuvat aihe piireittäin seuraavaan tapaan: informaatio 65%, tuotteet ja palvelut 20%, viihde 15%. Tämän tieto kannattaa Google markkinoijan ottaa muistiin ja toimia sen mukaan. Miten nämä pitäisi ottaa huomioon? 

 

Google markkinointi on hyvin pitkälti sitä, että sinun on kerrottava yrityksestäsi mahdollisimman selkeästi Googlelle, jotta se osaa ehdottaa sinua käyttäjille. Jos käyttäjät hakevat eniten informaatiota netistä, ja joista 9/10 (2006 huom. päivämäärä tilastot ovat voineet jokseenkin muuttua) hakee tietoa harrastuksiinsa liittyen, mistä asioista yrityksen kannattaisi Googlelle ja sen käyttäjille kertoa? Harrastuksista. Ja siihen sitten sopivasti suhteutettuna tietty määrä tuotteista ja palveluista ja loput silkkaa viihdettä. Kun kirjoitat, kuvaat tms. eniten sitä, mitä asiakkaat haluavat nähdä, tuotat heille niin paljon lisäarvoa, että he alkavat kunnioittaa yritystäsi ja hyvin todennäköisesti ostavat sinulta, jopa suorien kehotusten kautta sisällön seasta, sillä olet saavuttanut asiakkaisiin vahvan luottamuksen. 

 

Mieleeni juolahti hyvä esimerkki, jonka luin mielestäni ”Taivas + Helvetti kirjasarjan teoksesta”. Kirjassa kerrottiin miehestä, joka oli todella intohimoinen melonnan harrastaja ja hän tiesi aiheesta kaiken! Tämä mies oli kehittänyt oman tuotteen, joka liittyi jollakin tapaa kajaakin ”maille kiinnitykseen”. Kaikki myynti ja markkinointi tuotteesta tapahtui foorumeilla. Hän kävi avaamassa tietojaan, harvoin myytävään tuotteeseenkaan liittyen, mutta hänen käyttäjänimensä yhteydessä oli linkkin tähän ”maihin kiinnityskoukkuun”. Kauppaa tuli, ja muistaakseni paljon. Pelkästään siitä, että mies puhui ihmisille siitä mistä he halusivat saada tietoa ja luottamuksen saatuaan häneltä ostettiin tuotetta, joka liittyi aihepiiriin, muttei käytävään asiaan. Kun Google vielä poimii nämä foorumien vinkit ja listaa ne hakutuloksissa korkealle, on menestys miltei taattu.  

 

Älköömme unohtako Google markkinointia muiden tapojen varjoon. Maailma vaikuttaa jatkuvasti menevän siihen suuntaan, että asiakkaiden tehdessä ostopäätöstä, harkinta ketjuun liitetään Googlettaminen entistä vahvemmin. Jos tämä tulevaisuuden kehitys kiinnostaa, suosittelen lukemaan ”21 oppituntia maailmantilasta – Yuval Noah Harari”, siinäpä vasta teos. 

 

 

Lähteet:  

Sernovitz, Andy. 2009. ”Word of Mouth Marketing” Kamplan Publishing. New York. 

Lempinen, Marko. 2019. ”Harkimo -Tarina likaisesta Harrysta.” Otava. 

Poutiainen, Risto. 2006. ”101 kysymystä ja vastausta Google markkinoinnista”. Talentum. 

Google. ”Fundamentals of Digital Marketing”-kurssihttps://learndigital.withgoogle.com/digitalgarage/courses. Opiskeltu 1.6.-30.6.2019 aikana. 

Puustinen, Terho. Mäkeläinen, Mika. “Taivas + Helvetti” -kirja sarja. One on One Publishing Oy. 

Kommentit
  • Valitettavasti ei kaikki nettisivuja (aiheita) voi mainostaa Instagramissa, eikä Facebookissa mm uhkapelit. Twitter on vähän lojaalimpi.

    29.1.2020
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close