Tampere
18 Apr, Thursday
2° C

Proakatemian esseepankki

Miksi ajatella mitä muut ajattelevat?



Kirjoittanut: Aune Lampinen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Pajan aiheenamme oli ”uuden asian oppiminen”. Mietin mikä olisi sellainen asia, josta minulle olisi hyötyä niin päivittäisessä elämässä kuin koulussakin. Ei mennyt kauaa aikaa, kun havahduin, että mietin liikaa sitä, mitä muut ihmiset ajattelevat ja siitä minun täytyy oppia pääsemään eroon.

Havahdun välillä tilanteisiin, jossa en uskalla tuoda omia mielipiteitäni esille, sillä mietin mitä muut niistä miettivät. Kulutan liikaa aikaa muiden ihmisten mielipiteiden miettimiseen, tämä ei tapahdu vain puhumisissa, vaan myös miettiessäni esimerkiksi uskallanko pukea jonkun vaatteen ja mitä muut siitä ajattelevat. Kaikkia ei tarvitse miellyttää. Kuitenkin eniten katson asioita muiden näkökulmasta koulussa, esimerkiksi paja tilanteissa. Ajatteletko koskaan samalla tavalla?

 

Aiemmin haasteenani oli sanoa ystävilleni ”ei” hankalan tilanteen tullessa. Olen päässyt tavasta eroon, jossa yritän miellyttää muita olemalla samaa mieltä tai lähtemällä juttuihin mukaan, joihin en oikeasti haluaisi osallistua. Uutena haasteena on kuitenkin olla ajattelematta liikaa muiden mielipiteitä. Ehkä se kertoo omasta itseluottamuksesta, jota tarvitsisi vahvistaa. On turha epäillä omia mielipiteitään, vaan itseensä pitää luottaa tässäkin asiassa. Oman mielipiteen tulisi olla se merkitsevin sinulle itselle ja sitä pitää osata arvostaa. Jokaista mielipidettä tai sanomaasi asiaa ei tarvitse alkaa selittelemään tai perustelemaan. Täällähän eletään itseään varten, eikä jokaista ihmistä pysty, eikä pidäkään miellyttää.

 

Mitä sitten pelkään niin kovasti?Se on hyvä kysymys. En pelkää luovani eriäviä mielipiteitä tai herättäväni keskustelua asiasta. Ehkä pelkään, että ajattelen ajatukseni olevan väärä tai jonkun pitävän minua tyhmänä ajatukseni takia. Todellisuudessa mitään vääriä ajatuksia ei kuitenkaan ole. Jokainen saa luoda omat mielipiteensä ja ne kannattaakin usein kertoa muille. Moni asia voi jäädä kokematta, näkemättä tai tapahtumatta, jos ei itse uskalla niihin vaikuttaa. Oman mielipiteen esiin tuomisella ei kuitenkaan ole tarkoituksena saada kaikkia olemaan samaa mieltä, mutta se voi antaa uusia näkökulmia myös muiden ajatuksille. Turha tuhlata omaa energiaa muiden ajatusten miettimiseen, kun omiakin mielipiteitä voi kehittää. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö muiden mielipiteitä tulisi ottaa huomioon. Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, elämähän sujuisi mutkikkaasti, jos jokainen ihminen olisi aina samaa mieltä asioista. Ilman uusia ja eriäviä näkökulmia ei tule oppia. Silläkään ei ole merkitystä, vaikka olisit ainoa ihminen, joka on jotain mieltä asiasta, se tekee sinusta uniikin. Usein koulutilanteissa, joissa jätän sanomatta jonkin asian ajattelemalla ”ehkä tämä on ihan tyhmä juttu”, havahdun kun joku muu tuo asian esille. Huomaan jotain kehitystä jo tapahtuneen, sillä tällaisissa tilanteissa ajattelen, että miksi en itse sanonut asiaa äsken. Aiemmin en miettinyt näissä tilanteissa mitään. Ensimmäisenä syksynä uskalsin tuoda omat ajatukseni ja mielipiteeni pajatilanteissa paremmin esiin kuin nyt. Olen yrittänyt miettiä mihin se uskallus on kadonnut.

 

Yleisesti muiden mielipiteiden miettiminen vie valtavasti liikaa aikaa ihmisten hyvinvoinnista. Miksi luoda ylimääräistä stressiä sillä itselleen. Normaalissa arjessa uskallus tuoda oma ajatus esiin tai olla oma itsensä, vaatii vähän luottamusta. Luottamusta itseään kohtaan. Se että uskallat pukeutua haluamiisi vaatteisiin tai kutsua jonkun ihmisen kylään, vaikka pyykit ovat olohuoneessa kuivumassa, ei vaadi muilta mitään, vain itseltäsi. Ei tarvitse hakea muiden hyväksyntää, siihen että voit tehdä jonkun asian. Jos se ei miellytä toisia, se ei ole sinun ongelmasi.

 

Miten sitä sitten oppii olemaan ajattelematta mitä muut ajattelevat? ”Se, mitä päätät on sinua itseäsi varten, ei toisia.” (Askel terveyteen, 2019.) Uskon avaintekijän olevan juuri oman itseluottamuksen kasvattaminen pienin askelin. Se ei tapahdu yhdessä yössä, mutta esimerkiksi omien ajatusten esiin tuominen pikkuhiljaa saa sinut luultavasti huomaamaan, ettei se niin kamalaa olekaan. Uskalla olla oma itsesi ja hyväksy se, ettei kaikkia voi miellyttää. Kun alat luottamaan omiin valintoihisi, pystyt olemaan tyytyväisempi itseesi ja itseluottamuksesi kasvaa ja näin pystyt poistamaan turhan stressin elämästäsi ja keskittymään tärkeimpiin asioihin.

 

Lähde:

  1. Pelkäätkö liikaa muiden mielipiteitä? Askel terveyteen.

(https://askelterveyteen.com/pelkaatko-liikaa-muiden-mielipiteita/)

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close