Elämä on monimutkainen taival ja sen varrella on helvetisti asioita, jotka voivat mennä pieleen. Olemme kuitenkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että saamme itse päättää, mitkä näistä tapahtumista me kategorioimme negatiivisiksi ja mitkä taas positiivisiksi kokemuksiksi. Kaikki me kuitenkin toivomme itsellemme enemmän näitä positiivisia asioita, jotta voisimme elää hyvän ja onnellisen elämän sekä välttäisimme turhat ikävät hetket. Tästä syystä monet hakeutuvat varsin usein onnellisen elämän tietolähteiden luo, paremman huomisen toivossa. Valitettavasti onnellisuuden resepti ei löydy Me naisista tai Iltapäivälehtien horoskoopeista, vaan aivan jostain muulta.

Olen itse sellainen ihminen, että etsin vastauksia usein käänteisellä tavalla. Jos haluan tietää, kuinka paljon voin tienata sijoittamalla, niin lasken mieluummin, kuinka paljon häviän, jos en sijoita? Kyseessä on varsin helppo psykologinen kikka, jolla tykkään aktivoida ajatuksiani. Negatiiviset tuntemukset saavat minussa aikaan suurempia toimenpiteitä, kuin positiiviset tuntemukset. Siksi ehkä käteeni tarttuikin Mark Mansonin The subtle art of not giving a fuck. Kun sisimmässäni havittelin tätä onnellisuuden tunnetta, tarvitsinkin juuri päinvastaista. Kirjan, joka syyllistää, vituttaa ja harmittaa.

Mitä sitten onkaan tämä kirjan nimessäkin esiintyvä ”hiuksenhieno taito olla välittämättä vittuakaan”. Kuten jo alussa mainitsinkin niin, jokainen meistä voi pitkälti valita omat positiiviset ja negatiiviset kokemuksensa. Elämässä tapahtuvia asioita ei ole ennalta määrätysti jaettu jompaankumpaan kategoriaan, vaan me päätämme mitä mieltä olemme tapahtuneesta. Vaikka kirjankannen sanoma voi tuntua aluksi hyvinkin kyyniseltä ja kylmältä niin se ei sitä suinkaan ole. Tarkoituksena ei ole olla välittämättä, vaan pikemminkin välittää siitä mistä välittää. Sanon usein, että ”tilaan mahtuu vain tietyn verran *sijoita huoneessa oleva asia* (esim. ”Huoneeseen mahtuu vain tietyn verran itseluottamusta). Sama pätee näiden ”vittujenkin” jakamiseen. Ihminen on kykenevä välittämään vain rajatusta määrästä asioita. Tarkoituksena on olla välittämättä merkityksettömistä asioista, kuten esimerkiksi pienistä vastoinkäymisistä tai pelosta tarttua puhelimeen ja soittaa havittelemallesi asiakkaalle, sillä ne ovat usein vain onnellisuutesi esteenä. Kyse ei ole edes näinkään ”suurista” asioista, vaan saatamme pahoittaa mielemme mitä mitättömimmistäkin asioista. Totta kai elämäsi tuntuu olevan yhtä helvettiä, jos otat kierroksia pelkästään siitä, että linja-auto on n. 5 minuuttia myöhässä ja joudut kärsimään tappavasta -3°C pakkasesta.

We joke online about “first-world problems,” but we really have become victims of our own success. Stress-related health issues, anxiety disorders, and cases of depression have skyrocketed over the past thirty years, despite the fact that everyone has a flat-screen TV and can have their groceries delivered. Our crisis is no longer material; it’s existential, it’s spiritual. We have so much fucking stuff and so many opportunities that we don’t even know what to give a fuck about anymore. Because there’s an infinite amount of things we can now see or know, there are also an infinite number of ways we can discover that we don’t measure up, that we’re not good enough, that things aren’t as great as they could be. And this rips us apart inside.

Sekään ei valitettavasti riitä, että pystymme luomaan ongelmia tyhjästä, mutta usein me luomme niitä myös toisten ihmisten kautta. Ongelmamme ovat täysin subjektiivisia ja muista riippumattomia, mutta silti me onnistumme vertailemaan omaa säälittävältä tuntuvaa elämäämme muihin ympärillämme oleviin ihmisiin. Esimerkiksi sosiaalinen media on auttanut meitä luomaan tästäkin ongelmasta entistä relevantimman. Seuraat ihmisiä, jotka yrittävät aiheuttaa kateutta ja ihailua julkaisuillaan. Nopealla katsauksella jokaisen muun elämä näyttää aivan helvetin taianomaiselta ja tajuat ettet voi ikinä yltää heidän tasolleen. Ja tästä se kierre sitten taas alkaa. Selvä merkki siitä, että ihminen on evoluution huipputuote, kun se kykenee ajattelemaan omia ajatuksiaan ja vielä jopa kokemaan ahdistusta niiden seurauksena. Mikään toinen eliö maapallolla ei pysty pahoittamaan mieltään asioista, joita ei ole edes tapahtunut tai ei välttämättä tule edes koskaan tapahtuman. Positiivisten kokemusten haikailu on itsessään jo negatiivinen kokemus ja paradoksaalisesti negatiivisten kokemustesi hyväksyminen on positiivinen kokemus. Kaikki elämisen arvoiset kokemukset on voitettava ylittämällä nämä negatiivisina näyttäytyvät esteet.

Mikä tässä nyt loppujen lopuksi on edes ideana? Taito olla välittämättä vittuakaan on taito priorisoida elämässäsi tapahtuvia asioita. Opit ajattelemaan selvemmin, millä asioilla on loppupelissä merkitystä elämässäsi. Opit erottamaan nämä sinulle tärkeät asiat niistä, joilla ei ole vittuakaan merkitystä.

 “To not give a fuck is to stare down life’s most terrifying and difficult challenges and still take action.”