Tampere
26 Jan, Tuesday
0° C

Proakatemian esseepankki

Mikä meitä yhdistää?



Kirjoittanut: Jonna Leiniö - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan
Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa
Mark Manson
Dale Carniege
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Kirjoittajat: Essi Puurunen & Jonna Leiniö

 

Kyl ny onni potkas! Olemme tokaisseet toisillemme monta kertaa. Aivan opiskeluidemme alkutaipaleella tutustuimme toisiimme ja siitä asti olemme olleet kyllä aivan kuin paita ja peppu. Usein pysähdymme miettimään, millaista aika oli ennen sitä, kun meistä tuli ystäviä? Vai oliko sitä edes? Siltä se tuntuu, sillä emme voi ymmärtää, ettei toinen totta tosiaan ole ollut kuin vasta vajaan vuoden mukana toisen elämässä. Olemme päivittäin yhteyksissä ja hyvinkin perillä toistemme päivittäisistä tekemisistä. Näin ei ole aivan kaikkien ystävien kanssa. Mikä meitä sitten yhdistää? Jos nyt emme keskity pelkästään siihen, kuinka huumorintajumme, elämäntilanteemme tai kasvatuksemme ovat hyvinkin samanlaiset, vaan myös siihen, kuinka ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme kohtaavat, on tässä aikamoinen pala purtavaksi.

 

Luonteenpiirteissämme on paljon samaa, mutta myös eroavaisuuksia. Huomasimme, jo ystävyytemme alkutaipaleella toistemme vahvuudet ja heikkoudet. Toisessa on paljon sellaisia piirteitä, joita toisessa ei ole ja se saa välillä myös toisen tuntemaan alemmuudentunnetta. Olemme pystyneet keskustelemaan näistä asioista ihanan avoimesti ja kannustamaan toistemme heikkouksia ja nostattamaan vahvuuksia. Yksi vahva luonteenpiirre mitä me molemmat omaamme on suorituskeskeisyys. Tämä luonteenpiirre myös näkyy Proakatemialla hyvin vahvasti ja luo tietyllä tavalla yhteisöllisyyttä. Molemmat meistä ovat hyvin eteenpäin pyrkiviä ja välillä vauhti on niinkin kova, että päätä huimaa. Ideoita tulee ja menee, eikä välttämättä ehdi edes prosessoimaan asiaa, kun mennään jo kohti toista ja kolmatta. Silloin kuitenkin, kun asioita ruvetaan tekemään, on molemmilla halu olla erityisen hyvä, ellei jopa paras. Halu olla erityisen hyvä, ellei jopa paras saa motivaatiota tekemään asioita ja tekemään ne myös huolella. Yksi todella kiteyttävä lause, joka lukee Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta paskaakaan (2016) teoksen takakannessa, osuu sopivasti meidän molempien kohdalle. ”Älä yritä olla ainutlaatuinen. Keskiverto on ihan ok.” Tottahan tämä on, vaikka sen hyväksyminen saattaakin tuntua aika vaikealta.

 

Emme kuitenkaan koe olevamme uniikkeja tai, että tarvitsisimme minkäänlaista erityiskohtelua, kuten Mansonin teoksessa kerrotaan suorituskeskeisten ihmisten usein ajattelevan. Tämä heijastuu enemmänkin siihen, ettemme ole tyytyväisiä tai osaa arvostaa sitä mitä olemme saavuttaneet tai missä olemme hyviä. Joskus tämä ajatusmalli saattaa aiheuttaa sen, että kaipaa tietynlaista erityiskohtelua, sillä pelkää epäonnistuvansa täysin.

Manson (2016) sivuaa teoksessaan sitä, kuinka etuoikeutetun aseman voi perustella kahdella tapaa: ”Olen erinomainen, te muut olette surkimuksia – ansaitsen siis erityiskohtelua.” ”Olen surkimus, te muut olette erinomaisia. – ansaitsen siis erityiskohtelua.” Nämä ajatusmallit vaikuttavat toistensa vastakohdilta, mutta niillä on sama ydin. (Manson 2016, 60.)

 

Miten tämä suorituskeskeisyys sitten näkyy meidän molempien elämässä?

Tiedostamme molempien olevan suorituskeskeisiä ihmisiä jollakin tavalla. Keskustelimme siitä, kuinka tämä ominaisuus näkyy kummallakin omissa elämissämme. Ensimmäisenä Jonna kertoi tekevänsä to do listoja lähes päivittäin itselleen. Pienistäkin asioista koostuu pitkä to do lista päivälle, kun sinne listaa päivän tehtävät asiat roskien viennistä esseiden kirjoittamiseen. Essi taas kertoi ajattelevansa, että saa osittain suorituspaineita ympäristöstä ja tuntevansa itsensä ”riittämättömäksi” jos ei ole monessa asiassa mukana. Ajatuksia vaihtaessa hoksasimme, että molemmat ”kärsimme” suorituskeskeisyydestä, mutta hyvinkin eri tavalla. Toinen meistä suorittaa itseään varten, jotta päivä ei tunnu valuneen hukkaan ja toinen taas suorittaa, jotta voi tuntea hyväksyntää ulkopuolelta.

 

Koemmeko suorituskeskeisyyden negatiivisena vai positiivisena asiana?

Suorituskeskeisyys mielletään monesti negatiivissävytteiseksi, mutta me näemme asiassa sekä hyvää että huonoa. Koemme, että olemme aikaansaavia ihmisiä, kunhan vain tiedostamme syyn, miksi teemme niitä asioita mitä teemme. Pohtimalla ovatko ne oikeasti tärkeitä asioita ja sellaisia, joita haluamme todella tehdä ja jotka vievät meitä jollain tavalla eteenpäin omissa tavoitteissamme. Meillä molemmilla on pyrkimys muuttaa omaa suorittamista positiivisemmaksi asiaksi elämässämme priorisoimalla asioita ja miettimällä asioiden tärkeyttä. Koemme, että näin saamme ohjattua energiamme oikein ja tehostettua tekemistä entisestään. Näemme, että itsensä johtaminen ja tunteminen linkittyy vahvasti näihin asioihin ja niiden muuttamiseen.

 

Kelpaako se keskiverto?

Manson (2016) kuvailee teoksessaan, että useimmat ihmiset ovat keskivertoja monissa tekemissään asioissa. Tai vaikka olisikin poikkeuksellisen hyvä jossakin, muissa asioissa on todennäköisesti keskiverto tai hieman huonompikin. Koemme molemmat olevamme elämämme lähes jokaisella osa-alueella keskivertoja. Tajusimme kuitenkin keskustellessamme asiasta, että keskiverto tarkoittaa molemmille hieman eri asiaa, sillä saatamme katsoa sitä useasta näkökulmasta ja verrata eri asioihin. Kuitenkin yksi yhdistävä ja suuri tekijä on varmasti ollut se, että koulumaailmassa olemme molemmat kuulleet olevamme keskivertoja. Sellaisia tasaisia kasin oppilaita. Emme hyviä, mutta emme huonojakaan. Tämä on varmasti vaikuttanut ajatusmaailmaamme myös muissa asioissa. Heräsimme ehkä ensi kertaa siihen, kuinka molemmat kokevat olevansa keskivertoja suurimmassa osassa asioista, joita teemme. Toinen on kuitenkin saattanut pitää toista todella hyvänä jossain ja verrannut siinä taas itseensä ja kokenut olevansa keskiverto. Toinen on kuitenkin pitänyt itseään kyseisessä asiassaan keskivertona, joten tässä nähdään, että keskiverto saattaa tarkoittaa eri asioita meille. Tulimme myös siihen tulokseen, että tämä keskiverto ajattelu aiheuttaa meille myös pelkoa siitä, että pyrkimys sinne kaikista korkeimmalle saattaa jäädä tähtäämättä. Manson (2016) kertoo teoksessaan, että suurin osa ihmisitä on kyllä keskivertoja, mutta vain ääripäät saavat kaiken huomion. Voimme kummatkin allekirjoittaa vertauskuvan omasta koulu-urastamme, sillä vain heitä kehuttiin, ketkä olivat ”kympin oppilaita” ja heitä autettiin, keillä oli eniten vaikeuksia. Meitä niin sanottuaja ”keskivertoja” kehotettiin vain jatkamaan samaan malliin. Näistä asioista harvoin puhutaan, eikä pidetä mitenkään ongelmana. (Manson 2016, 63.)

Nykyään keskuudessamme vallitsee uskomus siitä, että jokainen on poikkeuksellinen jollakin tapaa. Julkkikset hokevat sitä, bisnesmogulit hokevat sitä, jopa poliitikot hokevat sitä. Silloinhan sen varmaan täytyy pitää paikkaansa? Tässä on kuitenkin ripauksellinen ristiriitaisuutta. Jos kaikki olisivat poikkeuksellisia, silloinhan kukaan ei olisi enää poikkeuksellinen? Manson (2016) kirjoittaa luvussaan kolme. Tavallisuutta kartetaan ja keskivertoisuus tarkoittaa epäonnistumista. Pahinta on sulautua joukkoon tai hukkua massaan. Harva uskaltaa hyväksyä tavanomaisuuden. Tällainen ajatusmalli saattaa olla vaarallinen, sillä ei hyväksy itseään sellaisena, kun on. Manson painottaa teoksessaan sitä, että ne harvat, joista tulee jotain ennennäkemätöntä, menestyvät nimenomaan siksi, että he eivät pidä itseään poikkeuksellisina. Tällöin on helpompi suorittaa, sillä stressi ja ahdistus katoavat, kun ei ole tarve todistella jatkuvasti omaa osaamistaan. (Manson 2016, 68.)

 

Lisää yhdistäviä tekijöitä?

Olemme kertoneet jo olevamme suorituskeskeisiä, keskivertoja ja niitä huumorintajuisia. Myös iso yhdistävä tekijä on, että olemme kovin ”syvästi tuntevia”. Tällä haluamme ehkä viitata empatiakykyyn mikä molemmilla on hyvinkin suuri. Emme pidä epämiellyttävistä ja kiusallisista tilanteista ja pyrimme välttämään konflikteja. Asetamme usein itsemme ”uhrin” asemaan, sillä emme halua toiselle pahaa mieltä tai haluamme heidän onnistuvan. Asetamme siis muut itsemme edelle hyvinkin monessa asiassa. Yritämme muistutella toinen toisellemme ajoittain siitä ja sen tuomista haitoista, mutta hetken päästä toinen tekee perässä. Stressitilanteet usein siitä, että riitänkö tai tulenko ymmärretyksi ovat tuttuja molemmille. Olemme puheliaita, hyvinkin tahdikkaita sellaisia kertoessamme asioita ja pahin tilanne olisikin se, että huomaamattaan tulee loukanneeksi jotakuta ja tästä aiheutuisi konfliktitilanne. Halumme kehittyä keskustelijoina on suuri. Kuinka tuon itseni selkeästi ja ymmärrettävästi esiin? Dale Garnegien teoksessa Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa (1981) luvussa 4 kerrotaan helppoja tapoja, kuinka tulla hyväksi keskustelijaksi. Garnegien painottaa, että hyvissä keskustelutaidossa tärkeintä on kuunteleminen. Hän jopa sanoo teoksessaan näin: ”Jos haluat tietää, kuinka saat ihmiset nauramaan itsellesi selkäsi takana, tässä on varma keino: Älä koskaan kuuntele ketään pitkään. Puhu itsestäni niin paljon, kun voit. Jos mieleesi juolahtaa jokin ajatus sillä aikaa, kun toinen puhuu, älä jää odottamaan, kunnes hän lopettaa, vaan keskeytä hänet kesken lauseen.” Mielestämme tämä oli hyvä muistus, vieläpä mielenkiintoisella tavalla. Kehotettiin tekemään asioita, jos välttämättä tahtoo unohtaa hyvän keskustelijan taidot tai ei niitä omaa ollenkaan. Jos siis tahtoo hyväksi keskustelijaksi, on tärkeää olla tarkkaavainen kuuntelija, olla aidosti kiinnostunut. Esittää kysymyksiä, varsinkin sellaisia mihin toinen mielellään vastaa. Tärkeää on myös rohkaista muita puhumaan itsestään tai omista saavutuksistaan. Ihmiset tarvitsevat ympärilleen myötätuntoisia kuuntelijoita, joille purkautua. On siis hyväksyttävä se, etteivät ihmiset ole välttämättä kiinnostuneet sinun asioistasi vaan tarve puhua omistaan on hyvin suuri. Jos tämän pystyy hyväksymään, on edennyt keskustelutaidoissaan huomattavasti. (Garnergien 1981, 110)

 

Allekirjoitamme molemmat, että kuuntelutaidoissamme on paljon parannettavan varaa. Se ei tarkoita sitä, ettemme olisi esimerkiksi aidosti kiinnostuneita ihmisten asioista vaan ennemminkin sitä, ettei aina oma keskittyminen kuuntelemiseen riitä. Myös molemmat tunnistavat itsessään sen, minkä varmasti monet tiimiläisemme ovat huomanneet, että oma ajatuksenjuoksu on nopeaa, jolloin tarve oman näkemyksen kertomiselle on suuri. Koemme kuitenkin tähän tulleen parannusta Proakatemia ”uramme” aikana. Isoin syy on varmasti dialogi tilanteet, jotka lähes pakottavat kuuntelemaan ja odottamaan.

 

Pohdiskelua

Kirjoittaessamme tätä esseetä, totesimme sen, että kyllä me olemme samanlaisia monissa asioissa, mutta niissä samoissa asioissa kuitenkin niin erilaisia. Vaikka molemmat olemme suorituskeskeisiä ihmisiä, näkyy se arjessamme eri tavalla. Tai se, että koemme olevamme keskivertoja, mutta se mikä on sitä keskivertoa, on meille molemmille eri.

Kirjoittaessamme esseetä pohdimme paljon erilaisia asioita monesta eri näkökulmasta, välillä pyörimme ympyrää ja välillä olimme niin syvällä ajatuksissamme, ettemme enää itsekään tienneet kuinka monen mutkan kautta sinne päädyimme. Oli hauskaa huomata, kuinka samanlaisia ajatuksia meillä oli tälläkin kannalla asioista. Pohdittavaa ja itsensä kehittämistä meillä molemmilla riittää niin paljon, kuin suinkin vain jaksamme ja haluamme.

Vaikka emme näe suorituskeskeisyyttä huonossa valossa, haluaisimme kuitenkin pyrkiä pois siitä ja oppia katsomaan laajempaa kuvaa. Sitä, mitä iloa ja hyötyä aikaisemmin suorittamistamme asioista on ja kuinka voimme nauttia enemmän tekemisestämme jatkossa ajattelematta sitä suorittamisena.

Haluamme muuttaa asioita tulevaisuudessa sellaiseksi, että keskiverto ihmisetkin otettaisiin huomioon. Ensimmäisenä haluamme tuoda tämän tavan tiimiimme ja tsempata joka ikistä, teki sitten asioita riman yli, ali tai rimaa päin. Konkreettisena esimerkkinä kirjapisteet, joita tiimimme on saanut jo hyvin kerättyä kasaan. Kuitenkin huomio on annettu henkilöille, joilla niitä on eniten tai vähiten, vaikka kaikki meistä ovat työskennelleet pisteiden eteen enemmän tai vähemmän.

Vajaa vuoden mittaisen yhteisen matkamme aikana olemme nähneet itsemme ja toisemme kehittyvän monissa asioissa. Olemme rohkeasti antaneet palautetta vuoroin toisillemme ja näin kehittyneet ihmisinä valtavasti. Proakatemialla kulkemamme vielä toistaiseksi lyhyt matka ei ole kummankaan meidän mielestämme ollut helppo. On kuitenkin onni, että olemme kulkeneet matkaa yhdessä ja saaneet jakaa hauskoja hetkiä. <3

 

 

LÄHTEET

 

Garnegie, D. 1981. Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. WSOY.

Manson, M. 2016. Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan. Atena Kustannus Oy.

Kommentit
  • Miisa Hiltunen

    Tarkkaa ja rohkeaa analyysia niin teistä itsestänne kuin myös teidän ystävyydestä. Kiitos tästä esseestä, se oli mukavan erilainen ja erityisesti rohkea!🤩

    7.4.2020
  • Kukka-Maaria Halme

    Ihana essee munkin mielestä☺️💪🏼 Kivaa pohdiskelua!

    8.4.2020
  • Sanni Turunen

    <3

    13.4.2020
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close