


Mikä ihmeen henkilöbrändi ja Carla
Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Olin tänään kuuntelemassa Tradenomitliiton tarjoamaa webinaaria aiheesta “Tunne itsesi – brändää itsesi” jonka veti mm. Cheekiä ja Jenni Vartiaista manageroinut Carla Ahonius joka on pitkän linjan tekijä. Olen vastikään kiinnostunut henkilöbrändäyksestä edessä häämöttävän tuntemattoman eli valmistumisen takia. Akatemian aikana on ehdinyt kerryttää aika hienoa verkostoa, mutta tietääkö verkostoni minusta paljoakaan muuta kuin yhden liikeidean, eipä kai. Siispä, olen päättänyt korostaa omaa henkilöbrändiäni. Olen osallistunut mm. Kipinä kiihdyttämö Osk:n järjestämään dialogiin aiheesta tiktok ja henkilöbrändi ja sen innoittamana päädyin seuraamaan tätä webinaaria. Webinaarissa oli räjähtävä alku ja kirjailin muistiinpanoja useamman rivin verran. Sitten kuitenkin Carlan hienot tarinat eivät mielestäni liittyneet enää keskeisesti juuri henkilöbrändiin, vaikka ne olivatkin mukaansatempaavia ja huokuivat asiantuntijuutta.
Kopit webinaarista:
– Myös suurella nimellä voi olla takana useampi burnout
– Selvitä omat heikkoudet, vahvuudet
– Mieti miksi haluat sitä mitä haluat
– Joskus 70% riittää
– Jos et tiedä, kysy.