Tampere
19 Apr, Friday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Mihin taidetta tarvitaan?



Kirjoittanut: Mikko Laaksonen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Mihin taidetta todella tarvitaan?

Selviäisimmekö elämästä ilman musiikkia, elokuvia, teatteria, tanssia, kirjallisuutta, kuvataiteita tai kauniita esineitä? Maailma ilman taidetta olisi varmasti melko kylmä paikka. Ihmiset olisivat todennäköisemmin entistä ahdistuneempia ja masentuneempia, kuten on ollut niissä kulttuureissa ja yhteiskunnissa missä ilmaisuvapautta on rajoitettu. Taide on yksi kulttuurin peruskäsitteistä. Se toimii ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen välineenä.

Taide herättää ihmisissä tunteita ja juuri tunteiden kautta taide mahdollistaa ihmisessä itsessään tapahtuvat muutokset. Taide on tärkeä tekijä esimerkiksi arvojen uudistumisessa yhteiskunnan jatkuvasti muuttuessa. Tätä on todistettu kautta historian, sillä taide ikään kuin auttaa ihmisiä lihallistamaan ne kokemukset, joita ei sanoin pysty kertomaan. Tai ainakin se toimii tehokkaampana välineenä tuoda omat kokemukset esille, kuin yrittää selittää niitä muille. Alitajunnan selittäminen on melko vaikeaa, ja sieltä ne teokset kuitenkin valkokankaille näytelmiin ja neliraitureihin tulvii. Kuten sanonta kuuluu, yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

 

Herättelyä, terapiaa ja vuorovaikutusta

Taidetta on verrattu jossain määrin aktivismiin, sen kuitenkin ollessa vähemmän osoittelevaa. Taide sen sijaan antaa sen kokijalle ajateltavaa ja ihmiset saavat itse päättää mitä mieltä he ovat asioista. Hämmentävä ja kysymyksiä herättelevä taide toimii hyvin, sillä ihminen joutuu itse reflektoimaan ja ajattelemaan ympäröivää maailmaa. Osoittelevassa aktivismissa saattaa kuulijan kokemus olla erilainen ja pahimmassa tapauksessa kasvattaa muuria kuulijan ja saarnaajan välille.

 

Monille ihmisille taiteen kulutus tai sen tekeminen voi toimia myös hyvin terapiana. Sisältä voi purkautua valtavasti asioita hyvän kirjan, elokuvan, musiikin tai muun taideteoksen vuoksi. Nyt kun itse pohdin asiaa niin ensimmäisenä mieleeni tuli kokemus, kun olin katsomassa uuden Aku Louhimäen Tuntemattoman Sotilaan. Elokuvan jälkeen matkalla vuodatin monet kyyneleet syvästä kiitollisuudesta yhteiskuntaamme, Suomea ja meitä suomalaisia kohtaan. Tunsin myös suunnatonta kaipuuta jonnekin missä en edes ikinä ole ollut. Sekä isäni, että äitini suvut ovat lähteneet aikoinaan evakkoon Karjalasta eikä paluu koskaan ollut mahdollista. Tämä onkin jättänyt sisälleni kytemään ajatuksen, että jonain päivänä vierailisin isovanhempieni kotikonnuilla Laatokan vastarannoilla.

 

Madventurestin Maailmanselitys kirjan hauskat faktat:

  1. Suomalainen tutkimus on osoittanut miten musiikin kuunteleminen aktivoi eri alueita aivoissa. Kuuloalueiden lisäksi musiikin kuunteleminen aktivoi tunteisiin ja luovuuteen liittyviä alueita aivoissa. Rytmi aktivoi motorisen aivokuoren alueita, eli samoja nurkkia, jotka saavat meidät liikkumaan. Rytmin tanssin sekä melodian ja tunteen suhde on siis kirjoitettu meidän aivoihimme jo aikojen alussa.
  2. Päihteillä on ollut merkittävä vaikutus ihmisten luovuuteen kautta aikain. Yksi luovuuden keskeisistä asioista on se, että maailmaa osaa tarkastella jostain toisesta tavanomaisesta poikkeavasta vinkkelistä. Moni kirja, albumi tai näyttely ei olisi koskaan syntynyt ilman tekijän päihtymistä. Kuten moni meistä tietää päihteistä useimmat aiheuttaa riippuvuutta näiden käyttäjälle. Tämä onkin johtanut surullisiin kohtaloihin monien taiteilijoiden kohdalla.

 

Musiikki

Musiikki on itselleni ja ehkä monille lukijoistakin se tavanomaisin ja läheisin taiteen kulutusmuoto. Musiikki on taidemuodoista se joka koskettaa suoraan ja välittömästi tunteita, ainakin minulla. Musiikki, melodia ja rytmi yhdistää koko ihmiskuntaa ja on osa ihmisyyttä ja sen kokemusta samalla tavalla kuin puhe.

Musiikin alkuperää ei tiedetä, mutta sen uskotaan saaneen alkunsa samoihin aikoihin, kun ihmiselle kehittyi puhekyky. Se on voinut saada alkunsa luonnon ääninen matkimisesta ja työliikkeiden rytmistä. Aaltojen rytmikäs pauke, linnunlaulu tai sateenropinahan on sitä originaaleinta musiikkia itsessään. Voisiko tämä elinympäristöstä vaikutteiden saaminen selittää myös nykymusiikkia? Onko esimerkiksi kaupungistumisen äänet, kuten auto, rautiovaunu, hitsauspillit ja porakoneet antaneet alkusykäyksiä nykyisille musiikin tyylisuunnille kuten teknomusiikki.

Ihminen ymmärtää musiikin kieltä jollain mystisellä tavalla. Sen avulla voidaan rakentaa kokonaisia maailmoja kuuntelijan mieleen ja pelkillä sävelillä voidaan kertoa tarinoita.

 

Loppukiteytys

Mihin taidetta tarvitaan? Taide yksinkertaisesti on erottamaton osa meitä. Ilman taidetta ei ihminen olisi olemassa sellaisenaan kuin me itsemme tunnemme. Olemme pohjimmiltaan uteliaita ja luovia ja kautta historian alitajunnastamme on kummunnut taidetta. Taitelija voi loppupeleissä olla kuka tahansa, joka tuntee tarvetta ilmaista itseään. Kirja sai minut pohtimaan myös omaa luovaa puoltani, sekä syvempää tarvetta luomiseen, jota olen viime aikoina sivuuttanut liikaa.

 

 

 

 

 

Kommentoi