Tampere
25 Nov, Wednesday
6° C

Proakatemian esseepankki

Mielipiteitä



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kuuntelin pitkästä aikaa äänikirjan, tällä kertaa Maria Veitolan elämänkerran. Kirja oli todella hyvä ja sain siitä paljon ajatuksia omaan elämääni. Kirjassa käsiteltiin paljon asioita nuoruuden tuomista paineista, suhteista, työelämästä, naiseudesta, tasa-arvosta ja feminismistä.

 

Kateudesta vihreä. Kirjassa puhuttiin naisten välisestä kilpailusta sekä miesten välisestä. Veitola käytti esimerkkinä Facebookissa päivityksien tykkäämistä ja siitä, mistä tuntee tosi ystävän. Tykkääkö paras ystäväsi sinulle tärkeistä päivityksistä ja iloitsee kanssasi? Osaako tosi ystävä olla aidosti onnellinen sinun puolestasi? Olen monta kertaa hämmästellyt sitä, miksi joillekin ihmisille on vaikea ilmaista onnellisuuden tunnetta toisen onnistumisille. Eihän se ole keneltäkään pois, jos joku saavuttaa jotain hienoa elämässään. Minulle on myös käynyt näin, että olen kertonut jostain tärkeästä asiasta elämässäni ja vastakaikua ei kauheasti ole ystäviltäni herunut, vaan asia on korvattu ystävän puolesta jollain hänelle merkittävämmällä asialla – ikään kuin kilpailuna. En pidä lainkaan muiden kanssa kilpailemisesta. Ei löydy kilpailuhenkeä tähän otteluun sitten laisinkaan. Kehotan kaikkia iloitsemaan muiden puolesta. Näin sitä ystävyyttä mitataan, teoilla ja sanoilla.

 

Olen nykyään paljon itsevarmempi omien mielipiteideni kanssa ja tuon ne rohkeammin esille. On kerta kaikkiaan röyhkeää kuvitella, että jos olen hiljaa, minulla ei olisi mitään mielipidettä asiaan. Tähänkin olen törmännyt. Minulta löytyy kyllä mielipiteitä asioista, vaikka muille jakaa, mutta läheskään aina koe tarpeelliseksi keskustella niistä sen enempää. En pidä ihmisten kanssa väittelemisestä, saati riitelystä ja usein koetaan kovin hyökkääväksi, jos olet asioista eri mieltä. On olemassa mielipiteitä ja myöskin mielipiteitä. Toivon jatkossa kehittyväni paremmaksi viestijäksi ja toivon tätä samaa myös ympärilläni olevilta ihmisiltä. Ensimmäisenä vinkkinä suosittelen kaikille idiootit ympärilläni kirjaa.

 

Kirjan lopussa puhuttiin paljon tasa-arvosta ja feminismistä. Olen aina ollut sitä mieltä, että feminismi ei ole pelkästään naisten etujen eteenpäin viemistä, vaan nimenomaan jokaisen yksilön, niin naisten kuin miesten, huomioimista. Joskus minun on vaikea ymmärtää innokkaita feministejä, juuri tämän asian takia. Asia on korostunut vähintään siinä vaiheessa, kun sain ensimmäisen lapseni, pojan. Tuntuu, että tärkein asia mitä voin lapselle opettaa asian tiimoilta, on se, että jokaista ihmistä kohdellaan yksilönä, oli hän sitten mitä tahansa. He eivät osaa kaikkea vielä, he opettelevat ja meidän aikuisten tehtävä on opettajaa ja ohjata lapsiamme. Tasa-arvo ja niiden aiheuttamat palkkaerot saavat usein karvat pystyyn monilla, varsinkin naisilla. Miehet pyytävät palkkaa röyhkeämmin ja mitoittavat oman osaamisen usein korkeammalle, kuin mitä se todellisuudessa on. Naiset ovat useimmiten vaatimattomampia ja helposti palkkatoive on myös sen mukainen. Niin kauan, kun pystyt itse neuvottelemaan palkkasi työnantajan kanssa yksilöllisesti, palkkaeroja tulee aina olemaan miesten ja naisten välillä. Tuntuu hölmöltä syyttää miehiä kaikesta, kuten palkkaerojen tasa-arvosta, jos kerran saat mahdollisuuden määritellä oman palkkatasosi. Tämä vaatii naisilta enemmän rohkeutta ja epämukavuusalueelle menemistä, jos asiaan halutaan muutoksia. Muiden syyttely ei auta tässäkään asiassa. Alla oleva lause “The future is female” on omaan korvaan hieman pelottava ajatus – tasa-arvoako? Toivon sydämeni pohjasta, että tulevaisuus on meitä kaikkia varten.

Sukupuolineutraalisuus on asia, johon en jaksaisi enää kauheasti puuttua, se on mielestäni viety aivan nextille levelille, tai ainakin jonnekin, mihin minun ajatusmaailmani ei ihan täysin ylety. Kaikilla meillä on mielipiteet ja oikeudet niihin ja parhaani mukaan yritän ymmärtää myös muita. Minä kasvatan lapsiani heidän tarpeidensa mukaan, enkä koe tekeväni missään kohtaa väärin, koska pidän heitä poikina, enkä sukupuolettomina henkilöinä. Uskon oman identiteetin luomiseen jo pienestä pitäen ja omasta mielestä koen kovin vääräksi, jos en voi omaa lastani sanoa pojaksi, mitä hän on. Jos he päättävät joskus olla jotain muuta, tuen heitä silloinkin juuri heidän omien tarpeidensa mukaan.

 

Ennakkoluulot aikuisilta lapsille? Yritän parhaani mukaan suojella lapsiani turhilta ennakkoluuloilta muita ihmisiä kohtaan. En halua päättää lapsieni puolesta kenen kanssa saa leikkiä ja ketä vältellä, vain koska minulla on huonot aavistukset. Luotan viisivuotiaan kykyyn päättää, kenen kanssa hän haluaa leikkiä, en halua olla se äiti, joka kertoo lapselleen, miksi jonkun muun lapsen kanssa ei voi leikkiä, koska hän on ”erilainen”. Totta kai rajansa kaikella, mutta alle kouluikäiset harvemmin joutuvat vielä pahoille teille. Olen tosi ylpeä viisivuotiaani supliikista luonteesta, hän nimenomaan näkee ystävät ihmisinä, leikkikavereina. Uskon lapseni olevan eräälle toiselle ainut ystävä, todella tärkeä sellainen. <3 En koskaan halua omilla ennakkoluuloillani tahrata lasten kirkasta mieltä. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii aina se, kun yhtenä sateisena päivänä autossa totesin, että onpa harmi, että sataa. Takapenkiltä kuului vain: ”Minulle paistaa aina aurinko”. Enpä ole valitellut sateesta tuon jälkeen.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close