Hyppäsin mukaan jo heti Akatemia uran alusta mukaan Proakatemian alumnien pyörittämään mentorointiohjelmaan. Mentorointi oli käsitteenä tuttu vain joidenkin tunnettujen tv-formaattien tai vanhempien tiimiyrittäjien esille nostamana terminä. Hyppäsin mukaan, koska tiimin ensimmäisenä keväänä kaipasin tietoa ja näkemyksiä tiimin kanssa temmeltämiseen joltain ulkopuoliselta ihmiseltä, mutta kuitenkin Akatemian kuviot tuntien. En tiennyt tässä vaiheessa vielä mistä halusin mentorointia, mitkä aiheet minua oikeasti kiinnostivat tai mistä koko Akatemiassa oikeasti on kyse. Päädyin kuitenkin ohjelmaan mukaan, ja sain kuin salamana kirkkaalta taivaalta mentorikseni Heimo Filmsin Jesse Eskelisen. Heimo Films oli Akatemian pinkulle suuri esimerkki, johon tiivistyi ajatus siitä mitä Akatemia voi oikeasti tarjota ja millaisia eväitä valmistumisen jälkeen omassa eväskorissa voisikaan olla.

Ensimmäinen mentorijakso sujui Jessen kanssa loistavasti, ja ajatuksia vaihdettiin niin markkinointiin, tiimin tilanteisiin kuin oman jatkosuuntaamisen suhteen. Jesse oli ensikertalaiselle mentoroitavalle täydellinen valinta, sillä tasavertaisuuden tunne sekä matala kynnys pohdiskella omaa ajatuksen juoksuaan ääneen helpottivat ensimmäisen syksyn ihmetyksiä yllättävänkin paljon. Jessen mentoroitavana aloin hoksaamaan enemmän Akatemia maailmasta, tiimin prosessista sekä itse mentoroinnista ja valmentamisesta aivan uudenlaisia näkökulmia.

Oman näkökulmansa mentorointiohjelmaan ensimmäisenä keväänä teki jännitys kaikesta uudesta Akatemian sisällä, ollessani ainut meistä aloittaneista pinkuista joka ohjelmaan uskalsi silloin hypätä. Etäilyn seurauksena alussa niin alumnit kuin vanhemmat akatemialaiset tuntuivat kaukaisilta, mutta ohjelman myötä itsevarmuus akatemialaisuudesta kasvoi huomattavasti. Jossain vaiheessa olin jatkuvasti kehumassa mentoriohjelman oppeja tiimille pajojen tai muiden mahdollisten tilanteiden kautta.

Jotain kuitenkin tapahtui tämän hehkutuksen seurauksena, ja meidän tiimin osallistumisprosentti seuraavaan syksyllä alkaneeseen ohjelmaan kasvoi. Useampi saawalainen lähti mukaan, ja mentoriohjelma lähti taas käyntiin. Tähän mennessä omiksi kiinnostuksen kohteiksi esille nousivat johtaminen, henkilöstöjohtaminen sekä myynti. Pääosin kesän Kuplapallo-projektin johtamisen seurauksena. Näiden teemojen seurauksena nappasin itselleni täydellisesti hetkeen sopivan mentorin, Murron Mariannen.

Mariannen kanssa heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien tiesin olevani hyvissä käsissä. Jaetut mielenkiinnon kohteet henkilöstöpuoleen, valmentamiseen sekä yleisesti ihmisiin liittyen teki sen, että mentoritapaamisten jälkeen oli täynnä uudenlaista intoa kehittyä, selvittää sekä testata yhdessä vaihdettuja ajatuksia käytännön tasolle. Tiimin syksyn aikana Hr-roolissa toimiminen sekä keväällä team leaderina jatkaminen sai valtavan tuen oman valmentajan Sotkun lisäksi Mariannelta. Kiitos siitä Mariannelle.

Toisella kertaa mentoriohjelmaan hyppääminen antoi mahdollisuuden syventää myös omaa käsitystä mentoroinnista, valmentamisesta sekä erityisesti valmennettavana olemisesta. Uskon mentoriohjelman avanneen myös avoimemman suhteen oman tiimini valmentajan Sotkun suuntaan. Tapaamiset saivat ajattelemaan sitä millainen itse haluan olla valmennettavana, mikäli haluan itse kehittyä valmentamisessa. Terve haastaminen, lisäkysymysten esittäminen sekä valmentajan innostuminen omista ajatuksista antoivat bensaa liekkeihin oman suunnan löytämisen suhteen. Se loi itsevarmuutta, sekä osaamisen tunnetta, jota Akatemian epävarmassa ympäristössä kunakin hetkenä tarvitsi. Tästä syystä kulunut vuosi tuntuu potkineen minua roimin askelein eteenpäin, kohti sitä ammattitaitoa ja asiantuntijuutta, jota haluan aikanaan olla.

Mitä mentorointi ja valmentaminen on sitten tuonut tähän kevääseen?

Itsevarmuuden kasvamisen sekä tiedonjanon lisäksi se on tuonut mukanaan konkretiaa. Ensimmäistä kertaa ikinä uskalsin hakea kesätöihin sen perusteella, mikä minua oikeasti aiheena kiinnostaa ja mihin haluaisin mahdollisesti työelämässäni suunnata, eli henkilöstöpuolelle. Vaikka rahkeet Hr-koordinaattoriksi tai muuksi vastaavaksi ei vielä tänä kesänä riittänytkään, löysin kiemuroiden ja kaarteluiden kautta vastauksen lähempää kuin uskoinkaan. Tässäkin Marinanne oli potkimassa minua oikeaan suuntaan, eli Learning labin apuvalmentajaksi. Hyppy konkreettisesti valmentamisen maailmaan muun kuin oman tiimin sisällä tuntuu tässä hetkessä ihan mahtavalle päätökselle. Jo ensi viikosta lähtien pääsee näkemään ja katsomaan asioita uudesta näkövinkkelistä, samalla itseään uudenlaisessa roolissa haastaen.

Kesän apuvalmentajan tehtävään hyppäämisen lisäksi valmentamisen haasteita haetaan myös tulevaan vuoteen. Apuvan roolia jo pidempään miettineenä, päätin aiemmin, että ehkei kyseessä olisi kuitenkaan oma rooli. Oikeiden ihmisten kannustuksen seurauksena oikeissa hetkissä, aloin kuitenkin pohtimaan asiaa uudelleen. Huomasin aiemmin roolista kieltäytymisen seurauksena omassa päässäni johtuneen viimeisen vuoden sisällä esille nousseesta epävarmuudestani. Jatkuva itsensä kyseenalaistaminen ja oman osaamisen vähättely, olivat melkein omalta osaltani vieneet mahtavan tilaisuuden kehittää itseäni sekä ympärillä olevaa yhteisöä eteenpäin. Rooli tuntui loogiselta askeleelta eteenpäin, ja nyt oli kyse vain siitä uskaltaisiko askeleen ottaa.

Kevät alkaakin pikku hiljaa vaihtumaan kesään, ja uudenlaisia tuulia puhaltaa edessäpäin. Suuressa osassa näiden uusien tuulien osalta ovat olleet valmentajat ja mentorit, jotka tiimikavereiden lisäksi ovat osanneet oikeassa hetkessä puhaltaa tarvittavan lisätuulen purjeisiin. Kesän kokemukset Learning Labin parissa, sekä itsensä haastaminen apuvan rooliin hakiessa. Itsensä ylittämistä haasteista huolimatta. Kevyt tuuli purjeissa, suunnaten uusiin haasteisiin.