Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta



Kirjoittanut: Julius Honkanen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Ensimmäinen vuosi akatemialla takana ja täytyy kyllä sanoa, että olen yllättynyt millainen akatemian opetus/oppimismalli on. Tiesin lukemani perusteella, että akatemialla opiskellaan paljon itsenäisesti ja käytännön kautta, mutta en osannut odottaa aivan tämmöistä. Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt ja alan vihdoinkin ymmärtämään mistä akatemia opiskelusta on kysymys. Varmasti tulevaisuudessa tulee hetkiä, jolloin akatemian käytännöt laittavat pohdituttamaan onko tässä touhussa mitään järkeä mutta uskon että tällaiset ajatukset ovat ohimeneviä. Ainakin tähän asti ne ovat olleet. Ensimmäinen vuosi meni todella nopeasti ja juuri kun tuntee pääsevänsä kunnolla vauhtiin alkaakin jo kesäloma. Kesälomallekin on mukava mennä ja muutama projektikin on kesäksi tiedossa. Ensimmäisestä vuodesta käteen jäi todella paljon oppeja ja nyt niitä oppeja pääsee vihdoinkin hyödyntämään käytännössä projekteissa.

 

Tulevalta lukukaudelta odotan paljon, sillä pääsemme tekemään projekteja ja ansaitsemaan rahaa, nyt kun saimme Saawa osuuskunnan vihdoinkin kaupparekisteriin. Vielä ei ole selkeitä säveliä siitä mitä kaikkea toivoisin tulevalta lukukaudelta, mutta tavoitteena on aloittaa muutamia projekteja, joita olen suunnitellut aloittavani jo muutamia vuosia. Tiedän omat kehityskohtani ja haluan hioa niitä. Yksi heikkouksistani on juuri toimeen tarttuminen. Tiedän, että minulla on riittää osaamista ja intohimoa, mutta minun on todella vaikea laittaa asioita aluilleen. Olen maininnut tästä myös meidän tiimillemme ja kehottanut muita potkimaan minua perseelle, jos asioita ei ala tapahtumaan. Ensi lukuvuodelta toivoisin, että Saawasta muovautuisi osuuskunta, jossa meidän kaikkien olisi hyvä olla ja harjoittaa niitä itselleen tärkeimpiä asioita tiiminä. Yrittäjyys on aina ollut todella lähellä sydäntäni, mutta tiimiyrittäjyys on minulle täysin uusi asia, sillä olen tottunut työskentelemään yksin ja osittain myöskin nautin siitä. Muistan ensimmäisen vuoden myyntipäivät kuin eilisen ja ne stressasivat minua paljon. Olen todella ylpeä itsestäni, että en enää pelkää tarttua puhelimeen ja kaupitella milloin mitäkin. En toki edelleenkään nauti siitä, mutta voin rehellisesti sanoa, että odotan ensivuoden myyntipäiviä ja itsensä haastamista. Odotan myös sitä, että pääsemme olemaan läsnä akatemialla ja en oikeastaan edes tiedä millaista akatemian arki on.

 

Kolmantena lukuvuotena olen toivottavasti saavuttanut tavoitteeni ja voin katsoa menneitä vuosia ylpeänä iloisin mielin. Kolmannesta vuodesta on tässä kohtaa opintoja vaikea sanoa mitään, sillä sinne on vielä pitkä matka ja mitä tahansa voi sattua matkan varrella. Yhdestä asiasta olen kuitenkin 100 prosenttisen varma ja se asia on, että valmistuttuani aion työskennellä yrittäjänä. Minulla on vielä muutama vuosi aikaa löytää se oma juttu ja aloittaa oman yrityksen rakentaminen. Proakatemialla on niin vahva yhteisö ja laajat verkot, että en epäile hetkeäkään, etteikö tämä olisi mahdollista. Pääpaino kuitenkin on oppimisella, sillä tämä koulu tarjoaa todella hyvät ja kattavat eväät ei ainoastaan yrittäjyyteen vaan ylipäätään elämään. Tiimioppimisen mallissa on niin paljon hyviä puolia, joista on hyötyä arkielämässä. Lisäksi koen, että akatemialla on todella positiivinen ja kannustava ilmapiiri ja täällä annetaan ihmisten kasvaa sellaisiksi kuin he ovat.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close