Tampere
30 Nov, Monday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Menestys on matka



Kirjoittanut: Heidi Hydén - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
3 menestyksen avaintekijää – tee matka, joka muuttaa elämäsi
John C. Maxwell
Esseen arvioitu lukuaika on 8 minuuttia.

Olen koko elämäni aikana aina halunnut olla jotain suurta ja hienoa. Haluaisin saada aikaan merkittäviä asioita ja olla mukana luomassa jotain spektaakkelia. Yhtenä ajatuksena on vahvasti taloudellisesti riippumaton tilanne. Ultimaattinen haaveeni on luoda työ, joka tulee minun luokseni. Tarkoitan tällä sitä, että pystyisin luomaan itselleni sen verran nimeä, että minun ei välttämättä tarvitsisi etsimällä etsiä asiakkaita, vaan he tulisivat minun luokseni. Kaiken tämän jälkeen voisin todeta, että nyt olen menestynyt ja saavuttanut kaiken. Mitä tämän jälkeen sitten tapahtuu? Vuosien työ toisi minulle menestyksen – vai toisiko? John C. Maxwell (2016) kirjassaan 3 menestyksen avaintekijää – tee matka, joka muuttaa elämäsi, avaa hienosti menestyksen määritelmän. Menestys ei tule vasta silloin, kun olet saavuttanut tavoitteesi, vaan itseasiassa menestys on jo se matka kohti tavoitetta. Me kaikki voimme olla menestyneitä, jos muistamme menestyksen matkallamme seuraavat asiat: selkeä kuva, minne olemme menossa, vastaukset menestykseen liittyviin kysymyksiin, tietoa siitä, mitä menestys meille merkitsee, muuttumiskykyä ja jatkuvaa henkilökohtaista kasvua.

 

Unelma

Tunnistatko ympäriltäsi ihmisiä, jotka ikään kuin ajelehtivat päivästä toiseen virtauksen mukana? Vai tunnistitko kenties itsesi? Maxwellin (2016, 26) mukaan ihmiset kulkevat elämässään vailla päämäärää ja ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Ihmiset täyttävät päivänsä kaiken maailman viihdykkeillä ja aktiviteeteilla, mitkä eivät kehitä tai vie heitä yhtään eteenpäin elämässään. Ihmiset kiertävät kehää tai oikeastaan ovat mukana siinä kuuluisassa oravan pyörässä. Kukaan ei voi löytää sitä todellista potentiaalia itsestään eikä voi täysin toteuttaa itseään, jos ei tiedä mihin suuntaan pitäisi kulkea. Suunta löytyy omista unelmista.

 

Uskon, että jokaisella meistä on unelma. Olkoon se jo valaistunut meille tai sitten se odottaa vielä syvällä sisimmässämme, mutta jokaisella meistä kuitenkin on jokin unelma. Unelma on loppujen lopuksi se, mikä saa meidät lähtemään liikkeelle menestyksen matkalle. Sen on oltava tarpeeksi vahva, jotta se oikeasti liikuttaa meitä. Unelma toimii meille suunnannäyttäjänä. Kun tiedät, mikä on unelmasi, liiku aina sitä kohti. Kaikki muut päätökset ja suunnat vievät sinua vain taaksepäin ja pois menestyksen reitiltä. Unelma auttaa tunnistamaan omat kyvyt ja mahdollisuudet. On helpompi tunnistaa itsessään niitä ominaisuuksia, jotka auttavat eteenpäin, kun tiedämme mitä kohti olemme menossa. Unelman avulla osaamme priorisoida tekemisiämme tärkeysjärjestyksen mukaan. Tunnistamme, mikä asia vie kohti unelmaa ja mikä ei, sekä mitkä asiat ovat oikeasti hyödyllisiä. Unelma lisää työn arvoa. Kun tunnistamme jonkin asian, mikä ei välttämättä ole se kaikkein kivoin ja mielenkiintoisin juttu, mutta se vie meitä kohti unelmaamme, niin ymmärrämme paremmin sen hyödyn.

 

Maxwellin unelman kehittämisen vaiheita:

  1. Usko, että voit menestyä (ainoa asia, mikä sinun täytyy tehdä, on uskoa siihen, että juuri sinä voit menestyä)
  2. Unohda ylpeytesi (ylpeys saattaa estää uusien asioiden kokeilun, oikeiden kysymysten esittämisen ja se pitää sinut mukavuusalueella)
  3. Tunnista tyytymättömyys (tyytymättömyys saa aikaan uutta ja kun kaipaat muutosta parempaan, on pienempi kynnys liikkeelle lähtöön kohti omaa kasvua)
  4. Älä jämähdä paikoilleen (kun hyväksyt kaiken ympärilläsi, lakkaat pohtimasta uusia ja parempia mahdollisuuksia)

 

”Jollet tiedä, minne olet menossa, saatat joutua jonnekin muualle.” – Yogi Berra

 

Itse olen lähtenyt matkalle kohti unelmaani ja nyt oikeastaan ymmärrän selkeämmin, kuinka olen ottanut oikeita askelia kohti unelmaani. Välillä on tuntunut, että en etene mihinkään, vaikka oikeasti olen koko ajan edennyt eri tavoin. Olen ajoittain ajautunut sivuraiteille, mutta ilokseni olen osannut kääntää kurssin takaisin oikealle reitille. Jopa oma tiimini yllätyksekseni tukee minua minun menestyksen matkallani, koska olemme suuntautumassa yhdelle reitille, joka vie minua koko ajan eteenpäin. Ainoa asia mikä pitää muistaa ja mitä myös Maxwell (2016, 36) kiteyttää, on sitoutuminen.

 

Asenne

Unelma ja sitoutuminen eivät pelkästään riitä menestyksen matkalla. Näiden lisäksi tarvitaan asennetta. Ei ole mitään väliä, mikä on koulutuksesi, työsi, älykkyystasosi, lahjakkuutesi tai tekniset taitosi. Ainoa asia mikä ratkaisee, saavutatko unelmasi vai et, on sinun asenteesi. Asenteesi tulee määrittämään sen, kuinka pitkälle tulet pääsemään. Maxwellin (2016, 43) mukaan unelma yhdessä myönteisen asenteen kanssa synnyttää ihmisen, jonka mahdollisuuksilla ja potentiaalilla ei ole rajoja. Hän kertoo myös, että asenne määrittää teot ja teot määrittävät saavutuksen.

 

Helposti ajaudutaan syyttelemään muita ihmisiä, olosuhteita, kasvatusta tai rajoituksia, jos oma asenne on huono. Mikään näistä ei kuitenkaan todellisuudessa pidä paikkaansa, koska vain sinä itse olet vastuussa omasta asenteestasi ja siitä mitä sinussa itsessä tapahtuu. Se mikä asenteesta tekee ainutlaatuisen, on se, että sitä voi aina kehittää paremmaksi. Ei tarvitse tyytyä siihen, mikä se nyt on. Voit korjata asenteesi ja kasvaa täysin uudelle tasolle. Se jos mikä vie sinua kohti unelmaasi. Maxwell (2016, 47) avasi tätä kirjassaan Fortune 500 -haastattelulla, josta kävi ilmi, että 94 % prosenttia haastatelluista toimitusjohtajista nostivat asenteen tärkeimmäksi tekijäksi heidän menestyksensä taustalla. Tämä avasi silmiäni ja mietin, että jos todella haluan edetä pitkälle, pitää omaan asenteeni kiinnittää roppakaupalla huomiota. Jos ajattelen pelkästään negatiivisia asioita ja huonoja puolia kaikesta, tulen todennäköisesti saamaan itselleni pelkästään huonoja asioita. Havainnollistavana esimerkkinä voisin käyttää kuuluisaa lasi esimerkkiä; onko lasi puoliksi täynnä vai tyhjä? Vastaus kertoo asenteesta jo aika paljon.

 

Maxwellin seitsemän myönteisen asenteen piirrettä:

  1. Usko itseensä (luottaa siihen, että omat kyvyt riittävät)
  2. Halu nähdä muissa hyvää (kannustaa muita ja nähdä muiden parhaat puolensa)
  3. Kyky nähdä mahdollisuuksia kaikkialla (ovet ovat avoinna kaikkialle)
  4. Ratkaisukyky (kaikille asioille löytyy lopulta ratkaisu, oli tilanne mikä tahansa)
  5. Anteliaisuus (myönteisin vaikutus on toisille antaminen)
  6. Sitkeys (kaadutaan ja noustaan kohti omaa unelmaa)
  7. Vastuu omasta elämästä (mitään ei tapahdu, ellei itse tee asialla jotain)

 

Olen päättänyt, että tulevaisuudessa aion kiinnittää enemmän huomiota omaan asenteeni. Huomaan, että aika usein saatan etukäteen jo ajatella asioista melko negatiivisesti ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Tämä määrittää pitkälti oman mielentilani ja saattaa vaikuttaa muihin kuten esimerkiksi omaan tiimiini. Kyseenalaistaminen ei itsessään ole mielestäni huonoa asennetta, mutta siinäkin pitäisi muistaa pitää mieli avoinna ja kuunnella muiden ajatuksia. Jos asenteeni on ”minä olen oikeassa ja minun näkökantani on paras kaikista”, en ole kovin vastaanottavainen uudelle näkökannalle.

 

Tavoite

Tavoitteet määrittävät menestysmatkamme reitin. Tavoitteet antavat meille suunnan, välietappeja ja päämäärän, jota kohti meidän tulisi kulkea. Kuten tästä voi jo päätellä, ilman tavoitteita ei ole mahdollista lähteä omalle menestyksen matkalle. Tavoitteet kertovat meille, kuinka meidän pitäisi edetä, jotta pääsemme kohti päämäärää. En usko, että kukaan meistä lähtisi matkalle uuteen paikkaan ilman, että ensin katsoisi kartasta reitin ja valitsisi sen mukaan parhaimman tavan päästä uuteen paikkaan. Samalla moni meistä luultavasti suunnittelee, missä voisi pysähtyä tankkaamaan ja missä voisi syödä. Mietimme, mihin kellonaikaan olisi hyvä lähteä, jotta ehtisimme perille tiettyyn aikaan. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta uskon, että tarinan ydin selvisi.

 

”Minua kauhistuttaa se, kuinka tarkoituksetonta useimpien ihmisten elämä on. 50 % ihmisistä ei kiinnitä lainkaan huomiota siihen, minne he ovat matkalla, 40 % ei osaa päättää ja sen vuoksi he vain ajelehtivat elämässään. 10 % tietää, mitä haluaa, eivätkä kuitenkaan kaikki heistä lähde liikkeelle.” – Pulitzer palkittu kirjailija, Katherine Anne Porter

 

Maxwell (2016, 64) antoi kirjassaan käytännön esimerkin, jonka avulla ymmärtää helpommin tavoitteen tärkeyttä: maailmassa suurin motivaattori on väistämättä menestys. Ota oma unelmasi tarkasteluun ja pilko se pienempiin helpommin hahmotettaviin osiin eli tavoitteisiin. Näin luot edellytykset menestykselle, koska näin teet unelmastasi toteutettavan. Samalla kun saavutat matkallasi osia eli tavoitteitasi, koet menestyksen tunteita. Se motivoi sinua jatkuvasti eteenpäin kohti unelmaa! Motivointi auttaa pitämään sinut liikkeessä. Liikkeelle lähtö on kaikista haastavin osuus, mutta kun todella pääsee vauhtiin, niin silloin helposti ei pysäytä mikään.

 

Maxwellin tiekartta välitavoitteille:

  1. Tunnista unelmasi (kun tiedät selkeästi oman unelmasi, olet valmis matkalle)
  2. Hahmota lähtöpiste (tarkastele seuraavia asioita: kuinka paljon matkaa on edessä, mitkä asiat ovat minulle hyödyksi, mitä minun on läpäistävä, mitä matkalle lähteminen tulee maksamaan)
  3. Mikä on elämäni tarkoitus (tämän tulisi olla luonnollinen seuraus unelmista, arvoista ja uskomuksista)
  4. Määrittele tavoitteet (noudata seuraavia: tavoitteiden tulee olla kirjallisessa muodossa, tavoite pitää olla henkilökohtainen ja sellainen, johon voit vaikuttaa, täsmällisesti määritelty, tavoitteet pitää olla saavutettavissa, tavoitteet pitää olla mitattavissa, määritä aikaraja)
  5. Ryhdy toimeen (älä pelkää hidasta matkantekoa, pelkää ainoastaan paikalleen jämähtämistä)
  6. Tarkista suunnitelmasi (tarkista ja päivitä jatkuvasti)
  7. Juhli onnistumista (joka kerta kun saavutat yhden osion, juhli sitä ja onnittele itseäsi)

 

Tuntuu, että liian usein keskitytään vain suureen tavoitteeseen, joka häämöttää kaukana horisontissa. Unohdamme kokonaan välitavoitteet, jotka ovat helpommin saavutettavissa ja motivoinnin kannalta hedelmällisempiä. Tiiminä me voisimme keskittyä enemmän niihin kuin ”sitten kun” ajattelutapaan.

 

Kasvu

Moni meistä varmasti ajattelee ja myöntää, että kasvu on tärkeä asia. Kuitenkin harva meistä sitoutuu kasvun vaatimaan prosessiin. Miksi? Koska se vaatii muutosta ja yleisesti muutos pelottaa tai ahdistaa, kun on totuttu tuttuun ja turvalliseen. Kasvu vaatii meiltä ehkä uhrauksia, epämukavuusalueelle hyppyä tai luopumista rajoittavista tekijöistä. Minulle kasvun merkitys korostui, kun päätin, että irtisanoudun vakituisesta työstäni ja hyppään tyhjän päälle. En tiennyt tarkalleen mitä tulisin tekemään, mistä saisin rahaa tai minne olin menossa. Ainoana kirkkaana asiana mielessäni oli, että halusin pois oravan pyörästä, mikä ei kehitä minua ollenkaan enkä saa täyttä potentiaaliani hyödynnettyä. Ja nyt jos oikein pohdin asiaa, niin syy siihen, miksi tein kyseisen päätöksen oli se, että olin löytänyt unelmani.

 

Maxwellin kymmenen kasvun kehittämisen keinoa:

  1. Elä itsesi kehittämiselle (aina voi tulla paremmaksi ihmiseksi tai paremmaksi johtajaksi, päätä kehittää itseäsi)
  2. Aloita kasvusi tänään (one of these days means none of these days, päätä aloittaa heti)
  3. Ole valmis oppimaan uutta (koskaan ei pidä kuvitella osaavansa jo kaiken, kukaan ei ole ikinä valmis)
  4. Keskity itsesi kehittämiseen, älä onnen tunteeseen (onnellisuus on vain sivutuote itsensä kehittämisessä, tähtää kasvuun)
  5. Älä tyydy hetken saavutukseen (pysy nälkäisenä ja matkaa kohti suurempia tavoitteita)
  6. Opi jatkuvasti lisää (käytä aika hyödyksesi, lue, kuuntele, kirjoita, haali tietoa vaikka lääkärin odotushuoneessa tai missä vain)
  7. Keskity vain tärkeimpiin asioihin (uhraa aikaasi ja energiaasi vain niihin asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä)
  8. Kehitä kasvusuunnitelma (tunnista 3-5 aluetta, joissa haluat kehittyä, käytä näihin aikaa tunti päivässä viitenä päivänä viikossa, vuoden päästä olet asiantuntija)
  9. Huomaa kasvun hintalappu (aika, raha, riskit, jatkuva muutos, itsekuri – oletko valmis maksamaan kasvun hinnan?)
  10. Sovella oppimaasi (muista nämä kysymykset: missä voin hyödyntää tätä? Milloin voin hyödyntää tätä? Kuka muu kaipaa tätä tietoa?)

 

Kasvun ei tarvitse olla pyrähdys menestykseen eikä se useimmiten sitä olekaan. Pääasia on harjoittaa omaa kasvua säännöllisesti askel kerrallaan. Kun sitoudut kasvamaan ja teet töitä sen eteen, se taatusti palkitsee jossakin vaiheessa elämää. Mielestäni itsekkyys tässä kohtaa ei ole pahitteeksi. Jos oikeasti haluan jotain ja haluan saavuttaa sen, niin silloin en voi muuta kuin todeta, että jostakin muusta se on pois. Oli se sitten omasta vapaa-ajasta, ystävyyssuhteista tai jostain muusta, niin itse haluan tarttua ainakin tähän herkkuun. Tämä näkyy jo nyt elämässäni, kun olen tehnyt tietoisia valintoja ja päätöksiä, mikä saattaa vaikuttaa itsekkäältä ja ylimieliseltä, mutta oma näkemykseni on, että itselle täällä maailmassa eletään eikä kenellekään muulle.

 

Epäonnistuminen

Maxwell (2016, 105) tulkitsee hyvin kirjassaan, että menestymisen tiellä on usein epäonnistumisen pelko ja hyljätyksi tulemisen tunne. Nämä kaksi asiaa estävät riskien ottamisen ja päätöksien tekemisen. Kyseiset ihmiset eivät välttämättä ymmärrä sitä tosiasiaa, että itse asiassa epäonnistuminen on välttämätöntä menestyksen tiellä. Menestyvät ihmiset jatkavat yrittämistä epäonnistumisesta huolimatta. He käyttävät epäonnistumista ponnahduslautana. Menestyneet johtajat ovat sitä mieltä, että epäonnistuminen tarkoittaa ennemminkin opettavaista kokemusta tai kasvumahdollisuutta. On vain omasta asenteesta kiinni, jääkö märehtimään epäonnistumista vai ajatteleeko sen mahdollisuutena kehittyä.

 

Proakatemialla puhutaan paljon turvallisesta ympäristöstä epäonnistua. Uskon tähän täysin, koska kun miettii, että ympärillä on kahdenkymmenen henkilön joukko auttamassa ja tukemassa, oma henkilökohtainen elämä ei ole kiinni meidän liiketoiminnassamme ja alustana se antaa lukuisia mahdollisuuksia erilaisiin kokeiluihin. Meidän pitäisi vain uskaltaa kokeilla tätä käytännössä eikä miettiä liikaa riskejä tai muita esteitä. Lähdetään kokeilemaan ja jos jokin ei onnistu, niin ainakin tiedämme, mitä ei kannata tehdä uudelleen ainakaan samalla tavalla. Minulle epäonnistuminen on oikea punainen vaate ja se on luultavasti rajoittanut omaa elämääni aika paljonkin. Haluan olla paras kaikessa mihin ryhdyn ja tehdä asiat täydellisesti viimeistä pilkkua myöden. Ehkä minunkin olisi hyvä omaksua se, että vaikka jokin yritykseni menisi täysin penkin alle, se ei tee minusta huonoa ihmistä tai että minulle lankeaisi ikuinen epäonnistumisen leima otsaani.

 

Maxwellin kymmenen ohjetta epäonnistumisesta menestykseen:

  1. Epäonnistumisilla on tärkeä merkitys (yksi epäonnistuminen on yksi askel eteenpäin omassa kasvussasi)
  2. Epäonnistuminen ei ole henkilökohtaista (näiden kahden välillä on valtava ero: ”epäonnistuin” vs. ”olen luuseri”. Lopeta itsesi ruoskiminen ja lahjakkuutesi kyseenalaistaminen, kun jotain menee pieleen)
  3. Epäonnistuminen näyttää suunnan (jos yksi ovi sulkeutuu jatkuvasti edessäsi, etkä pääse siitä sisälle, anna itsellesi mahdollisuus kokeilla toista ovea)
  4. Muista huumori (kun kaikki menee pieleen, naura)
  5. Kysy ”miksi?”, älä ”kuka?” (älä etsi syyllistä epäonnistumiseen, vaan mieti sitä miksi niin tapahtui)
  6. Tee epäonnistumisesta oppimiskokemus (epäonnistuminen on ihan ok, jos ylös noustessaan pyrkii ottamaan kokemastaan opikseen ja välttämään samat virheet)
  7. Älä jää maahan makaamaan (luovutatko vai nousetko takaisin jaloilleen niin nopeasti kuin pystyt?)
  8. Arvioi epäonnistumisiesi avulla kasvuasi (tutkimuksien mukaan menestyjät epäonnistuvat seitsemän kertaa ennen kuin alkavat menestyä. Mitä enemmän yrittää, sitä useammin epäonnistuu ja sitä enemmän menestyy)
  9. Näe kokonaiskuva (epäonnistumiset eivät ole este menestymiselle)
  10. Älä luovuta (epäonnistutko eteen- vai taaksepäin? Sivuraiteille joutuminen voi tehdä ihmisestä paremman tai katkeramman, jonka vain sinä itse päätät)

 

Tunnen vahvasti olevani oman elämäni menestyksen matkalla ja kuten aikaisemmin jo totesin, niin tätä matkaa ei tule kukaan enää pysäyttämään, kun sen kerran olen saanut liikkeelle. Olen onnellisessa asemassa, koska minua ympäröi mielenkiintoiset ihmiset, joilta voin oppia vaikka mitä, olen turvallisessa ympäristössä, jossa voin harjoitella epäonnistumista, pääsen jatkuvasti haastamaan ja kehittämään itseäni, harjoittelemaan unelmaani välitavoitteiden avulla ja samalla saan vertaistukea tiimiltäni, joka toivottavasti on myös menestyksen matkalla.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close