Stephen R. Covey kertoo kirjassaan menestyjistä. Menestyjä on yleisesti henkilö jota katsotaan ylöspäin saavutuksiensa tai muiden meriittiensä vuoksi. Menestyjä voi olla tarkoittaa myös palkintoa, jonka Kauppalehti jakaa vuosittain aluekohtaisesti liiketoiminnallisesti hyvää tulosta tehneelle yrittäjälle. Menestyjä-palkinnon saaja on menestyy vertaisiaan paremmin. Olipa kyseessä kumpi tahansa määritelmä, Covey kertoo että menetyviä ihmisiä yhdistää seitsemän eri tapaa tai tottumusta. Coveyn kertomia tapoja pystyy harjoittamaan ja näin ollen kenestä vain voi kasvaa menestyjä. Tavat ja tottumukset liittyvät omaan käytökseen ja ajattelutapaan. Jos kirjan asiat pystyy sisäistämään, muistamaan ja kehittämään entisestään, ehkä Kauppalehdellä tulee jatkossa olemaan ongelmia valitsemaan vuoden Menestyjä kun liiketoiminta lähtee PK-yritykillä nousukiitoon?

Covey kysyy kirjassaan samaa mitä jokaisen tulisi kysyä itseltään ennen projektin aloittamista – Miksi teen tätä työtä? Aluksi tulee määritellä tavoite ja tarkoitus miksi aloittaa jokin uusi projekti. Kehittääkö työ itseäni, miten minä siitä hyödyn tulevaisuudessa ja onko tämä sitä mitä oikeasti haluan tehdä? Covey vertaa kirjassaa päämäärättömän työn tekemistä siihen että pystyttyäisi tikkaat väärälle seinälle ja alkaisi hommiin. Tehotonta työskentelyä. Omassa tiimissämme on muutama henkilö, ketkä kertovat asettavansa tavoitteita itselleen viikoittain ja elävänsä tämän mukaan. Yksi heistä kertoo että pystyy nyt jo sanomaan mitä tekee kahden viikon kuluttua koska aikataulu on selville ja se pitää. Pidän itse tätä hienona piirteenä. Voisiko tälläisen tavoitteellisuuden tuoda omaan tiimikulttuuriimme?

Allekirjoitan myös itse tavoitteiden tärkeyden ja olemme tiimissämme alkaneet asettaa tavoitteita omalle tekemiselle joka viikko. Olen itse kokenut tämän hyväksi asiaksi ja olenkin pohtinut, tulisiko minun viedä tämä myös opiskeluideni ulkopuolella käytäntöön. Nämä pohdinnat ovat tosin usein tyssänneet heti alkuunsa johtuen siitä että kalenteri täyttyy kuin itsestään ja aikaa työn ja opiskelun ulkopuolelle jää valitettavan vähän. Toisaalta, pidän siitä että on paljon tekemistä ja samassa työpaikassa kohta kaksi vuotta olleena voin todeta työn olevan sen luontoista mitä jatkossa tiedän haluavani myös tehdä.

Covey korostaa kirjassaan että kun tavoite ja päämäärä on lyöty lukkoon, tehokas työskentely voi alkaa. Itse olen nopea toimissani ja odotan myös muilta samaa. Koen turhautumista jos projektisuunnitelman tai raportin kirjoittamiseen menee useita päiviä aikaa kun saman pystyy tekemään (todetusti) parissa tunnissa. Vaikka Proakatemialla ”aamusta iltaan-tekeminen” voi olla erittäin tehokasta lyhyellä aikavälillä niin pitkässä juoksussa hyödyt eivät tuo haluttua lopputulosta. Itsensä polttamisella loppuun voi pitkäaikaisia vaikutuksia ja tämän vuoksi oman ajan ottaminen ja itselle mielekäs tekeminen tulisi myös aikatauluttaa kalenteriin. Neljässä tunnissa voi saada paljon enemmän aikaiseksi kun kuluttamalla penkkiä kaksitoista tuntia. Olipa oman mielen virkeänä pitämisen keino urheilu tai leipominen, pitäisi sitä pystyä harrastamaan ilman huonoa omatuntoa. Vaikka joku toinen käyttää aikaa iltamyöhään yksityiskohtien hiomiseen, siihen ei kaikkien tule pystyä eikä sitä tule keneltäkään vaatia. Kuten vanha dalmatialainen sananlasku Kroatian rannikolta kuuluu: ”Sen minkä voi tehdä huomenna, voi tehdä myös ylihuomenna.”

Kuten aikaisemmin jo sanoin, Covey kertoo menestyjien myös ajattelevan samalla tavalla. Itse ajattelin ettei toisen yksilön ajatusmaailmaan pysty noin vain vaikuttamaan mutta havahduin ihmetyksekseni Coveyn puhuvat itseasiassa täyttä asiaa! Ajatusmaailma pitäisi pystyä muuttamaan reaktiivisestä proaktiiviseen. Tällä tarkoitetaan sitä että proaktiivisesti ajatteleva eivät anna vallitsevien, ulkopuolelta tulevien, olojen vaikuttaa omaan tekemiseen. Kirjassa sanotaan että proaktiiviset ihmiset ”päättävät oman sään”, ja ottavat matkalla tulevat haasteet hidasteina eivätkä esteinä. Esimerkkinä projekti, jossa tulee myydä puhelimitse yrityksille palvelua X. Henkilöt, jotka eivät itse siedä puhelinmyyjiä, kokevat ”kylmäsoitot” sekä itse puhelintyön ikäväksi tai muuten assosioivat kaiken puhelinmyyntiin liittyvän vastenmielisiksi jättävät projektin väliin. Ajatus ja ahdistus työn tekemisestä vie voiton. Sen sijaan proaktiivisesti ajattelevat henkilöt kokevat tälläisen haasteen mielenkiintoisena mahdollisuutena ja näkevät sen taustalla uuden taidon jota voi hyödyntää tulevaisuudessa. Itse huomaan ajattelevani esimerkiksi puhelinmyyntiin liittyvistä projekteista juurikin reaktiivisesti. Nyt kun tiedostan tämän itse, voin alkaa kehittämään ja muuttamaan tätä piirrettä.

Covey kertoo myös lisäarvon tuottamisen tärkeydestä asiakkaalle. Mikäli henkilö työssään pystyy tuottamaan lisäarvoa, yleensä tällä on suora vaikutus kannattavuuteen. Huomaan, että olen miettinyt tätä tiedostaen ja tiedostamatta aikaisemmissa projekteissani, esimerkiksi rinnekahviloiden aikana sekä jouluna tulevan piparipuodin tiimoilta. Covey korostaa win-win-tilannetta joka olisi ideaali paitsi itse yrittäjälle niin myös asiakkaalle. Win-win -tilanteessa molemmat hyötyvät yhtä paljon. Mikäli lopputulos ei hyödytä molempia, asiakassuhde yleensä tyssää lyhyeen. Molemmilla pitää olla tunne siitä että yhteistyö tuottaa hedelmää.

Loput menestyjien ominaisuuksista, joita kirjassa käydään läpi, ovat verrattavissa Proakatemian arvoihin: luottamus, kuunteleminen, menestys (Proakatemian arvot ovat luottamus, rohkeus, tekeminen, oppiminen ja menestyminen). Luottamuksen rakentaminen on mielestäni tärkein ominaisuus menestymisen polulla. Mikäli et luota itseesi, asiakkaaseen taikka omaan tekemiseen, ovat lähtökohdat tuottavalle yhteistyölle huonot. Luottamus ei ole itsestäänselvyys vaan se pitää ansaita ja sen eteen pitää tehdä töitä – aivan kuten toimiva parisuhde. Covey myös kertoo että kuuntelijan tulee ymmärtää eikä kuunnella vain siksi että voi antaa vastauksen. Proakatemialla kuunteleminen tulee osana rohkeutta ja tekemistä. Dialogia ei voi pitää hyvänä jos jokainen kuuntelee olematta läsnä. Kuuntelijalla on suuri vastuu siitä että puhuja (olipa se sitten asiakas tai yhteistyökumppani) kokee tulleensa kuulluksi. Läsnäoloa voi oppia ja koen itsekin kehittyneeni siinä kuluneen 1 ½ vuoden aikana. Mielestäni läsnäolo on tärkein asia jonka voit tarjota puhujalle. Läsnäololla kunnoittaa puhujaa mutta sillä pystytään myös luomaan syvempi yhteys kuin pelkällä pinnallisella olemisella.

Kirjassa todetaan että jokaikinen taito on opittavissa eivätkä ne loppujenlopuksi vaadi rakettitieteen osaamista. Omat ajatukset pitää saada selville ja miettiä miksi teen asiat omalla tavallani ja onko siihen jokin perimmäinen syy? Kirjan taidot ovat sellaisia joilla varmasti pystytään takaamaan pitkäaikainen menestys – eihän kukaan halua olla vain ohikiitävä hetki. Summa summarun seuraavat taidot oppimalle menestyminen on aivan nurkan takana:

1) Be proactive
2) Begin with the end in mind
3) Put first things first
4) Think win-win
5) Seek first to understand, then to be understood
6) Synergize
7) Sharpen the saw

“The challenge is not to manage time, but to manage ourselves.” -Stephen Covey