Tampere
27 Jan, Wednesday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Menestyminen ei luo onnellisuutta



Kirjoittanut: Matias Savo - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Tie menestykseen
Mika Poutala
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Järjestimme muutama viikko sitten Sport & Business Seminarin Tampereen Pakkahuoneella. Meillä oli semmassa yhtenä puhujana Mika Poutala, joka kertoi oman henkilökohtaisen tarinansa kohti menestystä. Poutalan suurin unelma oli voittaa Olympialaisista mitali. Hänen ajatusmaailmansa pyöri nuorempana menestymisen tuoman julkisuuden ja näkyvyyden ympärillä. ”Sit kun mä voitan olympiamitalin nii mua pidetään huikeana ja arvostettavana urheilijana” ”Sit kun mä voitan olympiamitalin niin mut muistetaan”. Poutalalla oli olettamus, että sitten joku päivä kun näitä asioita tapahtuu nii muut arvostaa vasta häntä ja sen myötä vasta hän itse pystyy arvostamaan itseään. Kuulostaa hullulta ja hassulta ajatusmallilta mutta meillä monilla muilla on samanlaisia ajatuksia. En voi yleistää että kaikki ajattelisivat näin, mutta kyllä henkilökohtaisesti voin myöntää eläväni sitku -elämää ja meitä on täällä monia jotka ajattelevat samalla tavoin.

”Menestys ei tuota onnellisuutta, kiitollisuus tuottaa” (Poutala, Sport & Business Seminar 3/2020) Tämä kiteyttää upeasti sen, missä myös itselläni on ajattelemisen paikka. Olen useammassakin esseessä peilannut monia kirjoja aikaisempaan elämääni urheilun parissa ja teen sen taas. En oikein ikinä ollut rehellisesti tyytyväinen suorituksiini. En pystynyt olemaan onnellinen saavutuksistani. Miksi? En ollut se kuski joka viikonlopusta toiseen voitti kisoja, en ollut se tyyppi joka sai eniten näkyvyyttä mediassa, enkä ollut se tyyppi joka oli parhaista kaveruksista se nopein. Tuo viimeinen kohta oli yksi isoimmista henkisistä jarruista mitä minulla oli. Meillä oli Jämsässä siihen aikaan Suomen kovin treeniporukka. Jokainen ajoi mitaleista SM:ssä ja meillä kaikilla oli tavoitteet maailmalla. Unelma tilanne kehittyä, eikö? Vaikka kaappiin tuli useita mitaleita, en pystynyt niistä iloitsemaan sillä olin treeniporukassa se hitain. En ollut paljoa, mutta olin kuitenkin. Jos olisin silloin ollut jo kiitollinen saavutuksistani ja ympärillä olevista ihmisistä, jotka tekivät urani eteen valtavasti pyyteetöntä työtä, olisin takuulla ollut onnellisempi urheilija. En osaa sanoa, olisinko sittenkään ikinä voittanut kirkkainta mitalia luokassani, mutta olisin varmasti pystynyt viimeisistä vuosista urheilijan nauttimaan enemmän.

Jos palataan vielä takaisin tuohon sitku -keskusteluun niin minulla on ajatuksissa myös nyt paljon ”sitten kun” ajatuksia. Useimmat näistä ajatuksista perustuu vaurauteen ja miltä näytän muille. Osa ajatuksista perustuu nykyiseen lajiini.

Minulla on kova halu omistaa asunto ja hieno auto. Auton ei tarvitse olla mikään 200 000e mersu vaan riittävän hyvä, jotta näyttäisin olevani ylempään keskiluokkaan kuuluva. Minkä helvetin takia mä ajattelen näin? Mitä ihmettä se hyödyttää, että näytän siltä ulospäin muille? Tekeekö se musta sitten onnellisen ja olen tyytyväinen? No ei varmasti tee… Se on vain jonkun epävarmuuden ja hyväksytyksi tulemisen tarpeen täyttämistä. Tässä kohtaa nousee pala kurkkuun, kun on ihan perseestä hoksata tällaisia asioita. Toki jos nuo ulkoiset motivaatiotekijät vievät elämässä eteenpäin niin hyvä, mutta kannattaa pitää mielessä silti koko ajan että onko se tie minne ulkoiset tekijät minua vie juuri se väylä, joka minut tekee onnelliseksi ja mistä minä aidosti nautin. Noh, vastaan vielä omakohtaisesti tuohon että ainakin tällä hetkellä suuntautuminen autoalalle myyntitehtäviin on saanut sisäisen palon taas roihuaan jo odotan ihan älyttömästi että pääsen aloittamaan hommat. Aika näyttää, että olenko kiitollinen tiestä, joka minut sinne vei ja olenko onnellinen sinne päästyäni, mutta tällä hetkellä tämä tuntuu oikeasti siltä minne haluan edetä.

Sellainen ajatus heräsi vielä tuohon kiitollisuuteen. Rehellisyys ja vastuullisuus on iso osa kiitollisuutta. Muistetaan olla rehellisiä muille. Ei etsitä syitä ja vikoja ympärillä olevista asioista vaan mietitään ensimmäisenä omaa tekemistä, olisinko voinut tehdä jonkin asian paremmin. Ollaan rehellisiä itselle ja ympärillä oleville ja kiitetään työstä mitä muut ovat sinun tai yhteisön eteen tehnyt. Muistetaan myös antaa takaisin. Se luo onnellisuutta. Loppujen lopuksi me olemme merkittävästi tuotteliaampia, avoimempia ja ymmärtäväisempiä kun olemme onnellisia.

Olenkin itseni kohdalla tyytyväinen tuohon rehellisyyteen. Siinä olen ottanut ison harppauksen eteenpäin. Nuorempana saatoin fysiikkatreeneissä fuskata, jotta olin nopein ja ”paras”. Etsin myös usein huonosti menneen kisan jälkeen pyörästä, säästä, lähtöpaikasta tai pahimmassa tapauksessa huollon virheestä. Joka kerta syy oli siinä joka pyörän päällä istui. Nykyään minulle on tärkeintä oma kehitys ja olla rehellinen sen suhteen. Se ei tee minusta fyysisesti ja henkisesti parempaa jos muutaman liikkeen tekemättä jättäminen auttaa minua olemaan nopein treeneissä. Olen myös ottanut ison harppauksen eteenpäin rehellisyydessä itseäni ja ympärillä olevia ihmisiä kohtaan. Me kaikki tehdään virheitä ja sen on inhimillistä. Se helpottaa omaa taakkaa valtavasti, kun olet rehellinen virheiden suhteen ja myönnät sen myös muille. Se keventää henkistä taakkaa ja olet takuulla onnellisempi. Ja nykyään haluan olla kiitollinen kaikille, jotka jeesaavat minua.

Laitan vielä tähän loppuun muutaman mietelauseen:

”Menestys ei tuota onnellisuutta, kiitollisuus tuottaa”

”Ole rehellinen itsellesi ja muille”

”Menestys ja arvokkuus eivät mene käsikädessä”

– Mika poutala

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close