Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

MENESTYKSEN EDELLYTYKSET: OSA 5 – HYVÄN ELÄMÄN JA MIELENRAUHAN YKSINKERTAINEN RESEPTI



Kirjoittanut: Juha Kankaanpää - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Podcast
Jari Sarasvuo
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

 

Systeemimme on rikki. Jollain tavalla on järkyttävää ja samalla mielenkiintoista seurata, miten medialla on valtava vaikutus ihmisiin. Se miten eri medioissa esiin nostetaan mitä merkillisempiä kohun aiheita, joilla triggeröidään eri aatteiden kannattajia. Meitä ohjaillaan alitajuisesti kaikenlaisella maksetulla mainonnalla ja erilaiset ”ns.” vaikuttajat ohjaavat ajatteluamme eri suuntiin. Syntyy erilaisia trendejä ja jopa uusia liikkeitä ennennäkemätöntä tahtia. Herää kysymys ajattelevatko ihmiset enää ollenkaan itse? Kuinka moni meistä kulkee valtavirran mukana sen sijaan, että ajattelisi omaa elämäänsä ainutkertaisena mahdollisuutena tehdä, nähdä ja kokea? Kuinka moni tiedostaa oman identiteettinsä tai määrittelee, kuka oikeasti on ja sen mitä elämältään tahtoo? Valtavat ihmismassat kokevat riittämättömyyttä, paineita ja pahaa oloa asioista, joilla ei loppujen lopuksi isossa kuvassa ole mitään merkitystä. Vaihtoehtoja on niin paljon, että ahdistus valtaa valinnan hetkillä. Jos joku kysyy, vastataan ”etten minä tiedä”. Onko kyse älyllisestä velttoudesta vai siitä, ettei vain kykene näkemään vaihtoehtoja? Eikö ymmärretä, että elämän monimutkaisuus on mielen illuusio? Kyllä, maailma muuttuu koko ajan kompleksisempaan suuntaa ja eri asioihin vaikuttavat tekijät lisääntyvät. Käsillämme on internetin ansiosta alati kasvava määrä varianssia ihan kaikessa, mutta loppujen lopuksi yksilön elämää tarkastellessa hyvä ja menestyksekäs elämä rakentuu todella yksinkertaisista elementeistä.

 

Näkökulma haaste

Omalla kohdallani olen ollut yli puolen vuoden ajan pisteessä, jossa on tehtävä aikaa syvällisemmälle tilanteen kartoitukselle ja kyettävä ajattelemaan omaa kokonaiskuvaa ja valintoja. Kuulin eräässä podcastissä, että suomalaisista vain noin 0,5%:lla on selkeät tavoitteet verrattuna koko maailman vastaavaan suhdelukuun, joka on 2,5%. Pohdimme tiimikaverini Johanneksen kanssa, onko tällä mahdollisesti yhteys siihen vuotuiseen tilastoon, että Suomessa asuu poikkeuksetta maailman onnellisin kansa. Onko alhainen tavoitteellisuus yhteydessä siihen, että olemme valmiita tyytymään vähempään? Eikö meillä Suomessa kannusteta unelmoimaan isosti? Kouluissa lapset ja nuoret ohjataan vanhan kaavan mukaan samaan muottiin tekemään asiat tietyllä tavalla ja jos oikein ahkeroi saa sitten aikuisena hyvän työn. Jes, no sepä mahtavaa! Mielenkiintoinen fakta, että meillä Suomessa on muuten vain 4 nobelistia, vaikka olemme monessa asiassa edelläkävijöitä. Ruotsista heitä löytyy peräti 33 ja Norjasta 19. (Raami 2016, 186). Mahtaako tälläkin olla yhteys asiaan? Mitä jos tulevaisuuden kouluissa opetettaisiin yhä nuorempia hallitsemaan omaa aikaansa, unelmoimaan löytääkseen intohimon kohteita, innostettaisiin lukemaan, kannustettaisiin kehittämään ajattelutaitoja, kerrottaisiin yrittäjyyden olevan vaihtoehto, harjoiteltaisiin punnitsemaan riskejä ja autettaisiin näkemään, että epäonnistuminen on mahdollisuus oppia. Nähtäisiinkö Suomessa tulevaisuudessa enemmän nuoria yrittelijäitä ihmisiä ja olisiko valtion talous menossa velkaantumisen sijaan eri suuntaan?

 

Elämä on taitolaji

Aloin edellä mainittujen asioiden pohjalta pohtimaan syvällisemmin hyvän elämän kokonaisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja menestyksen edellytyksiä. Osasyy pohtimisen takana oli tietysti oma lehmäni ojassa, joka oli seurausta mm. huonosta päätöksentekokyvystä ja kehnosta energian johtamisesta, joiden seurauksena elämä oli alkanut tuntumaan osittain uuvuttavalta ja ehkä jopa hieman kärsimykseltä. Oli tunne siitä, etten millään tasolla pystynyt toimimaan lähellekään omaa parasta potentiaaliani, hiersi mielessäni. Minä sekä ihmiset ympärilläni kärsivät tilanteessa. Jotain oli tehtävä. Aloin työstämään prosessia jo kesällä mind mapin muotoon A3 paperille, keräämällä ajatuksia ja oivalluksia kuulemistani sekä lukemistani lähteistä, joista lopulta muodostui reflektiona viiden esseen sarja, jonka viimeistä osaa luet nyt. Tiesin, että pystyn parempaan, mutta jostain olisi aloitettava. Elämä on taitolaji, ja jos muut ovat oppineet menestymään fiksusti, niin pystyn siihen minäkin.

 

”Pitkittynyt kärsimys liittyy aina virheeseen omassa maailman kuvassa. Siihen haetaan helppoja ratkaisuja tilanteessa, jossa vain vaikeat ratkaisut auttavat.”

– Jari Sarasvuo

 

Menestyksen edellytykset

Merkittäviä menestystekijöitä ovat tietysti kurinalaisuus, sitoutuminen ja kova työ toistomäärineen, jotka ovat sidottuina johonkin tavoitteeseen. Tavoitteen funktiona toimii keskittynyt tekeminen ja keskittyneen tekemisen funktiona motivaatio. (Sarasvuo 2019). Positiivisesti yhtälöön vaikuttavia osatekijöitä on tietysti paljon muitakin kuten lukeminen, havainnointikyvyn kehittäminen, sosiaaliset taidot, positiivinen asenne ja optimismi, mutta ne eivät ole välttämättömiä, olivatpa tavoitteet mitkä hyvänsä. Kaikessa todellisessa menestymisessä on taustalla ja läsnä kuitenkin tietyt ydinasiat. Resepti on yksikertainen ja loppujen lopuksi hyvin keskinkertaisellakin ihmisellä on mahdollisuus todella merkittävään menestykseen, mikäli hän oppii elämään tasapainossa ja pelaamaan edukseen. Menestyksen mittarit ja määritelmät ovat loputon kiistan aihe ja tulkitsijoita riittää lopun hamaan asti. Jotkut määrittelevät menestymisen varallisuutena, yhdet henkisenä ja kolmannet sosiaalisena pääomana, mutta mielestäni perus edellytykset ovat kaikissa tapauksissa kuitenkin samat. Menestyksen yhtälössä on empiirisen tutkimukseni mukaan vain neljä ydin kohtaa ja ne tulevat tässä olkaa hyvät:

 

  1. Kirkasta arvosi ja elä arvojesi mukaista elämää. Ensimmäinen ohjenuora on helppo ja sisältää vain kolme kohtaa. 1. Hyväksy omat kokemuksesi ja ole läsnä nykyhetkessä. 2. Omistaudu, valitse ja sitoudu arvojesi mukaiseen elämään. 3. Toimi arvojesi mukaan.
  2. Hahmota henkinen profiilisi ja opettele tuntemaan itsesi oikeasti. 1. Hahmota identiteettisi ja ota selvää kuka olet. 2. Mikä on elämäsi tarkoitus? Ota selvää, mitä oikeasti haluat. 3. Hallitsetko omaa elämääsi? Tutki mahdollisia esteitä omien pyrkimyksiesi mukaiselle elämälle.
  3. Huolehdi kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Menestyäksesi on perustasta pidettävä huolta. Älä laiminlyö, vaan kiinnitä huomiota yleiseen terveyteen, biomekaniikkaan, fyysiseen aktiivisuuteen, ravintoon, lepoon ja henkiseen energiaan.
  4. Opettele johtamaan aikaatilaisuuksia ja energiaa. Vaali voimavarojasi ja käytä kapasiteettiasi viisaasti. Tulevaisuutesi on seurausta nykyisistä valinnoistasi, joten ole läsnä ja hyödynnä tilaisuutesi. Aika on ydin valuutta, joten sijoita se oleelliseen. Ken hallitsee ajan johtamisen, on menestyksen pelissä vahvoilla.

 

Itse olen edelleen matkalla ja rakennan elämääni uudestaan neljän oivaltamani kohdan pohjalta positiivisen tunteen siivittämänä tietäen, että huominen on taas päivän lähempänä tavoitetilaa. Oma menestyksen määritelmäni on jo tovin ollut mielenrauha sekä elämä, josta en tarvitse lomaa, mutta seuraava kuulemani lainaus on kenties jopa parempi määritelmä tavoiteltavaksi.

 

”Menestyminen on mielenrauha, joka on väistämätön seuraus siitä, että tietää tehneensä tarpeellisen tullakseen parhaaksi versioksi itsestään.”

– Jari Sarasvuo

 

LÄHTEET:

 

Raami, A. 2016. Älykäs intuitio. 3.painos. Norhaven, Tanska: Kustantamo S&S

 

Sarasvuo, J. 2019. “Ammattilaiset keskittyvät vain tekemiseen”. Kuunneltu: 12.12.2021.

https://areena.yle.fi/1-50028975?utm_medium=social&utm_campaign=areena-ios-share

 

Kommentoi