Tampere
26 Nov, Thursday
3° C

Proakatemian esseepankki

Menestyjien tavat



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Stephen R. Coveyn kirjoittama 7 habits of highly effective people on muodostunut klassikoksi selfhelp-kirjallisuudessa. Kirjaa on myytykin sen ilmestymisen jälkeen vuodesta 1988 yli 15 miljoonaa kappaletta. Kirjassa esitellään nimensä mukaan seitsemän tapaa, jotka menestyneet ihmiset omaavat. Esitettävät tavat ovat luonteeltaan hyvin universaaleja, joten ne toimivat hyvin nykypäivänäkin vaikka kirja onkin ilmestynyt lähes 30 vuotta sitten.

Ensimmäinen tapa liittyy vastuuseen. Monesti kun elämässä menee jokin asia pieleen on syyllinen helppo löytää jostain muualta kuin itsestään. Omassa elämässä koetut ongelmat voidaan helposti sysätä päättäjien, olosuhteiden taikka vain yksinkertaisesti työkaverin piikkiin. Henkilökohtaisen kehityksen lähtökohta on kuitenkin se, että pystyy tunnistamaan kuitenkin myös omat heikkoutensa. Asioita voi tapahtua joihin me emme pysty vaikuttamaan, mutta vastuu on kuitenkin aina itsellä miten niihin reagoi. Esimerkkinä voidaan käyttää vaikka omalla toimialalla tapahtuvaa lainmuutosta, jolla on suora vaikutus oman yrityksesi liikevaihtoon. Voit viettää seuraavat vuodet valittaessa tapahtunutta tai voit puolestaan etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja pitääksesi liiketoiminnan edelleen kannattavana. Jokainen voi pohtia kummalla tavalla reagoiminen johtaa parempaan lopputulokseen. Menestyvät ihmiset eivät siis keskity asioihin joihin ei pysty itse vaikuttamaan,  vaan puolestaan asioihin mistä löytyy kehitettävää ja menestymisen mahdollisuudet sijaitsevat.

Toinen tapa liittyy ajattelumalleihin. Miten haluan, että minut muistetaan? Eli elämän rakentaminen aloitetaan miettimällä sen loppua. Miten haluan että minut muistetaan ja millaisia asioita haluan, että muut minusta kertovat. Jos haluaisin esimerkiksi, että minut muistetaan hyvänä ystävänä ja menestyneenä yrittäjän. Minun tulee seuraavaksi tarkastella onko minun tällä hetkellä tekemäni asiat, kuinka hyvin linjassa kyseisen ajatuksen suhteen. Jos haluaa menestyä täytyy aika ajoin pysähtyä ja tarkastella on suunta vielä oikea.

Kolmas tapa on kuinka hyvin pysty priorisoimaan minulle tärkeät asiat. Jos esittää 20  ihmisen joukolle kysymyksen, että kuinka monelle on oma terveys tärkeämpää kuin television katselu, veikkaa että jokainen ihminen vastaisi oma terveys. Veikkaan kuitenkin myös, että jokainen 20 ihmisestä käyttää enemmän aikaa television katseluun kuin urheiluun ja omien terveellisten elämäntapojen suunnitteluun. Itselle tärkeät asiat tulee tunnistaa ja niiden eteen täytyy tehdä töitä. Tekojen tulee seurata puheita. Kolmas tapa seuraa hyvin pitkälti toista. Jos pystyt miettimään, että mistä haluat että sinut muistetaan. Nyt tarvitsee enää vain tehdä paljon töitä näiden tavoitteiden eteen, eikä tyytyä keskinkertaisuuteen.

Neljäs tapa on liittyy muiden ihmisten onnistumisista riemuitsemiseen. Yleensä menestykseen tarvitaan hyvä verkosto ja paljon myös muita ihmisiä. Ei tarvitse miettiä, että menestyminen on vain nollasumma peliä, jossa minä voin saada sen minkä joku toinen menettää. Jos joku menestyy vierelläsi tämä tulisi nähdä myös sinulle menestymisen mahdollisuutena pikemminkin kuin häviönä.

Viidennen tavan mukaan sinun tulee ensin yrittää ymmärtää ennen kuin voit tulla ymmärretyksi. Esimerkiksi jos kertoisin ystävilleni, että teidän kaikken pitää ostaa nyt tuote, koska olen käyttänyt tähän hyvin paljon aikaa ja vaivaa. Todennäköisesti yksikään ei ostaisi tuotettani pelkästään tästä syystä. Lähtökohtana tulisi puolestaan olla, että minä kertoisin ensin minkälaista arvoa he voivat tuotteellani itselleen luoda. Tämän jälkeen tuotteen menekki olisi todella paljon kovempi. Jokainen henkilö kuitenkin tarkastelee asioita peilaten niitä omiin kokemuksiin ja mielipiteisiin, jolloin ymmärryksen tarjoaminen toiselle ihmiselle voi jäädä vähäisemmälle.

Kuudes tapa liittyy yksinkertaisesti tiimityöhön. Kaksi päätä on usein parempi kuin yksi. Jokaisessa toiminnassamme meidän tulisi pyrkiä avoimuuteen ja tiimityöhön. Erilaisuus on usein rikkautta ja jokaisella on erilaisia vahvuuksia. Työskentelemällä yhdessä jokainen pääsee käyttämään omia vahvuuksiaan, jolloin myös jokaisen ei tarvitse käyttää heikkouksiaan. Työn jälki on yleensä parempaa.

Seitsemäs tapa liittyy henkilökohtaisen kehityksen periaatteisiin. Tunnistamalla omat kehityskohteet ja työskentelemällä niiden korjaamiseksi, on tärkeä rooli menestymisen kannalta. Meillä jokaisella on neljä erilaista kehityksen kohdetta: Psyykkinen, mentaalinen, sosiaalinen ja henkinen. Elämän peruskivien tulee olla kasassa, jotta niiden päälle pystyy rakentamaan menestystä. Peruskivistä tulee pitää huolta ja ottaa myös aikaa itsensä kehittämiseen.

Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close