Tampere
10 Jun, Saturday
2° C

Proakatemian esseepankki

Meitä on moneksi



Kirjoittanut: Aaron Taivalsalmi - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Idiootit ympärilläni
Thomas Erikson
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Meitä on moneksi

Päätin juuri hiljattain ottaa luettavakseni jo yhä useamman proakatemialaisen suosittelevan Thomas Eriksonin kirjoittaman Idiootit ympärilläni: Kuinka ymmärtää muita ja itseään -kirjan. Kirjassa selitetään ihmisten erilaisia käyttäytymismalleja ja se kertoo hyvin konkreettisesti, miten erilaisten ihmisten kanssa tullaan toimeen erilaisissa tilanteissa. Koen, että kyseinen kirja on erityisen olennainen nimenomaan meille proakatemian opiskelijoille, joissa hyvin iso osa koko koulutuksen ydintä on tehokas työskentely erilaisten ihmisten kanssa eli tiimityöskentely.

Erikson jakaa kirjassaan ihmiset neljään erilaiseen “kategoriaan”, kunkin kategorian tyypillisten luonteenpiirteiden ja käyttäytymismallien perusteella. Kategoriat erotellaan kirjassa värikoodeilla: punainen, keltainen, vihreä ja sininen.

Fiksuimmat osaavatkin ehkä jo värien perusteella tehdä tiettyjä päätelmiä, millä perusteella ihmiset ovat värikoodattu tällä kyseisellä tavalla ja millaisia ihmistyyppejä voisi kukin väri pitää sisällään jo pelkästään värille tyypillisille olevalle luonnehdinnalle.

Kerron seuraavaksi kirjan oppien mukaisesti tiivistetysti kustakin ihmistyypistä, miten he toimivat jokapäiväisessä elämässään, sekä miten heidän kanssaan tulisi toimia, säilyttääkseen mahdollisimman tehokkaan yhteistyökyvyn ja tietynlaisen harmonian.

Punainen
Punaista ihmistyyppiä kuvaillaan kirjassa ripeäksi, kilpailulliseksi, kärsimättömäksi ja temperamenttiseksi. Punaiset ihmiset ovat hyvin suorasanaisia ja he kokevat esimerkiksi jo monet normaalit keskustelutilanteetkin tietynlaisiksi mahdollisuuksiksi “voittaa” toinen osapuoli. Lisäksi punaiset ihmiset ajattelevat ja toimivat hyvin nopeasti ja lyhyellä harkinta-ajalla. Näistä syistä punaiset ihmiset päätyvät luonnollisesti usein johtoasemiin erilaisissa yrityksissä tai muissa organisaatioissa. Punaisten merkittävimpiin heikkouksiin kuuluu tietynlaisen diplomaattisuuden puute ja konfliktien purkaminen rauhanomaisesti.
Punaiset ihmiset haluavat, että myös heille ollaan suorasanaisia ja että pysytään asiassa. He myös arvostavat toisessa ihmisessä erityisesti korkeaa työmoraalia. Punaiset ihmiset eivät usein ole kovin yksityiskohtaisia eikä myöskään aina kaikista realistisempia. Tällöin selvä apu mitä heille muut ihmistyypit voisivat kenties luontaisemmin tarjota on punaiselle ihmiselle vakuuttaminen, että yksityiskohdat ovat myös merkityksellisiä kokonaiskuvan kannalta ja realiteeteista muistuttaminen.

Keltainen
Keltaista ihmistyyppiä puolestaan kuvaa seuraavat adjektiivit: innostuva, luova, avoin, ulospäin suuntautunut ja epäkäytännöllinen. Keltaiset ihmiset ovat todellisia tunneihmisiä, he ovat hyvin positiivisia ja heillä on luontainen kyky saada innostettua myös muita ihmisiä mukaan heidän tempauksiinsa. Keltaiset ovat siinä mielessä samanlaisia punaisten ihmisten kanssa, että he myös arvostavat suorapuheisuutta. He myös innostuvat erityisesti isoista ja uusista asioista, tämä kannattaa pitää mielessä kun työskentelet keltaisen ihmisen kanssa; se ruokkii heidän luontaista innostumista entisestään.
Keltaisten ihmisten suurimpiin heikkouksiin kuuluu tietynlainen realistisuuden ja täsmällisyyden puute. Esimerkiksi ajankäyttöön liittyen he ovat ylioptimistia ja saattavat usein myöhästyä aikatauluistaan tämän takia. Auta siis keltaista ihmistä pitämään asiat järjestyksessä ja esimerkiksi luomaan rutiineja.

Vihreä
Vihreää ihmistyyppiä taas kuvaillaan kirjassa vakaaksi, lojaaliksi, kärsivälliseksi, jääräpäiseksi ja turvallisuushakuiseksi. Vihreät ihmiset ovat todellisia joukkuepelaajia; heille tiimi tulee aina ennen omaa itseään. He ovat myös taitavia kuuntelijoita ja he haluavat miellyttää ja olla mukavia muille.
Yksi merkittävä vihreiden heikkous on kuitenkin heidän vastahakoisuus muutoksiin. He haluavat, että asiat pysyvät ennallaan. Toisin kuin tyypillinen punainen tai keltainen tyyppi, vihreät ihmiset ovat usein introverttejä. Vihreät ihmistyypit eivät myöskään ole luontaisesti kovin kekselijäitä, joten delegoi suunnittelutyöt mieluiten jollekkin muulle ihmistyypille. Heidän kanssaan myös maltti on valttia. Vihreät ihmiset ovat tyypillisesti hyvin harkitsevia, joten ole kärsivällinen heidän kanssaan; kaikki eivät ole yhtä spontaanisia.

Sininen
Viimeisenä ihmistyyppinä, muttei lainkaan vähäisimpänä (oi, miten omaperäistä), meillä on jäljellä vielä sininen ihmistyyppi. Siniset ihmiset ovat tarkkoja, loogisia, asiallisia, varovaisia, laatutietoisia ja yksityiskohtiin juuttuvia. He haluavat aina selvittää perinpohjin syy-seuraussuhteen asioihin. Siniset ihmiset eivät tyypillisesti ole kovin tunteellisia; he toimivat logiikan ja järjen pohjalta. Ja mitä tulee sosiaaliseen vuorovaikutukseen, he vihreiden ihmisten tapaan ovat myös tyypillisesti luontaisia introverttejä.
Kun kommunikoit sinisen ihmisen kanssa, pitäydy lujasti faktoissa ja asiassa ja vakuuta hänet niillä, ei tunteilla. Yritä olla myös viestinnässäsi mahdollisimman realistinen. Ja mitä tulee työskentelyyn sinisen ihmisen kanssa, niin anna hänelle aikaa paneutua hänelle tärkeisiin yksityiskohtiin työssä, se on koko tiimityöskentelynkin kannalta suuri voimara teille kaikille.

Lienee kuitenkin selvää, että harva ihminen on täysin vain yhtä tiettyä väriä. Kukin ihminen koostuu vähintään kahdesta eri väristä, tai on näiden yhdistelmä. Itsestäni tunnistan erityisesti esimerkiksi vihreitä sekä punaisia piirteitä. Olen luonteeltani tyypillisesti rauhallinen, ystävällinen, lojaali ja suosin tietynlaista vakautta monissa asioissa. Nämä ovat kaikki tyypillisiä vihreitä piirteitä. Tunnistan kuitenkin hyvin vahvasti itsestäni myös punaisia piirteitä kuten kunnianhimon, päättäväisyyden ja kilpailullisuuden.

Kaikkia ihmistyyppejä kuitenkin tarvitaan. Tarvitsemme punaisen tuomaa kunnianhimoista asennetta, vihreän tuomaa vakautta, keltaisen innokkuutta ja sinisen järjestelmällisyyttä. Mikä väri sinä olet?

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close