Tampere
28 Mar, Thursday
9° C

Proakatemian esseepankki

Me-henkeä nostattava voima



Kirjoittanut: Laura Närjänen - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Yhtenä - Kun minästä kasvaa me
Heikki Peltola
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Me – henkeä nostattava voima

Kunnioittaessa toisia, syntyy voima, jolla ihmiset nostavat toisiaan. Näin määriteltiin noste kirjassa Yhtenä – Kun minästä kasvaa me. Nosteen ansiosta vedessä raskas painokin tuntuu kevyemmältä. Noste on kappaleeseen kohdistuva ylöspäin suuntautuva voima, joka kelluttaa tai parhaimmassa tapauksessa leijuttaa. Väliaineen ja kappaleen huono suhde voi myös johtaa uppoamiseen. Miten sitten pysytään pinnalla? 

 

Tiimissä yksilöiden tulee olla aktiivisia. Nostetta etsiessä passiivinen odottelu ei auta, vaan sitä pitää hakea aktiivisesti. Missä tahansa ystävyyssuhteessa, parisuhteessa tai tiimissä itsestään pitää antaa, jotta saa takaisin. On sitten kyseessä pieni tai isompi tiimi, jokaisen panos on tärkeää. Itse olemalla avoin, kertomalla omat mielipiteet ja ajatukset saa vastakaikua myös muilta. Metsä ei vastaa, jos sinne ei huuda. Olen myös itse todennut sen, että jos ei koskaan tee aloitetta, jää paljosta paitsi. Nuorempana varsinkin muistan useamman kerran ajatelleeni jälkeenpäin, että jos olisin ollut rohkeampi ja aukaissut suuni, olisin voinut päästä mukaan erilaisiin tapahtumiin ja projekteihin, missä olisin voinut tavata uusia ihmisiä ja saada hienoja kokemuksia. Menneitä ei kannata kuitenkaan murehtia, vaan ottaa niistä oppia ja toimia tulevaisuudessa toisin. 

 

”Jos ryhmä ei tiedä, mitä se tahtoo, tehdään mitä sattuu”. (Peltola 2011, s.242) Yhteiset tavoitteet ja odotukset on hyvä selvittää heti aluksi. Jokaisen tulee myös tietää mitä muut heiltä odottavat, jotta ei synny ristiriitatilanteita ja väärinymmärryksiä. Yhteiset tavoitteet myös yhdistävät ihmisiä ja luovat me – henkeä. Yhdessä sovitut säännöt tulee olla selvät kaikille ja niitä tulee noudattaa. Näin osoittaa myös arvostusta toisia kohtaan. Ihmisten arvostaessa, tukiessa ja rohkaistessa toisiaan, yhdessä tekeminen on hauskaa ja antoisaa. Tuloksia saadaan aikaan, ilman että jokainen tekee hommia viimeisillä voimillaan.  

 

Luottamus ja turvallinen ilmapiiri ovat tärkeitä lähtökohtia toimivalle tiimille. Turvallisuus onkin ihmisen yksi perustarpeista, jonka ihminen pyrkii tyydyttämään ennen muita tarpeita ollakseen onnellinen. Luottamus tulee ansaita ja sen eteen kannattaa tehdä töitä. Luottamus on mielestäni vastavuoroista ja itse pystyn luottamaan ihmiseen, jonka uskon pystyvän luottamaan myös minuun. Luottamuksen ja turvallisuuden tunteen myötä on mahdollisuus hyvään dialogiin, jossa saa ja pitää olla erilaisia mielipiteitä. Olemalla aidosti läsnä ja kuuntelemalla toisia syntyy loistavia ideoita, opitaan uutta ja saadaan toisista voimaa, joka kannattelee. Välillä voi tuntua siltä, että meinaa upota. Vaikeuksista selvitäkseen ja pinnalla pysyäkseen tiimin tulisi keskittyä miettimään mitä voisi lähteä tekemään toisin, ja kuinka rohkaista ja kannustaa toisia. Syyllisten etsiminen ei loppupeleissä auta ketään. Päinvastoin se voi aiheuttaa turhaa mielipahaa ja negatiivisuuden kierteeseen on helppo eksyä. 

 

Kirjan, Yhtenä – Kun minästä kasvaa me, luettuani, ajatukseni löivät hieman tyhjää, enkä osannut heti kertoa mitä kirjasta jäi itselleni päällimmäiseksi mieleen. Kirja vaikutti siltä, että olen lukenut sen jo ennenkin enkä saanut siitä mitään uutta irti. Otettuani hieman etäisyyttä aiheeseen tulin jälkeenpäin siihen tulokseen, että jo kirjan nimi kertoo oleellisimman. Kirjan asiasisältö oli mielestäni niin sanotusti perus kauraa ja ehkä odotin kirjalta jotain enemmän. Ongelma saattaakin useasti olla se, että ihmiset etsivät oikoteitä, esimerkiksi treenaamisen, laihduttamisen tai onnellisuuden suhteen kuten tässä tapauksessa minä, yrittäessäni etsiä keinoa, millä saada tiimistä heti toimiva. Monesti yritetään etsiä hienoja kikkoja millä saadaan jotain haluttua nopeasti aikaiseksi, mutta loppujen lopuksi ei sellaisia taikakeinoja olekaan. Kun pohjan rakentaa hyvin ilman kikka kakkosia, tekemiseen alkaa löytyä hyvä flow ja meininki, joka kannattelee pitkälle. Tulkitsen kirjan sanoman niin, että ensin tulee rakentaa hyvä pohja itselleen yksilönä, jotta voi hypätä tukevaksi rakennuspalikaksi tiimiin. Tiimin erilaiset rakennuspalikat tulee asettaa sellaiseen järjestykseen, että kaikki tietävät paikkansa ja tehtävänsä, jotta voi syntyä turvallinen ja luotettava ilmapiiri. Tässäkään asiassa ei ole oikotietä onneen vaan on mentävä askel kerrallaan. Vahvan tiimin tunnistaa, kun yhdessä sukelletaan ja noustaan takaisin pinnalle. 

 

 

Peltola, H. 2011. Yhtenä – kun minästä kasvaa me. WSOY pro. 

Kommentit
  • Tatu Levänen

    Tuo loppukiteytys tähän esseeseen oli hyvä. Kun puhutaan tiimin toimimisesta niin loppujen lopuksi kyseessän on ilmiselvien perusteiden hyödyntämisestä. Tässä tärkeää onkin näiden asioiden aktiivinen toteuttaminen, sillä se voi olla vaikeaa eriävien mielipiteiden keskellä. Niinkuin fysioterapiassakin, perusteilla pääset pitkälle. Olen kuulut anekdootin “jos jokin hiertää sinua, niin se todennäköisesti hiertää myös pöydän toisella puolella”. Tämä kuvastaa minusta hyvin tilannetta kun mietitään “viitsinkö puhua asiasta” ja kokemuksen rintaääneni haluaa sanoa, että moni asia olisi toiminut meilläkin paremmin, jos puhetta olisi ollut enemmän ja aiemmin.

    Yhteisten tavoitteiden luominen on korvaamatonta tiimin toiminnalle, mutta muistakaa miettiä myös merkitys tavoitteelle. Onko rahan saaminen tavoite, vai onko rahan saaminen , jotta päästään Final Campille tavoite. Nämäkin ovat näitä tuttuja itsestään selvyyksiä, mutta palavereissa huonossa hapessa nämä tuppaavat helposti unohtumaan. Aina pitää löytää jokaiselle tiimiläiselle “Miksi tämä tavoite on minulle tärkeä”.
    Motivaation löytäminen kaikille voi olla vaikeaa, varsinkin jos mieleen tulee vain ulkoisia motivaattoreita (raha).
    Frank Martelan kirja Valonöörit on tähän hyvin pureutuva kirja ja saattaisit pitää siitä.

    26.11.2020
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close