Aloitin Tiimimestarit valmennuksen alkusyksystä 2021 ja nyt olen päässyt käymään läpi kaikki koulutukseen kuuluvat lähijaksot. Tiimimestarit on Tiimiakatemia Globalin järjestämä valmennus, jossa tarkoituksena on jakaa mahdollisimman hyvin eri ammatteihin sovellettavissa olevaa tietoa tiimivalmennuksesta.

Karaktääri -jaksoa (eli viimeistä jaksoa) varten tulee käyttää aikaa reflektoiden koko Tiimimestarit-matkaa, sekä pohtien omaa valmentajafilosofiaa. Käytinkin tätä esseetä loistavana työkaluna matkani pohtimiseen. Kirjoitin suurimman osan tästä esseestä jo ennen viimeistä lähijaksoa, jotta pystyin hyvin jäsentelemään omia ajatuksiani viimeistä kertaa varten. Palasin tämän esseen pariin viimeisen kerran jälkeen, jolloin sain lisäiltyä vielä viimeiset kappaleet esseeseen.

Tiimimestarit koostuu seitsemästä lähijaksosta, jotka ovat orientaatio, oppiminen, johtaminen, asiakkuudet, innovointi, brändi sekä karaktääri. Esseessä haluankin avata jokaista jaksoa vähän enemmän, jonka jälkeen pohdin vielä valmennusta kokonaisuudessaan ja sen myötä heränneitä ajatuksia.

Orientaatio

Orientaatio pidettiin Zoomissa ja se kesti vain yhden päivän. Tutustuimme vähän toisiimme ja kaikki pääsivät kertomaan vähän itsestään ja taustoistaan. Proakatemialta tuttuun tapaan valmentajat fasilitoivat keskustelua ja tarpeen tullen esittivät lisäkysymyksiä. Päivän aikana meille kerrottiin Tiimimestarit -valmennuksen valmennusfilosofiaa ja meille kerrottiin erilaisista työkaluista. Pohdimme myös pienryhmissä omia odotuksiamme. Mitä odotamme valmentajilta, muilta tiimiläisiltä tai itseltämme koulutuksen suhteen?

Ensimmäisen kerran asiat olivat itselleni täysin tuttuja, sillä samoja työkaluja ja toimintatapoja olimme käyttäneet jo Akatemialla ennen valmennukseen osallistumistani. Oli kuitenkin kiva päästä näkemään millaista porukkaa Tiimimestarit 126 ryhmään tulee.

Oppiminen

Ensimmäisen varsinaisen jakson saimme onneksi pitää jo läsnä, eikä korona sitä estänyt. Pääsimme näkemään toisemme ensimmäistä kertaa oikeasti ja tutustumaan kunnolla.

Jokainen oli etukäteen valmistellut oman oppimissopimuksensa, jonka pääsi omalle pienryhmälle esittelemään ja näin syvempi tutustuminen lähtikin heti käyntiin osan porukan kanssa.

Meidän koko ryhmässämme oli alusta asti todella lämmin tunnelma. Dialogi sujui todella hyvin, ihmiset osasivat odottaa omaa vuoroaan, eikä muiden päälle puhuttu. Jokainen oli aidosti kiinnostuneita kuuntelemaan toisiaan ja kyselemään lisäkysymyksiä jo heti alusta saakka. Ihmisistä näki jo heti alusta asti, että he olivat tulleet oppimaan ja halusivat saada koulutuksesta kaiken mahdollisen irti.

Oppimisjaksosta lähtien jokainen lähijakso noudatti samaa kaavaa. Paikalle saavuttiin kello 12 lounaalle, jonka jälkeen orientoiduttiin porukalla sen kerran aiheeseen. Sen jälkeen jakauduttiin pienryhmiin, joissa aloitettiin työskentely. Päivän päätteeksi kokoonnuttiin aina koko ryhmän kanssa isoon dialogirinkiin. Seuraava päivä oli aina varattu aiheen työstämiselle ja lopputuotoksen tekemiselle sekä esittämiselle. Lopputuotos sai olla mitä vain aiheeseen liittyvää, joka vie pienryhmää jollain tavalla eteenpäin. Tuotokset esiteltiin aina koko porukalle illalla. Viimeisenä päivänä vuorossa oli aina motorola ja palautteenanto, jonka jälkeen lähdettiin lounaan kautta kotimatkalle.

Keskustelimme paljon tiimioppimisesta ja oppimaan oppimisesta. Pohdimme motivaation ja asenteen vaikutusta oppimiseen sekä sitä, mitä oppiminen ylipäätään on. Onko oppiminen aina hyvä asia vai voiko oppimalla kehittyä myös huonompaan suuntaan? Meidän pienryhmässämme oli myös peruskoulun opettajia ja huomasimme silti hyvin paljon yhtäläisyyksiä tavoista ja asioista, jotka oppimiseen vaikuttaa sekä peruskoulussa, että meillä Akatemialla. Yksi asioista, joka nousi useasti keskusteluun, oli läsnäolon merkitys.

Meillä oli vierailevana tähtenä Tiimiakatemian perustaja Johannes Partanen, jonka mukaan ihminen oppii kolme kertaa nopeammin yhdessä, tiimissä. Sekä meillä Proakatemialla, että peruskouluissa yhdessä opiskelun ja oppimisen merkitys on suuri. Koko ajan enemmän ja enemmän jo ala-asteelta lähtien oppilaat laitetaan tekemään asioita yhdessä. Toisista saa tukea ja apua tiukan paikan tullen. Ihmisen yksi luontaisista tarpeista on tunne yhteenkuuluvuudelle, eli on täysin luonnollista, että yhdessä tekeminen tukee oppimista.

Toinen kolahduksista, joka jäi vahvasti mieleeni, oli: ”Kun oppiminen tuntuu tehokkaalta, se ei yleensä ole. Kun oppiminen tuntuu tehottomalta, se yleensä on tehokasta.” Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi pänttäämällä jotain asiaa, voi oppiminen tuntua tehokkaalta, mutta jos samasta asiasta käy esimerkiksi keskustelua tai tekee käytännössä, asian usein oppii paljon ”helpommin” ja huomaamattomasti. ”Helppoa” oppimista tapahtuu koko ajan, jos sille vain antaa mahdollisuuden. Jokapäiväisessä arjessa vastaan tulee jatkuvasti tilanteita, joista voi oppia, jos vain pysyy avoimena sekä aidosti haluaa oppia erilaisista tilanteista ja keskusteluista.

Johtaminen

Johtamisen jaksoa odotin innolla, sillä aihe on todella mielenkiintoinen. Mietimme yhdessä omia johtajaidoleitamme ja toisena päivänä saimmekin kolme johtajaidolia kertomaan omasta työstään ja johtamisfilosofiastaan Zoomin välityksellä. Keskustelimme siitä, kuinka nykymaailmassa tulee johtaa ihmisiä, eikä asioita. Pohdimme myös ihmisten johtamisen hankaluutta. Jokainen henkilö, aika ja paikka vaativat erilaista johtajuutta, eikä kaikille toimi samat asiat.

Mietimme jakson aikana titteleiden merkitystä ja niiden korostamista. Tarvitseeko hyvää johtajaa kutsua johtajaksi tai voiko oikeasti johtaa porukkaa, vaikka ei titteliltään olisikaan johtaja? Palasimme kuitenkin aina samaan lauseeseen:

”johtaja on mahdollistaja”.

Pohdimme paljon motivointia ja tavoitteiden merkitystä. Kuinka sitouttaa tiimi, vaikka tiimiläiset vaihtuisivatkin usein? Miten saada uusi ihminen aina tuntemaan olonsa tiimin jäseneksi?

Lopputuotoksena teimme pienryhmämme kanssa ”joulukalenterin” (kuva), jossa oli vinkkejä johtajalle. Jokaisen luukun takaa paljastui yksi lause tai sana, jotka meidän mielestämme vievät johtajuutta eteenpäin. Luukuissa luki mm. innosta, reflektoi, ole rohkea ja opi kysymään oikeita kysymyksiä. Viimeisestä luukusta (luukku 24) paljastui peili, jonka yläpuolella luki ”Sinä olet yksi heistä”.

Johtajuus jaksolta jäi paljon konkreettisia oppeja ja ajatuksia esimerkiksi omaa johtamisen harjoittelua varten. Jäi myös paljon avoimia kysymyksiä pohdittavaksi, joihin ei todennäköisesti koskaan löydy vain yhtä oikeaa vastausta. Nyt käydessäni muistiinpanojani läpi, huomasin myös kirjoittaneeni kysymyksen ”Osaanko itse olla johdettavana?”. Tätä kysymystä olen muutenkin pohtinut viime aikoina paljon. Kuinka vaikeaa on oikeasti antautua johdettavaksi? Kuinka ”taustalle” tarvitsee jäädä, jotta johtajalla on tilaa johtaa? Voiko kaikissa tilanteissa johtaa omalta paikaltaan?

Asiakkuudet

Tälle jaksolle meille oli ennakkotehtävänä hankkia asiakas omalle pienryhmällemme, jonka vuoksi pienryhmät oli poikkeuksellisesti päätetty jo johtamisjakson lopussa. Ennen lähijaksoa meillä olikin nopea Zoom-palaveri, jossa teimme tilannekatsauksen luetuista kirjoista ja mahdollisista asiakkaista. Asiakkuudet jakson jouduimme pahentuneen koronatilanteen vuoksi pitämään etänä, joka ainakin omalta osaltani vaikutti siihen, ettei jakso tuntunut ihan niin antoisalta.

Saimme toimeksiantajaksemme peruskoulun, jolle meidän tuli suunnitella strategiatyökalu. Työkalu, jolla saisimme osallistutettua strategian tekemiseen sekä oppilaat, henkilökunnan sekä vanhemmat. Pienryhmässämme kaikki muut olivat peruskoulun opettajia, joten sanomattakin on selvää, että en pystynyt kaikkiin keskusteluihin liittymään yhtä hyvin. Osa termistöstä oli hakusessa, mutta tämän lähijakson aikana opettajan työ avautui minulle täysin eri tavalla. Heidän arjessaan tulee vastaan ongelmia ja tilanteita, joita ei voi edes kuvitella.

Vaikka en opettajien arjesta ja koulumaailmasta tiennytkään paljoa, osasin tuoda keskusteluun erilaisia työkaluja strategiaan liittyen. Olimme tiimiyrityksemme kanssa työskennelleet juuri pitkään strategiamme parissa ja olikin todella hyödyllistä päästä heti uudessa tilanteessa palauttelemaan mieliin strategian muodostamista ja erilaisia työkaluja sen työstämiseen.

Tämä jakso painottui huomattavasti enemmän tekemiseen ja itse asiaan kuin dialogiin ja kokemusten jakamiseen. Jaksolla oli selkeä tavoite (luoda ratkaisu asiakkaan ongelmaan), jolloin toimimme todella tehokkaasti. Huomasin kuitenkin, että itse kaipasin enemmän kiireetöntä dialogia ja pohdintaa, johon olin jo ehtinyt tottua aiempien lähikertojen aikana. Tämä jakso tuntui enemmän suorittamiselta. Asiakkaamme sai kuitenkin hyvän ratkaisun, johon hän oli todella tyytyväinen ja se olikin tämän jakson tarkoitus.

Innovointi

Ennen innovointi -jaksoa meidän piti pohtia omia ajatuksia ja tekemistä rajoittavia sekä kannustavia tekijöitä. Huomasin, että rajoittavia tekijöitä löytyy siinä missä kannustaviakin. Rajoittavista tekijöistä kuitenkin tulisi päästä eroon, kun kannustavia pitäisi pystyä vaalimaan ja lisäämään. Rajoittavia tekijöitä itselläni ovat selkeästi pelkoja epäonnistumisesta ja yksin jäämisestä. Epäonnistuminen voi johtaa häpeään, jonka vuoksi ei halua epäonnistua. Kannustavia tekijöitä sen sijaan löytyi enemmänkin. Oma innostuminen, perhe, läheiset, Akatemian ilmapiiri…

Toimin itse tällä jaksolla lillana. Lilla, eli lillatrenare toimii Tiimimestarit -valmennuksessa pienryhmän apuvalmentajana. Jokaisella pienryhmällä on oma lilla, joka hoitaa viestinnän valmentajien ja ryhmän välillä sekä harjoittelee omaa valmentajan rooliaan. Voi olla, että osittain sen vuoksi tämä jakso tuntui kaikista antoisimmalta. Tiimimme dynamiikka toimi todella hyvin ja kävimme todella antoisaa keskustelua koko lähijakson ajan.

Pohdimme todella paljon turvallisuuden tunteen merkitystä työympäristössä ja rekrytointiprosesseja. Miten rekrytointi- ja perehdytystilanteissa onnistuu luomaan heti uudelle työntekijälle turvallisen olon ja tilaa kysyä tyhmiäkin kysymyksiä.  Ilmapiirin tulee olla todella avoin, jossa hyväksytään ja opitaan virheistä. Pitää olla lupa epäonnistua. Yhdeksi todella tärkeäksi asiaksi nostimme selkeyden. Selkeät tavoitteet ja odotukset voivat usein lisätä turvallisuuden tunnetta.

Pohdimme myös paljon työmoraalia ja nuorten kulttuuria työpaikkojen suhteen. Tällä hetkellä työelämässä vallitsee kokeilukulttuuri. Halutaan löytää se oma ”täydellinen” juttu, jonka vuoksi työpaikkaa vaihdetaan todella usein. Kun ei heti kaikki tunnukaan kivalta, ajatellaan että tämä ei ole se unelmien työpaikka ja etsitään seuraava. Pohdimme, miten työntekijöitä saataisiin sitoutettua pidemmäksi aikaa, tai vaihtoehtoisesti miten usein vaihtuvaa työporukkaa pystyy tiimiyttämään nopeasti.

Tämän lähijakson aikana teimme kokeiluja, joilla saisimme pakkaa sekoitettua. Toisen päivän aikana vaihdoimme lillojen paikkoja puoleksi tunniksi. Emme kertoneet pienryhmille vaihdosta etukäteen, vaan menimme vain paikalle. Oli todella mielenkiintoista huomata, kuinka paljon vaihdos vaikutti. Ryhmä, johon menin, meni ihan sekaisin. Heidän oli vaikea enää päästä eteenpäin. Olimme muiden lillojen kanssa sopineet etukäteen, että valitsemme jonkun ”tavan” mennä tilanteeseen. Itse päätin mennä kyseenalaistaen uuteen pienryhmään. Ryhmällä oli ihan todella hyvä ja mielenkiintoinen idea, mutta kyseenalaistin silti idean toimivuutta. Aluksi ryhmä alkoi empimään omaa ratkaisuaan, mutta vähän ajan päästä heidän visionsa vain vahvistui. Lopputuotoksien esittelyssä he esittelivät ideansa vielä hiotumpana ja pääsin vihdoin heille kertomaan, kuinka hyvä idea mielestäni oli ollut alusta saakka.

Lopputuotoksena tällä jaksolla loimme oman pienryhmämme kanssa tarinan. Tarina syntyi noin puolessa tunnissa, juuri ennen kuin meidän piti olla esittelemässä tuotoksiamme. Välillä tuskailimmekin pienryhmämme kanssa, mitä konkreettista voisimme luoda ja mitä voimme viedä mukanamme omaan arkeen. Kuitenkin loppumotorolaa miettiessämme tulimme siihen tulokseen, että ”konkreettinen tuotos on aina pienempi kuin vuorovaikutus” ja tajusimme, että isoin anti ei yleensä ole mitään konkreettista.

Kuten mainitsin aiemmin, tämä jakso oli itselleni kaikista antoisin. Koulutuksessa on tapana, että jokaisen kerran lillalle annetaan aina henkilökohtaista palautetta toiminnastaan. Kirjoittelin ylös palautteita ja reflektoidessani tätä lähijaksoa, palautui mieleeni taas palautteenannon tärkeys. Rakentava palaute on aina palvelus toiselle.

Brändi

Meidän pienryhmällemme selkeni todella aikaisessa vaiheessa, että aiomme brändätä oman pienryhmämme. Ajattelimme, että tällä tavoin pääsisimme ”helposti” opettelemaan oikeasti koko brändäysprosessin käyttämättä aikaa uuden tuotteen tai palvelun keksimiseen. Käytimme erilaisia työkaluja brändäyksen apuna ja loimmekin omalle tiimillemme nimen lisäksi arvot, brändipersoonan, brändilupauksen, vision, sloganin, strategian sekä tarinan.

Brändäysprosessin aikana esiin nousi paljon hyviä teemoja. Tulimme siihen tulokseen, että brändi on tunnetila. Tuotetta tai palvelua brändätessä tulisi miettiä mitä tunnetta myydään. Mitä halutaan, että asiakas tuntee nähdessään tuotteen tai palvelun? Miksi juuri tämä tuote on paras, vaikka se ei ole ehkä halvin?

Huomasimme myös, että brändin luominen voi olla todella hankalaa. Brändi muodostuu siitä, miten ulkopuoliset näkevät tuotteen tai palvelun – ei siitä, miten itse sen näet. Vaikka ulkopuolisten mielipiteet ovat todella tärkeitä, ei kaikkia silti kannata, eikä edes voi miellyttää.

Karaktääri

Viimeisen jakson nimi on karaktääri.  Nimensä mukaisesti jaksoa varten jokainen luo oman karaktäärin haluamassaan muodossa. Karaktäärin on tarkoitus tuoda esille omaa valmentajapersoonaansa ja muita koulutuksessa opittuja asioita. Tarkoitus on keskittyä omaan henkilökohtaiseen kasvuun sekä opittuihin tietoihin ja taitoihin matkan ajalta.

Lähijaksolla pääsimme kaikki esittelemään toisillemme omat karaktäärimme ja olikin mahtava huomata, kuinka erilaisia karaktäärejä oli luotu. Oli esityksiä laidasta laitaan; keskustelusta leikkeihin ja PowerPoint esityksistä pizzataikinan valmistukseen. Jokainen oli saanut luoda juuri omanlaisensa karaktäärin. Tunnelma oli koko lähijakson ajan todella lämmin, ja kaikki olivat aidosti kiinnostuneita muiden luomista tuotoksista. Oli hienoa huomata ihmisten kasvu koulutuksen aikana ja kuulla kuinka paljon osan elämä on muuttunut vuoden aikana pelkästään tämän valmennuksen vuoksi.

Pohdintaa

Opiskelijana osallistuminen tällaiseen koulutukseen herätti ainakin itsessäni erilaisia tuntemuksia pitkin matkaa. Alusta asti tuntui siltä, että olen ”vain opiskelija”, jolla ei ole kokemusta oikeasta elämästä. Minun ja samassa ryhmässä kanssani olleen Esmen lisäksi kaikki muut ryhmässämme olivat olleet jo pitkään työelämässä, jossa heille oli ehtinyt kertyä kokemusta jos jonkinlaisista vastuu- ja johtotehtävistä. Heillä on siis todella paljon enemmän kokemusta niin elämästä yleensäkin kuin koulutuksen aiheista. Sen lisäksi, että olen ”vain opiskelija”, olen niin nuori, että en voikaan tietää mistään mitään, sillä eihän minulla ole vielä elämänkokemusta. Mitä useampia lähijaksoja meillä oli, sitä vähemmän minusta kuitenkaan tuntui tältä. Kaikki olivat todella innoissaan siitä, että oli opiskelijoita mukana tuomassa toisenlaista näkökulmaa asioihin, eikä kukaan kertaakaan vähätellyt osaamistani tai ikääni.

Olin opiskellut Proakatemialla vuoden ennen kuin aloitin Tiimimestarit -valmennuksen. Sen takia oli todella mielenkiintoista seurata ihmisiä ja heidän tunteitaan valmennuksen aikana. Itse olin jo tottunut ”akatemiamalliin”, eli siihen, että asioilla ei ole tarkkoja raameja, eikä meille kerrota mitä kuuluu tehdä. Kaiken saamme päättää itse ja jokaisen pienryhmän tuotokset ovat aina täysin erilaisia. Valmentajat eivät opeta, vaikka ihmiset ovat tulleet kouluttautumaan.

Toisella lähijaksolla ihmisiltä tuli todella tiukkaa palautetta, että tässä ei ole mitään järkeä ja tämä on ajan tuhlausta. Kuitenkin innovointi -jaksolla palaute oli jo ihan toisenlaista. Ihmisillä kesti selkeästi tottua ja tajuta tämän koulutuksen prosessi. Miten se on suunniteltu ja miten ”prosessiin luottamalla” asiat oikeasti loppujen lopuksi selkeytyvät ja käyvätkin lopulta järkeen.

Vaikka Tiimimestarit on oikeasti koulutus, se on tuntunut itselleni aina ihanalta irtiotolta arjesta. Yhden teeman äärelle saa pysähtyä 48 tunnin ajaksi, ihmisten kanssa, jotka oikeasti ovat kiinnostuneita keskustelemaan asiasta ja oppimaan uutta. Ainakin meidän koko ryhmässä oli todella hienoa huomata, kuinka paljon kaikki panostivat lähijaksoihin. Ihmiset valmistautuivat hyvin etukäteen ja olivat läsnä lähijaksoilla. Kaikki antoivat oman panoksensa jokaisella kerralla. Lähijaksoilla vallitsi aina stressitön kiireettömyyden ilmapiiri. Monesti ihmisistä huomasi, kuinka stressaantuneita he olivat tullessaan lähijaksolle, mutta stressi hälveni lähes jokaisella kerralla pikkuhiljaa keskustelujen edetessä.

Valmennuksesta haluan ehdottomasti viedä mukanani arkeen kiireettömän keskustelun kulttuurin. Aina pitäisi olla aikaa pysähtyä kuuntelemaan muita ja keskustelemaan. Haluan oppia kysymään enemmän ja parempia kysymyksiä, joilla keskustelussa pääsee syvemmälle. Haluan oppia luomaan turvallisen ilmapiirin aina ja joka paikassa, minne menen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan oppia vielä paljon lisää valmentavasta johtajuudesta ja sitä varmasti pystyn harjoittelemaan vielä opintojenikin aikana. Tiimimestarit -valmennuksesta sain paljon hyviä eväitä näiden asioiden kehittämiseen ja tulen varmasti palaamaan vielä usein kaikkiin muistiinpanoihin, joita tältä matkalta kertyi mukaan.

Ohessa vielä ”kolahduksia” matkan ajalta, joita kanssamatkaajani ovat sanoneet.

Lähde:

Tiimimestarit valmennus, TMI 126