Tätä esseetä varten ei ole luettu yhtä tiettyä kirjaa vaan googlattu tunteja, haastateltu ihmisiä ja ihmetelty taas tunteja omia uskomuksia. Miksi näin sitten on tehty? Toki siksi, että edessä siintää se proakatemian viimeinen taival ja samalla myös palkinto, Final camp.

Kun yli vuosi sitten syksyllä aloimme pohtimaan mahdollista matkakohdettamme, olisi itselläni mielessä vain yksi suunta, menestyksen ja unelmien maa, Amerikka. Pitkien selvittelyjen jälkeen alkoi kuitenkin kuulu, että meillä voisikin olla projektia ihan toisella puolella päiväntasaajaa. Melkein Afrikan etelä kärjestä löytyvässä Namibiassa. Afrikka, villieläimiä, sissisotaa ja HIV. Myönnän, että nuo elokuvissa ja tv:ssä esiin nostettavat asiat nousivat itselleni ensimmäisinä mieleen, kun Namibiasta edes alettiin puhumaan. En niin tarkkaan muista enää noita vuoden takaisia kokouksia, mutta taisin näiden ennakkoluulojeni takia äänestää Namibiaan lähtemistä vastaan. Eipä sille mitään oikeata syytä tainnut edes olla, halusin vaan nii kovasti jenkkeihin.

Nyt kun tuota Namibiaa on porukalla ja erikseen googlailtu, sekä saatu siellä käyneiltä ihmisiltä haastatteluja, alkaa itselläni ja muilla olla reissufiilis todella korkealla. Kaunis luonto ja eläimet ovat olleet itselleni tärkeä osa matkailua läpi elämän ja niitä pääsee kokemaan myös Namibiassa. Odotan jo pääseväni läheltä ihmettelemään sarvikuonoja ja tai muita otuksia mitä ei Suomessa pääse kohtaamaan. Myös viini maistuu varmasti paremmalta palmun juurella, kuin täällä pohjoisen pakkasissa.

Oman jännityksensä reissuun tuo paikallinen ajokulttuuri, sillä on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi kuljettajaksi tuolle matkalle. Usean tuhannen kilometrin ajaminen Suomalaisille väärän puoleisessa liikenteessä luo omat haasteensa. Onneksi autot, joilla ajamme ovat kuitenkin todella hyvää tasoa ja vielä varmistetusti ilmastoituja automaatteja. Oman mausteensa tähän tuo vielä se, että kovat nopeudet ja rattijuopumukset ovat Namibiassa hyvin yleisiä. Näiden lisäksi yleisimmät kolarit aiheutuvat törmäyksestä villieläimen kanssa. Silti kun näistä peloista oppii päästämään irti ja tottuu ajamaan väärällä kaistalla, on matka varmasti myös kuljettajalle todella antoisa kokemus.

Saapuessamme Namibiaan, on siellä kesä ja sisämaassa lämpötila saattaakin kohota lähemmäs neljääkymmentä astetta. Tämä luo haasteen pukeutumiselle, kun päivällä on todella kuuma ja yöllä taas selvästi viileämpää, sekä enemmän hyttysiä. Olenkin koittanut tätä varten varailla päiviksi mukaan ilmavia paitoja ja shortseja. Yö on haasteellisempaa, kun ei ole kylmä, mutta tällaisen lämminverisenkin pitäisi silti pukeutua pitkään paitaan. Olen tätä varten varannut mukaan muutamia huppareita, sekä ihan kokeilumielessä yhden brittiarmeijan mustan paidan, joka on tarkoitettu aavikoilla sotimiseen. Sen ainakin pitäisi hyvin siirtää kosteutta kehon pinnalta pois ja ilmavat hihat helpottavat käsien pysymistä viileänä.

Luonnon ja maisemien lisäksi odottaa kyllä lomaa ihan kokonaisuutena, viimeinen syksy akatemialla on ollut todella työntäyteinen, kun on koittanut valmistua ja luoda uraa siinä ohella. Näin ollen onkin todella mukava, että ainakin lähes koko joulukuun saa vain lomailla. Tuolla Namibiassa meidän onkin ensin tarkoitus kiertää tuo roadtrip, jonka varrelta kuvaamme toimeksiantajalle somematertiaalia. Tämän jälkeen on vuorossa viitisen päivää loikoilua Hiltonin ja muiden hotellien altailla.

Siltsun laulun sanoin: ”Mennään aurinkoon!”